Viikonloppuna pyörähdettiin koko perhe Tampereella Pirkanmaan prideilla. Ensin mentiin käymään paikallisessa sateenkaariperheiden tapaamisessa. Ohjelmassa oli kahvittelua ja askartelua. Poikien kanssa varsin ansiokkaasti maalattiin sateenkaarilippu kulkuetta varten ja tehtiin värikkäistä helmistä pienet sateenkaarenkirjavat rannekorut jokaiselle. Tosin pojilta näyttää kyllä tulevan ihan luonnostaan, että kaikea vähänkin kuminauhaa muistuttavaa käytetään ritsana ja sillä yritetään ampua asioita. Meno oli samalla tavalla leppoisaa, kun meidän paikallisissa tapaamisissakin. Oli mukavaa nähdä muita perheitä ja vähän haistella, millaisia tapaamisia muualla järjestetään. 

Perhetapaamisesta siirryttiin kulkueeseen. Pojilla oli kummallakin pieni sateenkaarilippu, joita he varsin ansiokkaasti heiluttelivat. Ainakin aluksi. Myöhemmässä vaiheessa keskittyvät sitten lähinnä imeskelemään lippujen tikkuja ja vääntämään niitä rusetille. Pojat olivat selväst innoissaan pridemeiningistä. Ja mikä parasta, siellä näkyi paljon poliisiautoja! Sanoisinko että muutamaan viime vuoteen verrattuna tunnelma kulkueessa taisi olla jonkin verran rauhallisempi. 

Kulkueen jälkeen jäätiin vielä Laikunlavalle seuraamaan puistojuhlaa. Pojat viihtyivä niin kauan, kuin rusinoita riitti ja näköpiirissä oli koiria. Oli kuitenkin selvää, että poikien kanssa en samalla tavalla istuskella ohjelmaa seuramassa, kuin muutama vuosi sitten. Meillä oli kuitenkin oikein mukavat pridet! Muutenkin meillä elellään nykyään lasten tahtiin, joten luonnollisesti pridet menivät samalla meiningillä.