Viimeiset pari viikkoa meidän elämän ehdottomassa keskipisteessä on olleet mun tissit. Sain siis varsin sitkeän ja hankalan rintatulehduksen, mistä voi lukea tuolta alempaa. Syynä oli hyvinkin pitkälti se, että pojat tekivät nopealla vauhdilla suun täyteen hampaita ja hetkellisesti unohtivat, miten tissistä otetaan kiinni. Puremista nuo eivät onneksi harrasta, mutta imuote oli sellainen, että koko imemisen ajan hampaat hankasivat mun ihoa ja lopulta sen ihan haavoille. Ja haavoista lähti tulehdus. Antibioottikuuri oli jo loppumassa, mutta koska haavat olivat edelleen auki, sain siihen suoraan jatkoa viikon lisää.

Seuraava ongelma olikin sitten, miten ihmeessä haavat saa paranemaan. Koska jos ne eivät parane, niin uusi tulehdus iskee kyllä hyvin nopeasti, kun ab-kuuri loppuu. Tässä kohtaa osa ongelmaa on myös tuo kaksosuus: koko ajan on imetettävä molemmista tisseista, eivätkä haavat saa rauhoittua missään kohtaa yhtään pidempää pätkää. Toisaalta tietysti tulehduksen paranemista ajatellen hyvä tyhjentäminen on tärkeää, eli se hyvä puoli tässä toki on. Itse tein imuotteen korjaamiseksi sen, mitä suinkin osasin. Ja toisen pojan kanssa saatiinkin otetta korjattua melko hyvin. Toisen kanssa sitten taas ei mennyt lainkaan niin hyvällä menestyksellä. Mutta sitten loppuivat multa keinot ja osaaminen. 

Ensimmäiseksi pyysin apua meidän paikallisesta imetystukiryhmästä. Ja sieltä sainkin tukiäidin käymään. Häneltä tuli paljon hyviä neuvoja ja hänen opastuksellaan saatiin poikien imuotteita korjailtua edelleen hieman paremmiksi. Hän myös neuvoi, että tällaisessa tilanteessa mun kannattaa olla yhteydessä sairaalan imetyspoliklinikkaan, jos sieltä saisi lisäapuja. Ja niinpä siis soitin imetyspolille. Ja onneksi sain käyntiajan heti sille samaiselle päivälle. Täällä imetyspoli on synnytysvuodeosaston yhteydessä, ja sitä pitää imetykseen perehtynyt kätilö. Hän ohjeisti ottamaan sellaisen imetysasennon, missä vauvan pään saa sellaiseen kulmaan, että hampaat eivät pääse kohtisuoraan osumaan mun ihoon. Lisäksi haettiin sellaista asentoa, ettei vauvan paino kuormita liikaa mun rintaa. Nämä kaikki yhdistettiin sitten tietysti vielä siihen, että suu on kunnolla auki ja riittävästi tissiä suussa. Kätilö sanoi, että haavat paranevat kyllä, heti kun imuotteet ovat kunnossa. Pojat varmasti jossain kohtaa olisivat itsekin saaneet otteet korjattua koska sen osasivat aikaisemminkin, mutta nyt hampaita tuli niin paljon ja nopeasti, hämmennyksestä toipuminen kestää vähän keskimääräistä pidempään. Hän myös kertoi, että pitkissä ab-kuureissa on oikeasti se riski, että voi saada hiivan ja pojille sammaksen suuhun. Ja vaikka tuo iskisi oireettomanakin, sen jälkeen haavoja on todella vaikea saada paranemaan. Hän sanoikin, että jos vain suinkin jaksan, kannattaisi mahdollistaa hiivaa yrittää ehkäistä. Koska tässä kohtaa ehkäisy on helpompaa kuin hoitaminen, eikä siitä ole mitään haittaa. Nyt oon siis syönyt maitohappobakteereja, vähentänyt sokeria ja lotrannut vissyllä. Luonnollisesti puhuttiin myös yleisistä asioista kuten syömisestä, juomisesta ja levosta. 

Neuvolastahan ei ole oikeastaan mitään tukea tullut imetykselle koko aikana. Ne satunnaiset kannustukset terveydenhuollon ammattilaisten taholta ovat tulleet lähinnä, kun oon käyttänyt E-poikaa allergian takia lääkärissä. Mutta nyt imetyspolilta tuli ensimmäistä kertaa ihan oikeasti kehuja ja tsemppausta. Lisäksi tuntui kyllä mukavalta, kun kätilö leperteli myös pojille tyyliin "äiti on kuulkaa tehnyt hienon ja ison työn kun on teitä molempia jo näin pitkään imettänyt". Enhän mä tätä kehujen toivossa tee, ja toisaalta imettäisin vaikka kukaan ei kannustaisi. Mutta kyllähän tuo kehuminen aina kivalta tuntuu. Ja toisaalta kyllä mä ajattelisin, että kenen tahansa imetystä edistää, jos välillä joku vähän kehuu ja tsemppaa. Mainittakoon, että myös tukiäidiltä tuli tsemppausta hänen käydessään. 

Nyt alkaa vähitellen tuntua, että tämä meidän tissiepisodi alkaa helpottaa. Kyllä tämä elämä onkin viimeiset viikot melkoisen tiiviisti mun tissien ympärillä pyörinytkin. Joku jossain vaiheessa totesi mulle, että puhun niin kovin suoraan tisseistä ja käytänkin vielä sitä tissi-sanaa. No ensinnäkin, ne nyt on tissit, mitä sitä kaunistelemaan. Ja tässä kun on ollut viimeiset yhdeksän kuukautta tissit enemmän tai vähemmän paljaana, niin kyllähän se väkisinkin vaikuttaa siihen suhtautumisiin omaan kroppaan ja nimenomaan niihin tisseihin. Tällä hetkellä mä nään tissit ainoastaan poikien ruokana ja heille kuuluvana. Joten ehkä senkin takia musta nyt on maailman luonnollisinta puhua niistä. Ja jos nyt jossain (semi)julkisesti imettää ja vähän paljasta ihoa sattuu vilahtamaan, niin en mä sitäkään ajattele muuten kuin poikien ruokailuun liittyvänä juttuna. Ja jos joku nyt näkee asiasta vaivaa tai kokee sen jotenkin oudoksi jos tissi sattuu joskus vähän vilahtamaan, niin se ei ole sitten mun ongelmani. Ne on poikien ruokaa ja lapsen imettäminen on oikeasti maailman luonnollisin asia, luonnollisin tapa ruokkia lasta. Se on sitten eri asia jos niitä tissejä näytellään jossain muussa yhteydessä tai tarkoituksessa. Mutta jos puhutaan imettämisestä, niin esimerkiksi seksin kanssa sillä ei ole yhtään mitään tekemistä. 

Imetyksen aikana voi tulla monta mutkaa matkaan. Sen haluan kuitenkin sanoa kaikille, että sitä apua ja tukea löytyy kyllä. Valitettavasti tosin ei välttämättä neuvolasta, niin kuin voisi luulla. Imetystukiryhmiä on monella paikkakunnalla ja sieltä voi tosiaan saada koulutettujen tukiäitien apua ja opastusta. Ryhmässä saa myös arvokasta vertaistukea. Facebookissa on Imetyksen tuki-ryhmä, missä on vilkasta imetykseen liittyvää keskustelua ja mahdollisuus saada tukiäideiltä neuvoja. Myös imetystukipuhelimesta voi saada apua. Lisäksi jossakin sairaaloissa toimii imetyspoliklinikka. Ja toki jos hyvä tuuri käy, tukea ja neuvoja saattaa saada myös neuvolasta. Lisäksi kun kyse on kaksosten imettämisestä, korvaamattomia neuvoja saa nimenomaan toisilta kaksosten äideiltä, joilla on kokemusta kahden lapsen imettämisestä.