Tässä jokunen aika sitten meillä oli mielenkiintoinen kohtaaminen. Oltiin koko perheen voimin liikkeellä, ja tavattiin ensimmäistä kertaa tuollainen suhteellisen tavallisen oloinen 50+ mieshenkilö, joka sattui olemaan ammatiltaan toimittaja 

Ensin jutusteltiin tovi niitä näitä. Kuitenkin ensimmäisen kymmenen minuutin aikana hän sitten jo kysyikin, "kumpi teistä on äiti?" Vastattiin, että me ollaan molemmat äitejä. Hän katsoi meitä pitkään ja totesi, että "niin niin, tietenkin olette, mutta kumpi teistä synnytti?" Mä tokaisin siihen, että onko sillä väliä? Mies jupisi jotain biologian merkityksestä ja toisti kysymyksensä. Vastattiin siihen, että vaikka mä synnytin, me ollaan molemmat yhtälailla poikien äitejä, ja tässä kohtaa kun pojat ovat jo maailmassa ja adoptio on voimassa, sillä biologialla on päivä päivältä vähemmän väliä. Mies oli pitkään hiljaa. Sitten hän totesi, että jäi nyt oikein miettimään, onko sillä biologialla väliä. Mä otin esiin yhden mun vakioesimerkeistä: jos pariskunta (tai miksei yksinäinenkin hakija) adoptoi esimerkiksi Afrikasta, mitään biologista sidettä tuohon lapseen ei ole ja lapsi on hyvin erinäköinen, kuin vanhempansa. Kuitenkin ne ihmiset jotka lapsen kasvattavat ja ovat läsnä hänen elämänsä eri vaiheissa ovat lapsen vanhempia, biologiasta riippumatta. Ja adoptiolapset ovat vanhemmilleen aivan yhtä rakkaita, kuin biologiset lapset. Mies oli taas pitkään hiljaa ja totesi, että no nyt kun esitätte asian näin, niin kyllähän tuo ihan totta on. 

Miehen kanssa puhuttiin sitten tovi siitä, mistä mä olen täällä blogissakin puhunut joskus aikaisemmin. Vanhemmuushan on ennen kaikkea sosiaalinen ilmiö. Vaikka tietysti biologia määrä osansa, tuo sosiaanen puoli on kuitenkin määräävämmässä osassa. Suomi on puolillaan biologisia vanhempia, jotka kuitenkaan eivät ole läsnä lastensa arjessa, eivätkä lapset välttämättä käytä heistä nimityksiä äiti ja isä. Ja sitten on näitä vanhempia, jotka eivät ehkä ole biologisesti sukua lapsilleen, mutta ovat kuitenkin läsnä jokaisessa päivässä, lapsen iloissa ja suruissa. Tähän joukkoon mahtuu niin sateenkaariperheitä, adoptioperheitä ja sijaisperheitä, kuin vaikka ihan heteroperheitäkin, joissa on syystä tai toisesta käytetty luovutettuja sukusoluja. Esimerkiksi perheissä joissa lapsi on tullut perheeseen ulkoisen adoption kautta, vanhempien vanhemmuutta harvemmin kuulee kyseenalaistettavan. Siksi tuntuukin hassulta, että naisparien perheissä tuon sosiaalisen äidin vanhemmuutta pitäisi perustella yhtään mitenkään. Eikös se nyt ole ihan itsestään selvää, että jos lapset on tehty yhteisellä päätöksellä, molempien vanhemmuus perheen sisäisen adoption kautta vahvistettu ja molemmat ovat läsnä lasten jokaisessa päivässä, lapsilla silloin on kaksi äitiä. Jotka ovat molemmat oikeasti ja ihan yhtä paljon äitejä. 

Kohtaaminen tuon miehen kanssa oli kuitenkin varsin hyvä kokemus. Vaimon kanssa pohdittiin, että on hirvittävän hyvä, jos hänen ajatusmaailmassaan saatiin ehkä jokin asia liikahtamaan. Ja toisaalta, jos hän jossain vaiheessa työnsä puolesta tekee juttua sateenkaariperheistä, hän toivottavasti osaa ottaa huomioon erilaisia asioita ja näkökulmia, kuin aikaisemmin.