Siit on ny vuasi suunnillee, ku meil alko se hirvee löyhkä. Siis iha karmee löyhkä. Kyl mää se heti tiäsi, että estrokeeni se on, mikä tollee löyhkää. Ja siit mää heti sen sitte tiesi, että toinen noist mun ihmisist o paksuna. Niil meni kyl viä pari päivää, ennen ku ne itte tajus mitää. Mää oli jo ihan hermon, et etteks te ny tajuu, että teil o tulos pentui! Ku se estrokeenilöyhkä oli nii tujakka, et mää heti kyl tajusi, et niit pentui o pakko ol tulos enemmä ku yks. Mu oli sit pakko alkaa vahtii tota ihmist ku pentui odotti, ettei se vaa telo ittees tai mitää. Sillai se vaa menee, et lauma kantavast naaraast pruukataa pitää huali. Kyl se se heti tais huamat, ku se ihmetteli kui mää tuu joka paikkaa se viäree. Mää ku en oo koskaa ollu mikää sylikoira. Mut pakkoha mu oli pitää siit huali. Se ihmine kyl puhu jotai, et mää muka vahdi sitä riasaks asti tai jotai, emmää kyl ymmärrä mitä se meinas.

Onneks noi mu ihmiset tajus sit itekki, et niil o tulos pentui. Tai hetke ne kyl viä luuli venaavas yht pentuu. Olis tullu kysymää mult vaa, olisi mää se heti tiänny, et niit pentui o enemmä ku yks. Ne oli kyl jotenki ihan liikuttava innoissaa sit ku niil selvis millai asiat oikeesti o. Ne alko heti höpöttää jostai kestovaipoist ja muist. Sillo mää vaa aatteli, et touhukkaa ny kuha ette mul vaa tommost pue. Ne rupes raahaa niit vaippoi ja piänii vaatteitki kirppareilt ja tiäs mist. Mää en kyl tajuu miks ne halus tuoda meil jotai mis hais vieraitte laste virtsa. Mut kai niil oli hyvä syy siihe. Se toine ihmine, se ku niit pentui venas, alko leviimää aika nopeesti. Mut semmost se o, ku pienes emos o enemmä ku yks pentu. Se oli aika väsyny ja sil särki paljo pää, eikä se ain pystyny menee ees töihi. Mää makasi ain uskollisesti sen viäres  ja pidi siit hualt ku se toine ihmine oli töis. Aika pia se alko kävelee sillai lyllertäe ja jalat levällää, vähä samallai ku määki sillo ku mul o mu juaksuhousut jalas. Koht se ei enää kauheesti jaksanu kävel. Mut se ei haitannu mitää, koska siihe aikaa me tehtii parhait retkii ikin. Me mentii joka päivä toho lähimettää. Ja ku ei se pullero jaksanu kävel, mää sai haistel nii paljo ku mää vaa ikin halusi. Oli se kyl hianoo aikaa. 

Siin kevääl mult leikattii varvas. Mää oonki semmonen ainutlaatune koira, mul on 9 nännii ja 19 varvast. Oli se kyl melkost touhuu se leikkaus. Enne sitä mu tassu oli kyl karseen kipee. Mut se leikkaukse jälkee ne vaivat onneks loppu ku seinää. Mua kyl vähä säälitti se  kantava ihminen. Ku sen lisäks et se kanto niit pentui, se joutu välil kantaa muaki. Mää ku oli sen varvasleikkaukse jälkee nii kännis, ette tassuillani pysyny. Ne siä eläinlääkäriski ihmetteli, et onks toi nyt iha laillist et se siin tilas mua kanto. Mut mää oo kyl tosi kiitolline sil ihmisel et se sen teki, ku emmää olis pystyny vaiks hyppäämää autoo. Vähä mua kyl pelotti, et nyt ne pennut syntyy tähä paikkaa. 

Jossai kohtaa mua alko vähä hualestuttaa, ku must se ihmine oli kantanu jo aika kaua eikä niit pentui näkyny viäläkää. Mää siin sit jo vähä hermoilinki ja vahdi sitä entis enemmä. Sit joskus siin juhannukse huitteil noi ihmiset rupes käyttäytyy sillee et mää aatteli, et ny varmaa koht jotai tapahtuu. Mu suureks riamuks mää pääsi siin sit mummin kans mökilleki. Ne ain aintaa mul kaikkii herkkui siä. Ku ei noi kasvissyöjäpellet tääl koton ymmär mitää leikkeitte ja muitte oikeitte herkkuje pääl. Vaiks ei silti, kyl mää iha tykkää kurkust ja kukkakaalistki. Mut mökil ain saa paljo kaikkee herkkuu. Ne antaa mul ruokaaki neljä kertaa päiväs, vaiks koton mää saan vaan kaks kertaa. Aika usein noitte reissuje jälkee turvottaa, mut on se sen arvost! Siä mökil mää saan muutenkin juast vapaasti ja tutkii kaikkee. Ja ain jos löytyy joku haiseva kasa, mu o pakko pääst piahtaroimaa siihe. Kyl se vaa o nii komiaa seki!

Sit ku mut tuatii mökilt kotiin, tuli aika pia ne pennutki. Oli ne kyl melkosii rääpäleit, semmosii piänii ja karvattomii ja huusi kauheesti. Eikä ne osannu mitää, ei ees ryämii, ei ne osaa viäläkää. Kyl mää vähä oo välil ihmetelly et onks niil kaikki hyvi ku ne o nii avuttomii. Mut kai niil o, ku ei noi ihmiset tunnu oleva asiast hualissaa. Mun o kyl ain pakko men heti tarkistaa jos ne o ollu jossai, et molemmat pennut tuli kans kotii. Ja kauheesti mun on pitäny vahtii niit pentui muutenki. Vaiks sillo ku kesäl oli ukkosii. Mää en tiä mitää nii pelottavaa ku ukkone. Ja mää en voi käsittää millai noi ihmiset anto niitte pentujen ihan tost noi vaan nukkuu yksi niitte pedis sillo ku ukkosti! Pakko mu oli ol siin sängy viäres vahtimas! Ja jos me ollaa pihal koko lauma, mu on pakko vahtii oikei kovasti ettei kukaa tuu liia lähel pentuje vaunui. 

Sitä mää vaa en oikei tajuu, et sen jälkee ku noi pennut synty, meil on tullu kaikkii uusii sääntöi, mist mul ei oo kerrottu yhtää mitää. Olis kyl ollu reiluu kertoo, ku enhä mää voi muuten mitenkää niist tiätää. Nykyää must tuntuu muutenki et mua komennetaa enemmä ku enne. Pennut tais tehd nois mu ihmisist vähä niuhoi. Ensinnäki, yleensä jos meil o ollu joku peitto lattial, nii kyl se sillo o tarkottanu, et siihe saa men makaamaa. Nii en mää oikei tajuu, miks mää e enää saakaan mennä niil peitoil, ku kerran ne pennutki niil makailee. Sit mää e tajuu miks mul nykyää ain sanotaan, et mää ei sais haistaa ja maistaa iha kaikkee. Ku sillai mää oo aikasemminki tehny. Eile mää oli iha kaikes rauhas riisunu mu juaksuhousut sohval, ja se jälkee meni sit semmosen peito pääl pesee itteeni, kylhä sitä pitää hykieniast hualehtii. Nii emmää oikei sit ymmär miks siitki tuli nii hirvee haloo ja nii ei muka olis saanu tehd. Kyl ne pennutki o välil siin peitol ilman housui nii miks en mäki sit. Must tämmösist kaikist säännöist pitäis kyl keskustel, ennenku niit ruvetaa noudattaa.

Ain välil must kyl tuntuu, et mahtaaks noi ihmiset pärjät niitte pentuje kans. Ku joskus ne pennut huutaa iha hirveesti. Yrit siin sit ottaa nokosii. Välil mää oo yrittäny neuvoo niit ihmisii, mut ei ne oikei usko mua. Aika usei ne pennut silti vaikuttaa iha tyytyväisiltki, et kai noi ihmiset sit jotai tekee oikeinki. Mut voitte kyl uskoo, et mul o ollu melkone vuasi! Emmää oo koskaa enne joutu näi kovasti vahtimaa. Ja mää e kuitenkaa oo enää mikää tytöhupakko, mää oo ihan aikuse koira iäs jo. Mut vaiks tää onki ollu raskas vuas, nii kyl mää ihan noist pennuist tykkäänki. Ja noi mu ihmiset o niist tosi ilosii. Ja sillo ku mu ihmiset o ilosii, määki oon ilone.