Blogissa on ollut nyt vähän hiljaisempaa. Johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että meillä kotona ei todellakaan ole ollut hiljaista. Ehei, meillä on huudettu oikein olan takaa. 

Tuolla aiksemmin kirjoittelin E-pojan refluksista. Siihen saatiin joku aika sitten lääkkeet, ja jonkun aikaa poika voikin selvästi paremmin. Muutama viikko sitten oireet alkoivat vähitellen pahentua. Ja lopulta, meillä huudettiin pari viikkoa yötä päivää. Poika pulautteli käytännössä koko ajan, riippumatta siitä koska oli syönyt. Aamuyöstäkin vaikka maha oli taatusti tyhjä, tavaraa nousi koko ajan ylös. Poika ei loppuvaiheessa pysytynyt olemaan pitkällään enää ollenkaan, vaan alkoi huutaa välittömästi. Refluksista huolimatta hän oli kuitenkin aikaisemmin enimmäkseen ollut varsin hyväntuulinen poika, joka viihtyi hyvin lattialla. Nyt hän muuttui ensin hyvin itkuiseksi ja lopulta suorastaan tuskaiseksi. Mikään muu paikka ei kelvannut, kuin syli. Aluksi pieni kohoasento oli hänelle riittävä oloa helpottamaan, mutta lopulta häntä oli pakko pitää käytönnössä melkein täysin pystyssä. Siis ympäri vuorkauden. Ja pystyasennosta huolimatta hän sai vähän väliä hirveita kipukohtauksia, pulautteli tai röyhtäili ja huusi tuskissaan. Tässä kohtaa meillä oli kyllä jo lääkäriaika varattuna. Mutta kuten aina, se pahin tilanteen käsiin rajähtäminen ajoittui tietenkin viikonloppuun, kuinkas muuten. Viimeiset kolme yötä mä nukuin (tai siis tarkalleen ottaen en juuri nukkunut..) istualtaan ja pidin E-poikaa pysytyssä, että hän olisi saanut edes pieniä torkkuja otettua ja hänen olonsa olisi ollut niin hyvä, kuin se siinä kohtaa oli enää mahdollista.

Lääkäriin kun päästiin maanantaina tuon loputtoman pitkältä tuntuneen viikonlopun jälkeen, hän mietti jo meidän laittamista osastolle. Päädyttiin kuitenkin vielä siinä kohtaa siihen, että me mennään kotiin, lääkkeitä nostetaan ja tarkistetaan tilanne parin päivän päästä. Mulla oli kuitenkin ohje ottaa yhteyttä aikaisemmin, jos tilanne siltä näyttää. Lääkkeiden nosto ehkä helpottikin hieman, mutta ei oleellisesti. Jo moneen kertaan multa on kyselty tarkkaan mun syömiset, samoin kuin E-pojankin, oonko huomannut jotain altistavaa tekijää pulauttelulle tai liitänkö mitään sen alkuun tai pahenemiseen, ollaanko saatu rokotuksia pahenemisia edeltävästi, onko pojalla infektio-oireita, onko hän sairastellut tai voisiko kyseessä olla joku piilevä infektio. Ja millekään ei ole huomattu selvää yhteyttä tuohon refluksiin. Lääkäri oli kuitenkin pohtinut asiaa ja ehdotti, että koska näillä pienillä suolioireinen maitoallergia voi oireilla refluksina, kokeillaan vielä kuitenkin maidon jättämistä pois ennen kuin aletaan suunnitella muita tutkimuksia. Kuulemma näin pienten tutkiminen ei kuitenkaan ole lainkaan ongelmatonta, ja tässä kohtaa toteutettaisiin osastolla. 

Saatiin siis molemmat komento maidottomalle ruokavaliolle, E-poika ja minä. Koska pojat ovat vähän rimpuloita edelleen, ollaan (jo neuvolankin suosituksesta) tehty puurot korvikkeeseen, että niissä olisi edes hieman enemmän energiaa. Muuta maitoa E-pojan ruokavaliosta ei luonnollisesti löydy. Mulle sitten taas kasvissyöjänä tuo maidoton imetysdieetti tuottaa hieman enemmän haastetta. Ensinnäkin siinä vaiheessa kun lapsi on kipeä ja huutaa 24/7 pari viikkoa, ensimmäinen mistä annettiin itsellemme lupa laistaa oli ruuanlaitto: meillä siis elettiin hetki lähinnä jogurtilla, raejuustolla ja juustovoileivillä. Ja kun väsymyksen aste alkaa olla sitä luokkaa, ettei oikein enää edes muista mikä päivä on, tuntuu oikeasti melkoiselta haasteelta alkaa miettiä, että mitä hittoa sitä sitten söisi jos pitääkin olla maidottomalla.. Etenkin kun tässä kohtaa maidon pois jättäminen mun ruokavaliosta tekee siitä käytännössä melkein vegaanisen. Ja kuitenkin kun kaksosia imettää, sitä energiaa kuluu ja proteiiniakin pitää saada. Lääkäri toki ohjeisti mua jonkun verran, mutta siltikin, itse sinne kauppaa pitää mennä, lukea niitä tuoteselosteita ja selvittää, että mitäs sitä sitten oikein syötäisiinkään. Onneksi vaimo ehti olla nuoruudessaan viisi vuotta vegaani, joten hän osasi heti toimia kaupassa paljon vaivattomammin, ja tiesi valmiiksi ison nipun maidottomia vaihtoehtoja. 

Lääkäri sanoi mulle, että jos E-pojan refluksi taustalla onkin maitoallergia, se pitäisi huomata viikon sisällä maidottoman aloittamisen jälkeen. Muutaman päivän jälkeen voi jo ensimmäisiä merkkejä olla havaittavissa. Ja niin uskomattomalta kuin se tuntuikin, parin päivän maidottoman jälkeen E-pojan vointi alkoi kohentua aivan silmissä. Toki oireita oli ja on edelleen, mutta tuskaisuus, itkuisuus ja pahimmat kivut hävisivät, pulauttelu väheni, poika alkoi taas viihtyä lattialla ja hän alkoi taas nukkua, sekä päikkäreitä, että yöllä. Kun poika maidottomalla ensimmäistä kertaa nukkui kolmen tunnin päikkärit, mun oli pakko käydä vähän väliä katsomassa, että hänellä on kaikki hyvin. Viime viikkoina hän kun ei ole nukkunut tuntia kauempaa yhtäjaksoisesti edes yöllä. Kaikkein ihaninta on ollut nähdä, miten poika on saanut hymynsä takaisin, leikkii ja touhuaa innoissaan ja vipeltää taas hirveää vauhtia pitkin lattioita. <3

Virallista diagnoosia meille ei vielä tuosta maitoallergiasta tietenkään ole ehditty tekemään, mutta koska maidottamalla nuo oireet ovat alkaneet aivan oleellisesti helpottaa, kyllä mä siitä jo uskallan puhua. Nyt ollaan sitten luonnollisesti vaimon kanssa mietitty onko tämä asia, mikä meidän olisi pitänyt huomata jo aikoja sitten. Näin kun ollaan asiaa tässä pohdittu, jo synnärillä E-pojalle tuli mahavaivoja, kun saivat siellä pieniä määriä korviketta ekoina päivinä. Tuolloin kun mainitsin asiasta todettiin vain, että toiset lapset vain ovat vähän herkkämahaisempia kuin toiset. Mä olen ottanut E-pojan pulauttelun neuvolassa puheeksi heti ensimmäisinä viikkoina, joka kuitattiin lähinnä sillä että "kaikki lapset pulauttelee". Onhan se tietysti niinkin ja toki E-pojankin pulauttelusta ainakin osa selittynee tuolla vauvojen normaalilla pulauttelulla. Mutta jo silloin hän saattoi pulauttaa vielä monta tuntia syömisen jälkeen. Parhaiten E-poika on voinut silloin, kun olen ainoastaan imettänyt heitä. Jälkikäteen ajateltuna refluksioireilua on ollut koko ajan, mutta se on ollut kaikkein lievintä, kun pojat ovat olleet pelkällä tissillä. Jossain kohtaa alettiin sitten antaa iltaisin pieni määrä korviketta öitä rauhoittamaan. Sen jälkeen E-pojan oireetkin alkoivat vähitellen pahentua. Eräästä vauvojen valmispuurosta, tuollaisesta lisää-vain-vesi -tyyppisestä missä oli joku korvikepohja valmiina, E-poika sai aivan hirveät mahavaivat; sitä ei meillä sitten kyllä montaa kertaa syötykään. Ja varmasti viimeinen niitti oireiden räjähtämiseen oli tuo, kun kuvioihin tulivat sekä aamu- että iltapuuro korvikkeeseen tehtynä. Eli näin jälkikäteen kun asiaa miettii, olisihan tämä hitto sentään pitänyt tajuta jo paljon aikaisemmin! Ja kuitenkin, vaikka multa on moneen kertaan kyselty kaikista meidän syömisistä, en mä ole tätä kaikkea osannut maitoon yhdistää. Mutta nyt kun mulle sanotaan, että maito on syyllinen, nään kyllä hyvinkin selvästi koko kuvion. Ja eivätpä ne ole lääkäritkään osanneet tätä kaikkea maitoon yhdistää, neuvolasta puhumattakaan, vaikka moneen kertaan onkin kaikki asiat käyty läpi. 

Refluksi on siis todellakin helpottamaan päin. Salaa uskallan jo toivoa, että jos koko homman takana on tuo suolioireinen maitoallergia, maidottoman myötä päästäisiin ehkä eroon koko refluksista. Ensi viikolla tarkistetaan lääkärin kanssa tilanne ja mietitään jatkot. Tässä kohtaa E-poika ilmeisesti hyötyy kovastikin imetyksestä, joten tuosta imetysdieetistä huolimatta aion sitä kyllä jatkaa. Hieman työtähän se vaatii näin alkuun, mutta kun samalla nään miten paljon paremmin E-poika voi, siinä on mulle syytä enemmän kuin tarpeeksi motivoitua tähän.