Taas kerran kirjoitan aiheesta,  mistä taatusti joku vetää herneen nenään. Mutta hei, jos sinulla se palkokasvi tämän myötä hengityselimeen humpsahtaa mietippä hetki, olisinko osunut liian lähelle sinua?

Oon usein miettinyt, että nykyään tuntuu olevan trendikästä olla jollain (tai useammalla) tavalla valveutunut. Ja koska se on trendikästä, omasta valveutuneisuudesta huudellaan joka paikassa, että kaikki varmasti kuulevat, miten erinomainen sitä oikein onkaan. Älkää ymmärtäkö väärin, nykyään on oikeasti paljon tiedostavia ja fiksuja vanhempia, sellainen toivoisin itsekin mahdollisimman pitkälle olevani. Mutta ihan hirveästi on myös niitä, jotka sitä omaa valveutuneisuuttaan toitottavat, mutta pienelläkin tarkastelulla huomaa, että se todelisuus on jotain aivan muuta, kuin mitä annetaan ymmärtää. 

Esimerkiksi tiedän erään tyypin, pienten lasten äidin, joka on monessa mukana. Ja kun hänen kanssaan pienenkin hetken juttelee, hän aika nopeasti kertoo miten hän on siis niiiin hippi, tosi KiVa-henkinen, imetysmyönteinen, kestovaipoista ja aktiivisesta synnyttämisestä kiinnostunut, rakastaa kantoliinoja sekä on kaikenlaisesta luomuhippaloinnista kovasti kiinnostunut ja perhe on siis niinku kaikki kaikessa. Jos tämän ihmisen kanssa kuitenkin juttelee vähänkin kauemmin käy ilmi, että hän tekee pitkää päivää töissä, illat on omissa harrastuksissa ja yhdistystoiminnassa ja viikonloppuisin huitelee omien kavereiden kanssa. Lapset ovat viikonloput mummolla ja paljon viikollakin. Ja jos on paikkoja minne voisi hyvin tulla lasten kanssa, hän ei sitä koskaan tee. Koska kuulemma niihin kakaroihin menee heti hermot ja hän mieluummin juttelee rauhassa muiden aikuisten kanssa. Niin ja onhan heillä ollut kestovaippoja mutta käyttämättä jäivät kun ei oikein ollut aikaa perehtyä asiaan. Ja omaa kantoliinaa ei ole koskaan ollut, mutta kaverilla on useampia ja ne on tosi kauniita. Ja sillä ei oikeastaan ole väliä mitä ja koska lapset syö, ei hänellä ole aikaa tehdä kunnon ruokaa ja saahan sitä mahan täyteen välipaloilla ja eineksilläkin. 

Tällaisia ihmisiä on oikeasti ihan yllättävän paljon. Annetaan ymmärtää, että perhe on kaikki kaikessa ja ollaan kiinnostuneita kaikesta, mikä on tällä hetkellä pop. Kolikon toinen puoli kuitenkin on, ettei aikaa niille omille lapsille ole yhtään. Ja liian monet asiat tuntuvat menevän lasten edelle. Jossain kohtaa ajattelin, että onpa surullista. Nykyään tällaiset ihmiset lähinnä ärsyttävät ja suututtavat mua. Ajatellaan nyt vaikka että tämä kuvailemani hypettää Facebookissa, miten on menossa ensi viikolla kantovälinetapaamiseen ja on siis niinku ihan parasta ja siisteintä ikinä ja siellä on ihan superihania tyyppejä ja monta sydäntä perään. Todellisuudessa hänellä ei ole mitään käsitystä kantovälineistä tai kantamisesta, eikä edes kiinnostusta kokeilla. Mutta tuolla voi hengailla kaikkien kivojen tyyppien kanssa ja silloin ajatellaan, että voi miten tuokin varmaan tietää kantamisesta paljon. Ja lapset voisi ottaa kantovälinetapaamiseen mukaan, suurin osa tekeekin niin. Mutta hän ei ota. Koska niitä pitää kuitenkin vahtia ja hän haluaa rauhassa jutella muiden kanssa ja verkostoitua. 

Ei tarvitse ihan hirveästi seurata somessa erilaisia ryhmiä missä pienten lasten äidit kirjoittelevat kun huomaa, että oikeasti samat nimet ja naamat pyörivät ja kirjoittelevat aktiivisesti useissa ryhmissä. Eikä siinä mitään, itsekin seuraan aktiivisesti esimerkiksi useita monikkoaiheisia ryhmiä. On kuitenkin olemassa joukko, joka on selkeästi kiinnostunut esimerkiksi näistä asioista mitä yllä mainitsin, siis kaikesta mikä on siistiä nykyään ja miten voi osoittaa olevansa valveutunut. Ja sitten voi somessa huudella miten taas on tullut luettua niin ja niin monta kirjaa kasvatuksesta jo ennen kuin ne on edes suomennettu, koska on oikeesti niin tosi valveutunut. Ja lapset tulee aina ensin ja ovat kaikki kaikessa. Mutta nyt ihan oikeasti: jos jollain on esimerkiksi joka päivä eri keskusteluryhmissä samaan aikaan vaikka viisi tai kuusi keskustelua mihin aktiivisesti ottaa osaa ja ehtii kirjoittaa pitkiä perusteltuja kommentteja tosi lyhyellä viiveellä, niin ehtiikö silloin muka päivässä tehdä juuri muuta, kuin räplätä puhelinta. Tai tablettia tai pöytäkonetta, miten vaan. Ja jos jatkuvasti roikkuu somessa, onko silloin ihan oikeasti aikaa keskittyä niihin lapsiin. Koska väistämättä, jos on useampi keskustelu menossa niin kyllähän sitä siinä välilläkin niitä asioita ajattelee, kun ei sitä puhelinta räplää. Ja siinä kohtaa on kyllä ihan vitun sama montako kasvatuskirjaa sitä on lukenut, mutta ei niistä mitään hyötyä ole jos ei aidosti ole läsnä niille omille lapsilleen. 

Tässä taannoin oli joku lehtijuttu, miten nyt ollaan heräämässä siihen, että vanhempien puhelimen räplääminen vaikuttaa lasten puheen kehitykseen. En hetkeäkään epäile, etteikö tässä voisi olla perää. Muistan myös nähneeni jutun, että kännykän räplääminen imetyksen aikana vaikuttaa kiintymyssuhteen muodostumiseen, kun äidin katsekontakti lapseen vähenee ja lapsen viesteihin reagoiminen viivästyy tai jopa estyy. Samoihin aikoihin todistin pariakin keskustelua, missä haukuttiin kyseisiä juttuja, koska ensinnäkin kännykän käyttö ei voi olla pahasta ja äitejä ei saisi siitä syyllistää. Ja koska asioista ei ole vielä puolueettomasti ehditty tutkia, ei tällaisia väitteitä voi esittää. Eli todistin siis keskusteluja, missä selvästi paljon somettavat äidit puolustelivat, miksi heidän pitää saada räplätä puhelinta ja heidän lapsiinsa se ei vaikuta. No ensinnäkin, some ja sen vaikutus lapsiin kun vanhemmat käyttävät älylaitteita on niin uusi ilmiö, ettei asiasta varmasti ole ehditty ainakaan mitään seurantatutkimuksia pahemmin tehdä. Mutta se ei tarkoita, etteikö tällaisissa jutuissa voisi olla perää. Ja myöskin haloo ihan oikeasti, kyllähän sen jo ihan maalaisjärjelläkin ymmärtää että jos äiti räplää puhelinta ja keskittyy siihen, ei hän pysty millään samaan aikaan olemaan aktiivisesti läsnä lapsilleen. Vaikka voihan sitä tietysti laittaa lapset katsomaan Netflixistä piirrettyjä siksi aikaa kun äiti somettaa, niin lapset eivät ole tiellä ja äiti ehtii kommentoimaan useaan eri keskusteluun. 

En sano, että some tai erilaiset tapaamiset, siis vaikka nyt kantovälinetapaaminen, olisivat millään tavalla huono asia. Itsekin olen saanut monesta some-keskustelusta hyviä vinkkejä meidän arkeen ja toivottavasti joskus onnistunut tsemppaamaan jotain toista äitiä. Erilaiset tapaamiset taas ovat loistava tapa nähdä muita äitejä, saada vinkkejä sekä leikkiseuraa lapsille. Kuitenkin kun näennäisestä valveutuneisuudesta ja pätemisestä sekä liian äänekkäästä osallistumisesta ja kiinnostuksesta erilaisiin asioihin tulee itseisarvo, ollaan mun mielestä menossa aivan väärään suuntaan. Varmaan siinä joku saa, tai ainakin kuvittelee saavansa, jonkinlaista arvostusta. Mutta on ihan turha antaa ymmärtää olevansa vaikka joku kasvatusguru, jos ne omat lapset jäävät jatkuvasti kakkoseksi puhelimen räpläämiselle. Jos esimerkiksi nuo aikaisemmin mainitut asiat (tai osa niistä, tai joukko muitakin asioita mitä en tässä maininnut) ovat ihan oikeasti perheen elämäntapa ja luonteva osa joka päiväistä arkea, ei silloin ole mitään tarvetta yrittää päteä niillä ja kerätä irtopisteitä muiden silmissä. Koska tällaiset asiat pitäisi tehdä siksi, että ne ovat itsessään jollain tavalla tärkeitä tai arvokkaita, ei siksi että sillä halutaan päteä muiden silmissä. 

Toki nykyään etenkin äideillä tuntuu olevan koko ajan kasvavat paineet suoriutua hommastaan hyvin. Joka päivä on läsnä ajatus siitä, mitä kaikkea pitäisi tehdä paremmin ja mitä ehkä kuuluisi tehdä, tai mitä joku olettaa tehtävän. Pitäisi jaksaa ja ehtiä perehtyä moneen asiaan, että voisi sitten tehdä niitä parhaita valintoja lapsia ja perhettä ajatellen. Kyllähän siitä suorituspaineita tulee itse kullekin. Some ja sen kautta saatava vertaistuki ja tiedon jakaminen on musta ensisijaisesti hyvä juttu. Esimerkiksi imetykseen liittyen voi loistavasti saada tukea ja tietoa somen kautta. Jos nyt kuitenkin ajatellaan, että pohjimmiltaan kaiken keskipisteessä ovat ne lapset, joille olisi tarkoituksena olla mahdollisimman hyvä äiti. Ei niitä lapsia paskan vertaa kiinnosta, montako kasvatuskirjaa äiti on lukenut tai miten oikeita ruokavalintoja äiti osaa tehdä, jos äiti ei ole läsnä esimerkiksi silloin, kun vaikka touhutessa komapastuu mattoon, tulee pieni kolhu ja pääsee itku. Se on oikeasti ihan sama miten (muka) valveutunut äiti on, jos kuitenkaan ei ehdi olla läsnä niille lapsillleen, ihan siinä jokapäiväisessä arjessa.