Vanhastaan me jo tiedettiin, että Pregnyl näkyy raskaustestissä 10 päivää pistämisessä. Eli raskaustestejä kannattaa alkaa tehdä vasta sen jälkeen. Klinikalta saatiin ohjeet, että mahdollinen raskaus pitäisi varmistaa myös ihan verikokeella.

Ensimmäisen kerran HCG mitattiin verestä 11 päivää alkion siirrosta. Se oli 42. Okei siis selvästi koholla. Mutta ei ihan niin paljon kun oli toivottu. Kun soittelin vastausta klinikalle, he olivat varovaisen toiveikkaita. Kuulemma yleensä ensimmäinen arvo katsotaan vasta päivää-paria myöhemmin. Ohjeena olikin käydä mittauttamassa arvo uudestaan seuraavalla viikolla että nähdään, miten se lähtee nousemaan. Sanomattakin selvää, että odottelu oli suorastaan piinallista. Oltiin myös luonnollisesti alettu itse tikuttelemaan pissasta raskaustestejä. Ne näyttivät haaleaa plussaa, kuinkas muuten. Mitään varsinaisia raskausoireita mulla ei tässä kohtaa ollut. Oireita kyllä oli paljonkin, mutta ne olivat selkeästi hoidoista johtuvia, eivät mahdollisesta raskaudesta. 

Vajaata viikkoa myöhemmin HCG oli jo melkein 600. Klinikalta todettiin, että arvo sinänsä on noussut hyvin. Lääkäriä kuitenkin arvelutti tuo ensimmäinen matalahko arvo. Nyt ensimmäistä kertaa väläytettiin mahdollisuutta, että alkanut raskaus voisikin olla kohdunulkoinen. Voitte kuvitella stressitason nousun tässä kohtaa. Seuraava HCG käskettiin mittauttamaan kolmen päivän päästä. Se oli melkein 1800, eli noussut juuri niin kuin pitää. Mulla oli kuitenkin tässä kohtaa alkanut tulla hieman epämääräistä mahavaivaa, mitä ei tähän mennessä ollut aikaisemmin ollut. Mahavaivat jatkuivat ja soittelin seuraavana päivänä klinikalle, josta kirjoitettiin lähete naistentautien päivystykseen mahdollisen kohdunulkoisen raskauden poissulkuun. 

Olin ihan lukossa. Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä. Vaimo oli töissä ja sovittiin, että lähtee sieltä niin aikaisin kuin suinkin, että pääsen lähtemään päivystykseen. Siihen hätään kun mä en saanut ketään muuta olemaan poikien kanssa. Päivystyksessä asiaan suhtauduttiin asiallisen vakavasti. Mulle ilmoitettiin heti, että odotustilasta ei saa lähteä mihinkään, koska jos kyse on kohdunulkoisesta raskaudesta ja munatorvi repeää, siinä voi ihan oikeasti käydä huonosti jos olen yksinäni kävelyllä jossain sairaalan pihalla. Niinpä ei auttanut muuta kuin odottaa. Päivystävä gynekologi oli hälytetty leikkaamaan, joten odotella piti useampi tunti. Siinä samalla sitten odoteltiin verikokeiden vastauksia. HCG:n lisäksi katsottiin myös perusverikoita mahdolliseen repeävään munatorveen ja vuotoriskiin liittyen. 

Lopulta tuli lääkäri. Hän totesi heti, että alkiota tai saatika sykettä ei ultraäänellä vielä näillä viikoilla (5+4) näy. Mutta jos raskaus on kohdunsisäinen, se yleensä jo näkyy. Ja kyllä, varsin nopean ultraamisen jälkeen kohdusta löytyi ihan selvä,  pieni pussi!  Siinä siis selkeä varmistus sille, että raskaus todellakin on kohdunsisäinen! Mä olen ihan oikeasti raskaana! Myös HCG vastaus tuli, se oli nyt jo selvästi yli 3000. Lääkäri epäili, että ensimmäinen matala HCG johtui vain siitä, että alkio oli kiinnittynyt ihan viime hetkellä. Sen ensimmäisen arvon jälkeen HCG oli kuitenkin noussut ihan normaalisti ja nyt ultraäänellä näkyi, että raskaus on kohdunsisäinen. Mahavaivat tulkittiin tässä kohtaa hoidoista ja hyperstimulaatiosta johtuviksi. Kaikki oli siis juuri niin, kuin pitikin. <3

Vaikka raskaus oli jo näkynyt ultraäänellä, tein vielä muutaman päivän päästä yhden raskaustestin, kun niitä nyt sattui kaapissa olemaan. Tämä ei jättänyt enää epäilyksiä. 

DSC_0996.jpg