Kesäkuun puolessa välissä Linnanmäelle kokoontui Monikkokarnevaaleihin ennätysmäärä monikkolapsia perheineen. Mekin aluksi harkittiin tuonne menemistä, mutta koska samaan viikonloppuun osuivat yhdet muut juhlat, jätettiin Lintsi vielä tänä vuonna väliin. Totuuden nimissä pitää myös sanoa, että pojat olisivat olleet aika pieniä lähtemään tuonne ja tuskin olisivat siitä saaneet vielä hirveästi itse irti. Monikkotapahtumia tulee varmasti tulevina vuosina lisää (vaikkakin ehkä pienempiä) ja pojat ehtivät varmasti sekä niihin, että Lintsillekin. 

Tuona kyseisenä viikonloppuna meillä oli siis ihan omat monikkokarnevaalit. Sellaiseksi sitä kai voidaan nimittään, jos vietetään viikonlopun aikana melkein tuhat kilometriä autossa vuoden ikäisten kaksosten kanssa. Tuohon samaan viikonloppuun päätettiin nimittäin yhdistää meidän molempien sukulaisten näkeminen. Oon aikasemmin kirjoittanut siitä, että meidän perhe on todella onnekkaassa asemassa siinä suhteessa, miten meidän perheet ja suvut ovat meihin suhtautuneet. Ja tämä ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys sateenkaariperheessä. Meillä ei kuitenkaan ole mitään ongelmia ollut, edes niiden iäkkäämpien sukulaisten kanssa. Vaikka heillä toki ehkä asioiden sulatteleminen on kestänyt hieman kauemmin. Tuon viikonlopun aikana ehdittiin nähdä mm. mun ja vaimon mummot, siis poikien isomummot, sekä mun yhdeksänkymppinen isotäti. Ja kaikki he tuntuivat olevan yhtä innoissaan pojista, sekä koko meidän perheen näkemisestä. 

Reissu onnistui kaikinpuolin loistavasti, mihin varmasti on osuutensa sillä, että me suunniteltiin kaikki mahdollisimman hyvin; tai niin hyvin kuin sitä nyt voi suunnitella kahden pienen lapsen kanssa reissattaessa. Lauantaina aamulla herätettiin pojat klo 05, syötettiin heille puurot ja lähdettiin ajamaan. Saavutus on siis jo se, että tämä rytmiryhmä oli autossa aamulla kuudelta valmiina lähtöön. Auto oltiin pakattu edellisenä iltana ja mulle ja vaimolle otettiin aamupala autoon mukaan. Pojat onneksi tekivät niin kuin oltiin ennakoitukin: nukahtivat nopeasti autoon ja jatkoivat yöuniaan vielä muutaman tunnin ajan. Näin päästiin siis jo ajamaan ensimmäiset sadat kilometrit. Muutenkin yritettiin ajoittaa pidemmät ajot poikien unien mukaan, missä aika hyvin onnistuttiin. 

Iso helpotus reissussa oli, että pojat syövät jo lähes tavallista ruokaa. Meidän ei siis tarvinnut epätoivoisesti yrittää raahata koko viikonlopun eväitä kylmälaukussa. Pojat pääsivätkin ensimmäistä kertaa ravintolaan syömään, tosin kyse oli ihan vaan ABC:stä, mutta kuitenkin. Pojat vetelivät tyytyväisenä lastenlistalta paahdettua lohta riisillä vesimelonin kera ja salaattipöydästä erinäisiä vihanneksia. Yötä oltiin hotellissa ja oltiin valittu takuuvarma ison ketjun hotelli. Iltapuurot meillä oli mukana, mentiin siis takuuvarmoilla valmiilla marja-ja hedelmäpuuroilla. Ja kun lopulta malttoivat illalla rauhoittua jännän päivän jälkeen, pojat nukkuivat kuin pienet possut aamuun asti. Hotellin aamupalalla pojat olivat aivan innoissaan: toki he söivät hieman puuroakin, mutta tarjolla oli myös monenmoista vihannesta ja hedelmää, leipää ja jogurttia sekä marjoja. Epäilemättä pojista on kasvamassa pieniä kulinaristeja, niin ennakkoluulottomasti he kaikkea maistelivat. Sunnuntaina edessä oli lisää sukulaisia ja ajokilometrejä. Ja vaikka jossain kohtaa alkoikin selvästi väsymys painaa, pojat jaksoivat koko reissun aivan uskomattoman hyvin.

Vaikka oltiin kotoa pois vain yksi yö, me oltiin vaimon kanssa kumpikin jotenkin ihan lomalla! Yksi syy siihen varmasti oli se, että pojat nukkuivat suurimman osan tuosta matkasta, mitä ajettiin. Me oltiin siis vaimon kanssa tavallaan ihan kahdestaan ja ehdittiin pitkästä aikaa ihan kunnolla höpistä niin asiaa kuin vähän asian vierestäkin. Samoin kuin tuhota aika monta karkkipussia. Tässä kaksosarjessa kuin oikeasti ei ole liian usein niitä hetkiä, kun ehtii kunnolla toisen kanssa jutella ja antaa aikaa parisuhteelle. Nyt me ehditiin kuitenkin myös huomioimaan toisiamme ihan eri tavalla, kuin arjessa yleensä. Lomafiilis johtui ehkä myös osittain siitä, että pitkästä aikaa me saatiin olla viikonloppu kokonaan irti arjesta. Ei tarvinnut laittaa ruokaa, ei pestä pyykkiä tai murehtia mitään muutakaan. 

Meidän omat monikkokarnevaalit sujuivat siis kaikin puolin oikein hyvin. Vaikka tässä yhtälössä olivatkin tietysti yhtälailla myös katastrofin aineksi valmiina. Se kuitenkin opittiin, että lasten kanssa reissatessa hyvät suunnitelmat helpottavat, mutta niistä on kuitenkin oltava valmis joustamaan. Samoin kaikki tehtiin lasten ehdoilla: vaikka reitillä olisikin ollut pari mielenkiintoista ja näkemisen arvoista paikkaa, me kuitenkin pysähdyttiin niissä, missä oli leikkipaikka ja lastenhoitohuone. Vaimon kanssa jo mietittiin, että tämän jälkeen sitä ehkä uskaltaisi loppukesäksi suunnitella vielä toisenkin viikonloppureissun.