Ja niin päästiin siihen pisteeseen, mihin meidän ei ollut alunperin ollenkaan tarkoitus päätyä. Menimme nimittäin vaimon kanssa klinikalle IVF-hoidon suunnittelukäynnille. Sen verran olimme etukäteen asiasta puhuneet, että ICSI-hoitoon emme lähde, vaan meille riittää ihan vaan tavallinen IVF. Kyllähän homman nyt kerrasta täytyy onnistua, onhan se onnistunut niin monella muullakin tuntemallamme parilla. Ja olinhan mä jo kerran tullut raskaaksi, ihan vaan inseminaatiolla. Klinikalle mennessä mulla oli mukana myös vastaukset noista verikokeista. HIV- ja hepatiittikokeet olivat negatiiviset. Tuo vähän mystisen kuuloinen AMH puolestaan oli yli 20. Itsekin näin, että tulos oli selvästi yli viitearvojen. Mutta ota nyt näistäkin selvää, ei mulla ollut mitään hajua onko tuo nyt sitten vaan vähän koholla, vai huomattavasti koholla. Etukäteen lääkäri oli lähinnä maininnut, että matala AMH voisi olla ongelma, mutta ei ollut puhunut korkeasta arvosta mitään. 

No, vastaus tuohon yllämainittuun tulikin heti kun pääsimme vastaanottohuoneeseen ja annoin verikoevastaukset lääkärille. Se että mun AMH oli yli 20 on kuulemma jo ihan huomattavan korkea. Lääkäri totesi heti, että se saattaa olla ongelma. Jos AMH on matala on riski, ettei IVF hoidossa saada riittävää vastetta, eli munasoluja ei kypsy tarpeeksi. Jos taas AMH on korkea riski on juuri toisinpäin, eli niitä munasoluja kypsyykin liikaa, mikä altistaa sitten taas munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymälle, mikä voi pahimmillaan olla sairaalahoitoon johtava tila. Lääkäri vielä ultrasi ja sen jälkeen totesi, että päätös IVF:ään siirtymisestä oli ollut ehdottoman oikea. Kuulemma olisi erittäin epätodennäköistä, että olisin tullut raskaaksi inseminaatiolla. 

Sitten päästiin siihen, että lääkäri kysyi meiltä olemmeko jo päättäneet, tehdäänkö ihan tavallinen IVF jolloin meillä on yksi yritys jäljellä vai ICSI, jolloin oljen voi jakaa kahtia ja meillä on kaksi yritystä jäljellä. Kerroimme päätyneemme siihen, että luotamme kyllä siihen että se IVF onnistuu kerrasta ja se yksi yritys riittää. Lääkäri oli hetken hiljaa ja kysyi, haluammeko vielä kuitenkin miettiä asiaa. Sitten hän kertoi ihan suoraan, että munasarjojen tilanne on niin huono ja toisaalta AMH on niin korkea että on hyvinkin mahdollista, että ensimmäinen stimulaatio ei onnistukaan niin kuin olisi toivottavaa. Silloin on riskinä, että tuo yksi olki menee tähän mutta meille ei jää koko hommasta yhtään mitään. Mä avasin jo suuni sanoakseni että jos me mietitään vielä, kun vaimo totesi "jaaha, no eiköhän sitten tehdä se ICSI". Ja vastoin kaikkia ennakkoajatuksia päätettiin, että lähdetään yrittämään ICSI:llä. 

Sitten käytiin läpi koko lääkearsenaali, mitä mulle tulisi käyttöön. Munasoluja lähdetään kasvattelemaan Gonal-F:llä. Jossain kohtaa siihen rinnalle otetaan Orgalutran jarruttamaan, ettei ovulaatio tapahdu omia aikojaan liian aikaisin. Ennen punktiota pistetään Pregnyl. Jos yksikin munasolu hedelmöittyy aloitetaan kaksi päivää punktion jälkeen Lugesteron. Ja jos päästään alkion siirtoon asti, siirron jälkeen pistetään vielä Gonapeptyl kiinnittymistä tukemaan. Lääkäri mietti pitkään Gonal-F:n annosta. Kuulemma varovainen pitää olla, kun mulla niitä riskitekijöitä siihen munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymään on. Ja tavoite on, että punktiossa niitä munasoluja saataisiin 10-12, eikä kahtakymmentä. Lopulta hän päätti että aloitetaan Gonal-F annoksella 100 IU päivässä kp3 alkaen. Kuulemma sitä annosta voi sitten nostaa, jos näyttää että tällä annoksella vaste ei ole riittävä. Kuulemma tuo 100 IU on pieni aloitusannos, mutta lääkäri epäili että näissä olosuhteissa ja toisaalta näillä riskitekijöillä se olisi optimaalisin aloitusannos. Ennen kotiin lähtöä kävin vielä hoitajan kanssa uudestaan läpi kaikki lääkkeet ja miten ne pistetään. 

Jälleen siis lähdimme kotiin odottelemaan menkkojen alkua. Musta tuntui jotenkin siltä, että tästä tulee ihan loputtoman pitkä prosessi. Vaimo taas hörähti, että "kuitenkin oot paksuna ennen kuin me ehditään edes tajuta". Aika sitten näyttää, kumpi osui oikeaan vai osuiko kumpikaan.