Ennen poikien syntymää mä olin pohtinut imetystä aika paljonkin. Ja jonkun verran olin ottanut asioista selvää, onneksi. Tässä matkan varrella mä olen kuitenkin huomannut, että ihan oikeasti siinä vaiheessa kun pojat syntyivät, mä en oikeasti tiennyt imetyksestä paskan vertaa. Ja loppujen lopuksi aika vähän, siis todellakin aivan liian vähän asiasta on saanut tietoa poikien syntymän jälkeenkään ammattilaisten taholta. Monet asiat on sitten vaan ollut pakko selvittää itse ja oppia kantapään kautta.

Oikeastaan ainoa ohjaus mitä mä olen saanut imetykseen liittyen, oli sairaalassa. Siellä katsottiin poikien imemisotteita sekä mun kanssa sellaisia asentoja, missä molempia oli mahdollista imettää samaan aikaan. Mutta siinä sitten melkein onkin se, mitä mulle on koko aikana ammattilaisten toimesta kerrottu. Raskausaikana neuvolassa imetyksestä ei puhuttu ollenkaan. Ja poikein syntymän jälkeen asiaa on sivuttu neuvolan terkkarin toimesta lähinnä vain silloin, kun hän kotikäynnillä totesi ettei kaksosia voi kuulemma imettää, vaan heille pitää antaa korviketta. Näin ensisynnyttäjänä mä en myöskään ihan oikeasti osannut kysellä tarpeeksi asioista, enkä myöskään vaatia kunnollista ohjausta ja tietoa. Monikkovalmennuksessa mainittiin jossain sivulauseessa myös kaksosten imettäminen ja taidettiin siellä näyttää joku kuvakin imetysasennoista. Mutta koska iso osa kaksosista kuitenkin ruokitaan alusta asti korvikkeella ja pullosta, ei monikkovalmennuksessakaan asiasta sen enempää puhuttu. 

Mitä mä sitten olisin kaivannut? Ensinnäkin sitä, että jo odotusaikana neuvolassa olisi kysytty ajatuksia imettämisestä ja aloitettu ohjauksen antaminen jo raskausaikana. Sairaalan ohjaukseen oon ihan suhteellisen tyytyväinen. Siellä kuitenkin vietetään vain muutama päivä ja niissä hormonihöyryissä tuskin kukaan on kovin vastaanottavaisessa tilassa, jos joku alkaisi paukuttaa luennonomaisesti imetysfaktaa. Siinä tilanteessa riitti varsin hyvin se, että käytännössä harjoiteltiin miten homma toimii: millaisessa asennossa vauvan on hyvä olla ja millainen on hyvä imuote. Ihan ehdottomasti mä olisin toivonut ja tarvinnut sitä, että neuvolan kotikäynnillä terkkari olisi ottanut imetyksen puheeksi. Ja mielellään vaikka tarkistanut nuo imuotteet, siitäkin huolimatta että mun mielestä niissä ei ole mitään ongelmaa ollut missään vaiheessa. Mutta mistäs senkin tietysti tiedät, kun ei niitä imuotteita ole kukaan katsonut sen jälkeen kun sairaalasta kotiin päästiin. Alkuvaiheessa mä olisin myös kaivannut neuvolan taholta ihan puhtaasti tukea ja tsemppausta asiaan liittyen. Olisi ollut iso asia, jos siinä kohtaa joku olisi sanonut, että hienoa kun imetät kaksosia, hyvin menee ja jatka samaan malliin! Mutta siinä kohtaa tosiaan vaan todettiin, ettei kaksosia voi imettää... Luonnollisesti monikkovalmennuksessa ei tällaiseen asiaan ehditä paneutua kovin perusteellisesti. Se mitä mä olisin sieltä toivonut olisi ollut se malli, että kaksosiakin voi imettää onnistuneesti. Olisi oikeasti riittänyt jos joku olisi sivulauseessa maininnut tuttavansa, joka täysimetti kaksosia parivuotiaiksi, ensimmäiset puoli vuotta täysimetyksellä. Tai vielä parempaa olisi ollut, jos paikalla olisi ollut joku kaksosten äiti, jolla olisi ollut kokemusta tuplien imettämisestä. Yksi asia mistä mä olisi varmasti myös hyötynyt olisi ollut aika imetyspolille siinä vaiheessa kun pojat olivat vaikka kuukauden ikäisiä, siinä vaiheessa olisin ehkä jo osannut kysyäkin jotain. Mainittakoon neuvolasta sen verran, että nykyään meillä on lastenneuvolassa ihana kokenut terkkari. Hänet kuitenkin tapasimme ensimmäisen kerran vasta siinä vaiheessa, kun imetys oli jo alkanut sujumaan ja suurin osa alun ongelmista takana.

Ison osan omasta imetystietämyksestäni mä oon hankkinut joko kirjoista tai netistä. Kullanarvoisia ovat olleet Facebookin Imetyksen tuki -ryhmä  sekä monikkoryhmät. Etenkin monikkoryhmistä mä oon ihan oikeasti saanut hyviä ohjeita ja tukea, sekä myös sen mallin että kaksosten imettäminen voi onnistua. Kiitos myös niille ihmisille, jotka ovat mua neuvoneet joko blogin kautta tai muuten! Edelleenkään mä en väitä olevani mikään mestari imettämisestä. Paitsi että nykyään tiedän siitä jo aika paljon. Ja joka päivä opin lisää. 

Äidinmaito on se, mitä suositellaan vauvan ensimmäiseksi ravinnoksi, suositus olisi täysimettää puolivuotiaaksi. WHO suosittelee vielä jatkamaan imetystä kahden vuoden ikään asti. Toisilla imetys onnistuu ja toisilla ei. On monta syytä siihen, miksi imetys voi epäonnistua, kaksosilla varmasti yhtenä tavallisimmista tuo ennenaikaisuus. Imetys on myös todella henkilökohtainen ja arka asia. Sen suhteen jokainen toimii niin kuin parhaaksi näkee ja itselle sopii. Mä en missään nimessä halua syyllistää niitä jotka eivät lapsiaan syystä tai toisesta imetä. Tuntuu pahalta joka kerta kun joku tekee niin. Mulle imettäminen oli kuitenkin tärkeää ja halusin siinä ehdottomasti onnistua. Kun imettäminen on vielä suositusten mukaistakin, niin kyllähän se vähän oudolta tuntuu, että tukea ja ohjausta siihen ei kuitenkaan saa oikeastaan ollenkaan, tai ainakin hyvin vähän. Imettäminen kuitenkin on aika paljon muuta, kuin se että isketään vaan se tissi sinne suuhun. 

Etenkin näin kaksosten kanssa, imetys on aika hallitseva osa vauva-ajan arkea. Siihen kun menee kuitenkin melkoisesti aikaa. Aluksi pojat olivat tissillä pitkiä aikoja kerrallaan. Nykyään imevät kyllä mahat nopeammin täyteen, mutta alkavat olla jo sellaisia jötkäleitä, että erikseen imettäminen on helpompaa ja teenkin sen aina silloin kun se vain on mahdollista. Nyt kun tässä on melkein 5kk jo tissitelty, niin kyllä mä myös uskallan jo sanoa, että se imettäminen sujuu melkoisen hyvin. Jos kaikki olisi lähtenyt menemään perseelleen heti alussa, enhän mä olisi tätä näin kauaa jaksanut millään. Toki olisi ollut hienoa, jos olisi pystynyt täysimettämään puolivuotiaaksi. Mutta ilman omantunnontuskia annan itselleni anteeksi kiinteiden aloittamisen aikasemmin ja ne pienet korviketujaukset mitä ollaan iltaisin annettu öitä rauhoittamaan. Mä kuitenkin koen, että olen imetyksessä onnistunut. 

Alunperin mä ajattelin imetys lähinnä ravitsemuksellisessa mielessä, se on mun ajatuksissa se luonnollisin tapa ruokkia lasta. Ennen poikien syntymää mä toivoin, että jos nyt pari kuukautta jaksaisin, tai ehkä sen puoli vuotta. Kuitenkin näiden viiden kuukauden aikana mun suhtautuminen imettämiseen on selvästi muuttunut, sitä mukaan kun tieto on lisääntynyt. En nyt ala listaamaan tähän kaikkia imetyksen hyötyjä, ne voi jokainen halutessaan googlettaa. Kuitenkin imetyksellä on niin paljon etuja, että ilman muuta mä haluan jatkaa sitä myös tuon puolen vuoden jälkeenkin. Näillä näkymin tavoitteena olisi imettää ainakin sinne vuoden huitteille, ehkä vähän ylikin. Ehkä luonnollinen kohta olisi vierottaa pojat siinä kohtaa, kun saavat alkaa juoda ihan tavallista maitoa. Mutta aika näyttää. 

Tämän viiden kuukauden aikana on selvitty ainakin melkoisesta määrästä tiehyttukoksia, lukuisista rintaraivareista, tissistä kieltäytymisestä kerran jos toisenkin, piimäkokkareista, useista mustelmista mitä tulee jo ikenillä puremallakin, rikkinäisistä nänneistä, sekä useista tiheän imun kausista, mitkä muuten ovat melkoisen raskaita kaksosten kanssa. Oikeastaan mistään näistä mulla ei ollut kunnolla hajuakaan vielä puoli vuotta sitten. Mä en missään nimessä luonnehtisi imettämistä helpoksi, vaikka tietysti toisilla se saattaa sujua helpommin kuin toisilla. Päinvastoin, imettäminen tuntuu  olevan vähän sellaista ongelmasta toiseen menemistä. Ja kuitenkin, kun se kerran sujuu, mä en näe mitään syytä, miksi en sitä tekisi. Äitinä sitä haluaa antaa pojille mahdollisimman hyvät eväät eläämään. Ja kyllä mä ajattelisin, että imettäminen on omalta osaltaan juuri sitä.