Muutama päivä sitten satuin kuulemaan radiosta Antti Tuiskun haastattelun. Mainittakoon, että Antti sinänsä ei herätä mussa mitään suuria tunteita puoleen eikä toiseen. No, haastattelija täräytti sitten ihan suoraan, että sano nyt Antti kun sitä aina niin kovasti pohditaan, että oletko sä homo. 

Olin jo vaihtamassa radiokanavaa, mutta pakkohan mun oli kuunnella Antin vastaus tähän kysymykseen. Ja Antti vastasi mun mielestä oikeasti hyvin. Ensinnäkin hän totesi, että tästä seksuaalisen suuntautumisen spekuloinnista on jo tullut osa hänen artistikuvaansa. Ennen kaikkea Antti kuitenkin totesi, että hänen seksuaalinen suuntautumisensa ei sinänsä kuulu kenellekään, hän ei ole tätä asiaa (eikä pahemmin muutenkaan yksityiselämäänsä) julkisuudessa kommentoinut, eikä tee sitä nytkään. Antti lisäsi mun mielestä vielä varsin osuvasti, että se lopultakin kertoo niistä ihmisistä aika paljon, joita toisen ihmisen seksuaalinen suuntautuminen kiinnostaa suhteettoman paljon. (Ja ettei nyt kukaan vetäisi palkokasvia hengityselimeen, nämä eivät ole mitään suoria lainauksia kyseisestä haastattelusta, vaan lyhyesti ne ajatukset, mitä noissa vastauksissa oli.)

Antilla oli mun mielestä hyvä pointti: hän jätti vastaamatta kysymykseen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Koska sillä ei ihan oikeasti ole mitään väliä. Tai ainakaan ei pitäisi olla. Kenellekään. Paitsi ehkä sille, jonka kanssa sattuu olemaan parisuhteessa. Nykypäivänä kun kaappien ovet paukkuvat melkoisella rytinällä, siinä ei edes ole mitään sinänsä niin kovin ihmeellistä, jos joku on homo. Tai jos ei ole. 

Joo ja nyt varmasti taas joku kommentoi, että tottakai se on kiinnostava asia jos joku on homo, koska kyse on kuitenkin vähemmistöstä ja vieraat (=poikkeavat) asiat aina kiinnostavat. Tuossa poikien kanssa vaunutellessa jäin tätä asiaa oikein pohtimaan. Ihmisiä hyvin harvoin kiinnostaa mun puoluekanta. Tai uskonnollinen vakaumus. Tai se onko meidän suvussa suomenruotsalaisia. Se asia mikä mussa kiinnostaa on, että jumantskuukeli sähän olet semmonen lepakko, tai siis mitä nimeä te niinku itestänne käytätte? Ketään ei kiinnosta, että aloin muodostaa jonkinlaista omaa näkemystä politiikkaan liittyen vasta selvästi päälle parikymppisenä. Tai että mun näkemys uskonnollisista asioista on ollut selvillä jo ennen tuota. Niin tai että meidän suvussa ei ole suomenruotsalaisia. Mutta seksuaalinen suuntautuminen on jostain syystä asia, mikä ihmisiä niin kovasti kiinnostaa. Jostain syystä (liian) monille se on se asia, mikä mua ensisijaisesti määrittää. Monille meidän perhettä sitten taas ensisijaisesti määrittää se, että ollaan sateenkaariperhe. Ja sitä seuraa oletus, että meidän arki on jotenkin erikoista. Hiton ikävää tuottaa pettymys kerta toisensa jälkeen, mutta kun eipä tässä arjessa mitään ihmeellistä ole. 

Jos mun pitäisi määritellä itseäni, määritelmien top 5 olisi:  äiti, vaimo, nainen, tytär ja sisko. Näiden jälkeen seuraisivat harrastuksiin ja ammattiin liittyvät määritteet. Vasta joskus pitkän litanian jälkeen tulisi se lesbo. Ja kuitenkin, jos joltain puolitutulta kysyt musta, ensimmäinen määritelmä on, että se on se lesbo. Mitä sitten taas meidän perheeseen tulee, ensisijaisesti mä miellän meidät vauvaperheeksi, joka elää aika perus vauva-arkea. Seuraavaksi kuvailisin meidän perhettä monikkoperheeksi. Sateenkaariperhe tulee vasta niiden jälkeen. Mutta jälleen, jos monelta muulta kysyy, me ollaan ensisijaisesti se "lespojen joku sateenkaariryhmittymä mitä lie"...

Toki ihmisillä on tarvetta ja taipumusta määritellä itseään ja toisiaan. Mutta tuo on tosiaan jännä juttu, miksi seksuaalinen suuntautuminen on se asia, mikä joitain ihmisiä niin suunnattomasti kiinnostaa. Vai päästäisiinkö tässä jälleen kerran tähän ikuisuuspohdintaan: ovatko nuo ihmiset, joita se muiden ihmisten suuntautuminen niin kovasti kiinnosta ehkä myös niitä, joilla on ongelmia tai ristiriitaa sen oman suuntautumisen kanssa? Ehkä muiden suuntautuminen kiinnostaa niin kovasti juuri siksi, että se omakin suuntautuminen sattuu olemaan jotain muuta kuin Pertti-perushetero. Monesti oon myös huomannut, että ne ihmiset, jotka selvästi ovat umpiheteroita, ovat myös niitä joita se muiden suuntautuminen ei jaksa kiinnostaa. Ja kun asiaa ajattelee, siinä vaiheessa jos oma identiteetti on selkeä, eipä siinä ole tarvetta pohtia muiden identiteettejä tai nähdä vaivaa asiasta. Jos tietää selvästi mitä itse on, ei myöskään ole tarvetta nähdää vaivaa siitä, mitä joku muu on. Tai ei ole. 

Lopuksi haluan vielä mainita, että kaikki kiinnostus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tai sateenkaariperheitä kohtaan ei suinkaan ole negatiivista, päinvastoin. Usein sitä törmää sellaiseen positiiviseen uteliaisuuteen; asioihin suhtaudutaan sinänsä myönteisesti mutta ne ovat oikeasti tosi vieraita. Silloin juttelen näistä asioista vieraidenkin ihmisten kanssa ihan mielelläni, eihän se tieto asioista muuten ikinä kasva, jos niistä ei puhuta. Valitettavan usein sitä kuitenkin tuohon negatiiviseen uteliaisuuteen: sen perimmäisenä tarkoituksena tuntuu olevan juoruilla, päivitellä, mustamaalata ja mässäillä yksityiskohdilla. Ja juuri näissä tilateissa se seksuaalinen suuntautuminen muuttuu tuoksi ensisijaisesti ihmistä määrittäväksi tekijäksi. Miltä sekin sitten kuulostaisi, jos mä määrittelisin jotain ärsyttävää tyyppiä vaikka toteamalla: " no se on joku vitun hetero."