Jokunen aika sitten, taisi olla aika pian poikien syntymän jälkeen, luin jostan lehdestä jutun Kinuskikissasta, siis Sini Visasta. Jutussa kerrottiin, että leipominen ja Kinuskikissan tarina oli alkanut, kun tyyppi sai kaksoset. Ja kun lapset olivat pieniä ja nukkuivat pitkiä päikkäreitä, siinähän oli hyvää aikaa leipoa. Jutun luettuani se tuntui lähinnä päin naamaa vittuilulta. Miten muka jollakin voi olla kaksosarjessa niin paljon aikaa, että ehtii vielä leipomaan?!  Mulla ei oo missään vaiheessa ollut ongelmia, etten olisi pystynyt kunnolla hoitamaan poikia päivisin yksin ollessani. Mutta mihinkään muuhun sitä aikaa ei oikein  aluksi riittänytkään. Niinpä tunutuikin täysin utopistiselta, että jollakin muka olisi mahdollisuus tehdä omia juttuja päivisin. 

Nyt kun pojilla on ikää reilut kolme kuukautta, meillä alkaa jo vähitellen olla melko selkeä päivärytmi. Välillä on tietysti päiviä, etten mä ehdi kunnolla edes syömään. Mutta sitten on myös sellaisia päiviä kuten tämä, että jätkänpätkät ovat nukkuneet vaunuissa pihalla jo toista tuntia, mä juon kaikessa rauhassa toista kupillista kahvia ja syön omenapiirakkaa, kirjoitellen tänne samalla. Vähitellen tässä alkaa siis nähdä välähdyksiä tuosta, että kaksosarjessakin äidillä on mahdollista olla myös pieniä hetkiä tuota kuuluisaa omaa aikaa. 

En ala tuota meidän päivärytmiä kellontarkasti selostamaan. Sen verran siitä kuitenkin, että meidän päivää rytmittävät hyvin pitkälti kahdet pidemmät päikkärit. Ensimmäiset alkaen joskus aamupäivällä ja toiset joskus siellä iltapäivän puolella. Tuolloin unta riittää yleensä sellaiset 2-3 tuntia, O-poika saattaa joskus tempaista neljäkin tuntia. Lisäksi sitten saatetaan ottaa pienempiä torkkuja, riippuen vähän noiden pidempien päikkäreiden pituuksista ja muusta päiväohjelmasta. Ainakin noiden ekojen päikkäreiden aikaan ollaan yleensä lähdetty vaunuttelemaan. Mä nautin ihan hirveästi siitä, kun taas pääsee liikkumaan! Välillä vaan kävellään, mutta välillä saatetaan mennä käymään vaikka kirpparilla, kaupassa tai kirjastossa. Nuo myöhäisemmät päikkärit vähän vaihtelevat. Joskus vaunutellaan silloinkin. Välillä sitten taas, etenkin kun ollaan yleensä vaimon kanssa molemmat iltaisin kotona, pojat saattavat ottaa unet kantoliinoissa. Etenkin E-poika on liinasta aivan fiiliksissä. Nyt tuolla ulkona satelee melkoisesti, joten vaunuttelemaan ei viitsitty lähteä. Pojat kuitenkin nukkuvat vaunuissa autokatoksessa. Oon todennut, että etenkin yksin ollessa kaksi lasta on kaikkein helpointa nukuttaa samaan aikaan vaunuihin. Tai ainakin meillä tämä toimii. Parhaiten pojat nukkuvat liikkuvissa vaunuissa, mutta näköjään paikallaan olevatkin kelpaavat. 

Me oltiin alunperin ajateltu, että pojat saavat alusta lähtien opetella nukkumaan yöt omassa sängyssä. Kohtalaisen hyvin he pinnariin kyllä nukahtavatkin. Ongelma alkoi kuitenkin olla, kun molemmat heräilivät yöllä aivan eri aikoihin. Siihen vielä päälle E-pojan refluksivaiva, eli häntä saattoi syömisen jälkeen helposti joutua kantamaan tai muuten pitämään pystyssä toista tuntia, alettiin olla siinä, että mä en saanut kunnolla nukkua lainkaan alkuyön jälkeen. Väkisin ei myöskään haluttu alkaa toista herättelemään toisen herätessä ja pakottamaan samaan rytmiin. Niinpä erinäisten vinkkien jälkeen päädyttiin siihen, että alkuyön pojat nukkuvat pinnarissa. Kuitenkin kun sieltä heräilevat ensimmäisen kerran syömään, ollaan otettu heidät viereen ja siinä sitten nukutaan koko konkkaronkka vierekkäin aamuun asti. Ja pakko sanoa, että nykyään nukutaan kaikki paljon enemmän ja paremmin. Pojat nukahtavat (ja yöllä havahtuessaan uudelleen nukahtavat) kaikkein helpoiten viereen. Itselle taas on helpompi, kun ei tarvitse nousta sängystä ylös noin 57 kertaa yössä. Sen jatkuvan sängystä nousemisen jälkeen oli nimittäin välillä jo vähän hankalaa nukahtaa. Pojat menevät yöunilleen yleensä kahdeksan ja yhdeksän välillä. Ja aamulla heräillään samoihin aikoihin; vaimo saattaa välillä ehtiä lähteä, ennen kuin aletaan heräillä. Iltaisin poikien mentyä nukkumaan on myös hieman aikaa tehdä jotain etenkin kun tietää, että yöllä saa todennäköisesti nukkua, eikä aamulla nousta viideltä. 

Muutenkin meidän arjessa alkaa olla jo melkoisen hyvät rutiinit. Vähitellen sitä on oppinut, miten kummankin pojan kannattaa asioita tehdä. Yksilöitä kun ovat, molemmilla on selvästi jo omat juttunsa. Ja se mikä toisen kanssa toimii, ei välttämättä olleenkaan toimi toisen kanssa. Ja toisaalta jotkut jutut toimivat molemmille. Rintaraivarit sain esimerkiksi käytännössä loppumaan sillä, että heti päikkäreiltä herättyä kaivetaan tissit esiin. Jos siinä alkaa vaihtaa vaippaa tai muuten puuhastelemaan, on pojilla kohta niin kova nälkä, että raivarin puolelle menee koko syömisyritys. E-poika taas nukahtaa helpoiten iltaisin pinnariin, jos sinne on ensin laitettu lämmin kaurapussi. Ensin ollaan annettu sen hetken aikaa lämmittää paikkaa peiton alla. Kun E-poika laitetaan sänkyyn, lämmin kaurapussi laitetaan selän taakse, vähän niin kuin "äidiksi". Ja siinä se poika sitten tyytyväisenä nukkuu. :)

Toki tämä kaksosarki on melkoisen kiireistä ja meillä molemmilla on kädet täynnä töitä. En mä yritäkään väittää mitään muuta. Nyt rutiinien ja päivärytmin kautta arjessa alkaa kuitenkin olla aika hyvin tolkkua. Ja iltaisin on meillä vaimon kanssa se pieni hetki kahdestaankin, jolloin voidaan vaikka juoda kuppi teetä ja käydä läpi kummankin päivää. Nyt kun parisuhteelle on luonnollisesti entistä vähemmän aikaa, tärkeäksi ovatkin muodostuneet nuo arjen pienet hetket. Ja se päivittäinen pienikin hetki riittää, kun siinä ovat molemmat kunnolla läsnä.