Blogin hiljaiselo on jatkunut. Suurimpana syynä siihen on tuo kuukausi sitten tapahtunut muutto. Meillä on edelleenkin vanhassa kodissa yksi kaappi, mikä täytyisi vähintäänkin räjäyttää. Se on se romukaappi, mikä jokaisesta itseään kunnioittavasta kodista löytyy. Siellä on esimerkiksi vaimon kaikki superrakkaat askartelutarvikkeet, työkaluja, urheiluvälineitä, laukkuja, pelejä, levyjä, tauluja ja niiden kehyksiä sekä ties mitä muuta roinaa ja rompetta. Vaimo tulee arkisin töistä vasta vähän vaille viisi ja koska poikien kanssa on luonnollisesti aivan turha kuvitellakaan siivoavansa yhtään mitään, viikolla tuota kaapin räjäytystä ei juuri ehdi harrastaa. Viikonloppuisin sitten taas on paljon kaikkea muutakin ohjelmaa. No, jos jouluun mennessä olisi kaikki kaapit saatu vanhasta kodista tyhjäksi. 

Tehtiin vaimon kanssa päätös, uuteen kotiin ei tuoda mitään turhaa tai ylimääräistä. Tämä on siis osaltaan hieman hidastanut tuota nurkkien tyhjentämistä. Me otettiin nimittäin lähikirpparilta pöytä ja ollaan hirveä määrä tavaraa kiikutettu suoraan sinne. Mä otin tällä kertaa hommakseni tuon kirpparipöydän pitämisen ihan jo siksikin, että vaimo on päivät töissä ja mulla on paremmin aikaa käydää pöytää hoitamassa. Suurempi syy siihen miksi mä myös halusin ottaa kirpparipöydän kontolleni, on meidän tapa hinnoitella asioita. Vaimo hinnoittelee tavarat sen kiintymyssuhteen mukaan, mikä hänellä kyseisiiin esineisiin on. Mä taas hinnoittelen yleensä vähän alakanttiin, että varmasti päästä tavarasta eroon. Jokainen voi sitten itse päätellä, kumman myyntitaktiikka on parempi..

Pojat ovat stressanneet muutosta aivan huomattavasti. Joo tiedettiin, että varmasti he jollain tavalla reagoivat ympäristön vaihdokseen. He tosiaan sitten valvoivat ensimmäisen viikon vuorotellen kaikki yöt,  ja yöllä herätessään katselivat ihmeissään ympäriinsä. Mä en myöskään saanut ensimmäiseen pariin viikkoon poistua heidän näköpiiristään hetkeksikään. Jos laitoin ihan vaan vessan oven kiinni sinne mennessäni, siitä seurasi aivan hillitön paniikki-itku; stereona. Niipä sitten ekat pari viikkoa pissin vessan ovi auki. Tämä ikä on sillä tavalla vähän hankala, että pojat ymmärtävät jo aika paljon, mutta vielä ei voi selittää kunnolla asioita. Vaimon kanssa pohdittiin myös, että kun kerran meidän pojat reagoivat selkeästi tällaiseen "rauhalliseen" muuttoon, mitä se sitten onkaan niiden lasten kohdalla, joilla muuttoon liittyy vaikka vanhempien riitaisa ero. Meidän muuttoon liittyen kun ei tapeltu (paitsi ehkä mattojen väristä), molemmat vanhemmat ovat edelleen paikalla ja uudessa kodissa käytiin useampaan kertaan siivoilemassa ja viemässä tavaroita ennen lopullista muuttoa.

Nyt pojat jo nauttivat suunnattomasti uudesta kodista ja ennen kaikkea heidän omasta huoneestaan. Toki leluja kulkeutuu päivän mittaan joka puolelle, mutta suurimmaksi osaksi ne pysyvät poikien huoneessa. Pojille hankittiin myös omat isojen poikien sängyt, vaikka meillä perhepedissä nukutaankin. Sänkyjen ideana on tässä kohtaa, että molemmilla pojilla on nyt joku ihan oma paikka, missä voivat köllötellä ja rauhoittua. Ja ihan parissa päivässä he oppivatkin, kumpi sänky on kummankin oma. Päkkäreitäkin ollaan jo vähän kokeiltu nukkua omissa sängyissä. Meillä ei kuitenkaan ole mikään kiire heitä saada perhepedistä omiin sänkyihin nukkumaan, kyllä he sinne sitten jossain vaiheessa haluavat itse sinne siirtyä, kun ovat siihen valmiita. Tässä pari kuvaa poikien huoneesta. 

DSC_0095.jpgDSC_0092.jpg

Mä olen nauttinut suunnattomasti siitä, että keittiössä on nyt kunnolla tilaa. Leipominen ja ruuanlaitto on oikeasti paljon mukavampaa, kun pöytätilaa on reilusti. Pojat mahtuvat myös hyvin leikkimään keittiöön, mikä on kaikkien kannalta helpompaa ja mukavampaa. Siinä sitten kirjaimellisesti pyörivät jaloissa, ja ihan hyvä näin. Lapsiperheen arkea helpottaa myös suunnattomasti, että pyykkihuollolle on riittävästi tilaa. Vanhan kodin pieneen kylppäriin mahtui kerrallaan kunnolla kuivumaan yksi koneellinen. Meillä kun sitä pyykkiä vaan tuppaa tulemaan ainakin pari koneellista päivässä. Siis yksi koneellinen on vaatteita tms. normipyykkiä ja toinen koneellinen vaippapyykkiä. Näin kun muuton jälkeen ollaan taas saatu kestovaipatus kunnolla pyörimään, niin sitä vaippapyykkiä todellakin tulee se koneellinen päivässä. Onhan tässä se hyvä, että nyt ei  tarvitse miettiä likaisten vaippojen säilytystä sen kummemmin, koska käytännössä ne pestään melkein heti. Ja nyt meillä on muuten myös kunnollisen kokoinen sänky! Se 140-senttinen on enää muisto vain, ja nykyään meillä on 180cm leveä sänky, mikä soveltuu jo varsin mukavasti perhepediksi. Siinä mahtuvat jopa äiditkin kääntämään kylkeä, ja myös Pirpanalle on tilaa jalkopäässä. Aika luksusta! :)

Toki hetkittäin tulee ikävä vanhaakin kotia. Sinne jäi kuitenkin niin paljon muistoja ja onnellisia vuosia. Kuitenkin viihdytään loistavasti tässä uudessa kodissa, ja vanhaa huomaa miettivänsä päivä päivältä harvemmin. Vaikkei tätä tilaa nyt niin valtavasti ole tässäkään, meistä jokainen kuitenkin nauttiin selvästi siitä, että nyt tilaa on riittävästi. Toki vanhaankin oltaisiin vielä hetki mahduttu, mutta joka tavalla on kuitenkin parempi näin. Home sweet home!