Menimme siis viikonlopun jälkeen klinikalle ultraan. Aika oli sovittu aamupäivälle. Ajatus oli, että jos tänään vielä päästäisiin tekemään inseminaatio, se ehdittäisiin tehdä iltapäivällä.

Pidemmittä puheitta lääkäri alkoi ultraamaan. Ja aika nopeasti hän joutui toteamaan, että ei täällä kyllä ole johtofollikkelia kummallakaan puolella. Jälleen kerran jäädyin jotenkin ihan täysin. Siis miten niin ei muka ole, kyllähän siellä pitää olla! Mutta ei siellä ollut. Lääkäri lohdutti, että kyseessä voi olla ihan vain yksi satunnainen anovulatorinen kierto, mikä nyt sattui osumaan juuri tähän. Koska kuitenkin Letrozole oli tässä kierrossa käytössä, se ei selvästikään toimi. Ei ainakaan sillä annoksella millä olin syönyt. Itse sitten ehdotin, että voitaisiinko kokeilla Clomifenia. Se ainakin todistetusti mulla toimii. Lääkäri mietti hetken ja totesi että mikäs siinä, kokeillaan vaan. Toki Clomifenissa on suurentunut kaksosriski, mutta se riski me ollaan edelleen valmiita ottamaan. 

Lähdettiin siis klinikalta kotiin odottamaan menkkoja, Clomifen-reseptin kanssa. Jälleen toiveet jotenkin nousivat: meillä on vielä yksi olki tuolta samalta luovuttajalta mitä poikien kanssa käytettiin ja nyt käytössä on lääke, mikä mulla todistetusti toimii. Jotenkin haluan uskoa että tämä on se kaava, mikä toimii.