Meillä on tapana tehdä yksi kunnollinen kauppareissu viikossa, satunnaisesti saatetaan jotain unohtunutta täydentää viikon varrella lähikaupasta. Kaupassa käyminen olisi paljon helpompaa ilman lapsia, mutta koska se on myös pojille suurta viihdetta (etenkin hedelmä- ja vihannesosasto), tehdään viikottainen kauppareissu Prismaan yleensä koko perheen voimin.

Eilen oltiin iltapuolella koko perheen voimin jälleen Prismassa lataamassa seuraavaksi viikoksi ruokaa ja muita päivittäistavaroita. Tulevasta juhannuksesta johtuen siellä oli tosiaan sitten muutama muukin. Ja kun lopulta päästiin kassalle asti, jouduttiin luonnollisesti jonottamaan. Siinä kassajonossa E-poika päätti sitten alkaa muille jonottajille avaamaan meidän perhesuhteita, nähtävästi ihan siltä varalta, että jollekin asia olisi epäselvä. Mehän käytetään etunimi-äiti nimityksiä meistä molemmista, siis tyyliin Maija-äiti ja Riikka-äiti. E-poika huusi ensin kuuluvaan ääneen pari kertaa "vaimoo...". Tällä sai vähintäänkin muiden jonottajien huomion. Ja kun huomio oli saatu, hän alkoi ylpeänä osoitella meitä vuorotellen sormella samalla toistaen "Maija-äiti, Riikka-äiti, Maija-äiti, Riikka-äiti...". Tämän jälkeen ei tainnut kenellekään jäädä epäselväksi, millaiset meidän perhesuhteet ovat. 

Ihanaa tämä lasten mutkattomuus! Ja toisaalta ihanaa, että lapsi osaa luonnostaan olla ylpeä sekä omista taidoistaan (hän tietää äitien nimet ja osaa ne sanoa), että perheestään. E-pojalle siinä ei ollut mitään ihmeellistä, että hän esitteli kaikille muillekin kaksi äitiään. Olihan siinä mummoilla kevätsipulinippujensa kanssa vähän ihmeteltävää. Mutta ehkä tämä lapsen mutkattomuus on heille parempaa realiteettiterapiaa, kuin mikään muu. 

E-pojan perhesuhteiden selvittely havainnollisti myös jälleen kerran sen, mikä ollaan tiedostettu jo ennen poikien syntymää. Lapseton sinkku voi olla kaapissa, jos siltä tuntuu. Lapseton pariskuntakin voi olla vielä toinen jalka kaapissa, jos sen kokee helpommaksi. Kuitenkin siinä vaiheessa kun perheessä on lapsia, kaapin ovat saavat ovat selällään auki. Ei ole oikein pakottaa lapsia kaappiin ja jotenkin piilottelemaan tai häpeilemään omaa perhettään. Yleisesti ottaen olen myös sitä mieltä, että on aikuisen tehtävä hoitaa perhesuhteista kertominen paikoissa joissa säännöllisesti asioidaan, esimerkiksi neuvolassa, päiväkodissa tai koulussa. Eri asia ovat tällaiset tilanteet joissa lapsi spontaanista ja ylpeästi esittelee perheensä ventovieraille. Lapsella on oikeus siihen, että hänen tarvitse pohtia kaappia tai siitä ulos tulemista. Ihan samalla tavalla, kuin lapsella on oikeus olla onnellinen ja ylpeä omasta perheestään.