Me ehdittiin harrastaa melkoisesti perhevalmennuksia ennen poikien syntymää, ja nyt oli vuorossa vielä yksi kerta. Meidän neuvolan perhevalmennuksiin kun kuului myös vauvatapaaminen. Aluksi vauvamuskarin vetäjä veti pienen setin ja näytti, millaisia juttuja vauvojen kanssa voi esimerkiksi tehdä musiikin kanssa. Samalla hän luonnollisesti mainosi vauvamuskariryhmiä. Tapaamisen vetivät muilta osin tervydenhoitaja ja neuvolan perhetyöntekijä.

Tapaaminen on melkoisen vapaamuotoista kahvittelua ja jutustelua. Vähän vaihdettiin kuulumisia ja ihasteltiin vauvoja. Oli ihan hauskaa kuulla, miten joku muu tekee samanikäisen lapsen kanssa eri asioita ja vähän vaihdella kokemuksia. Paljon tietysti puhuttiin vauvojen nukkumisesta ja nukuttamisesta, syömisistä, kasvusta jne. 

Oon kyllä monesti kuullut (ja monikkoäitien keskusteluista lukenut), että monikkoperheeseen saa perhetyöntekijän suhteellisen helposti. Myös meille perhetyöntekijä sanoi, että etenkin nyt kun meillä on kaksoset, häntä olisi mahdollista käyttää arjessa apuna. Hän myös kertoi lapsiperheiden palveluseteleistä, mitä meillä voisi olla mahdollista saada. Todettiin tähän vaimon kanssa, että ollaan kyllä tietoisia, että meillä on mahdollista saada apua arkeen. Ja keskenään ollaan puhuttukin, että jos joskus jostain syystä tulisi tiukka paikka, voitaisiin sitä apua pyytääkin. Oon esimerkiksi kuullut, että jos vaikka lapset ovat kovin huonoja nukkujia, monet saattavat käyttää perhetyöntekijää ihan vaikka siihen, että hän vahtii lapsia pari tuntia, jotta äiti saa nukkua. Tähän mennessä meillä ei kuitenkaan ole missään kohtaa ollut vähääkään sellaista oloa, että ulkopuolista apua arkeen tarvittaisiin. Meillä on onneksi hyvä tukiverkko omasta takaa ja esimerkiksi isovanhemmista on mahdollista saada apua pienelläkin varoitusajalla. Ja muutenkin lähipiiristä löytyy apua ja tukea tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tähän mennessä ollaan pari kertaa pyydetty isovanhempia apuun, mutta muuten meillä ei ole ollut sellaista fiilistä, että apuja tarvittaisiin. Luvattiin kuitenkin pitää tuo perhetyöntekijän tarjous mielessä siltä varalta, jos elämässä sattuisi jotain yllättävää. 

Nyt kun tässä on tullut kuunneltua sekä ammattilaisia, että muiden samanikäisten lasten vanhempia, niin ei siitä kyllä mihinkään pääse, että meidän pojat taitavat olla niitä ns. helppoja lapsia. Toki meidänkin arjessa on ollut kaikkea pientä ekstraa, esimerkiksi E-pojan refluksia ja mahavaivoja muutenkin. Ja tietysti siinä on jo sinällään ekstraa, kun vauvoja on kaksi. Meidän pojat kuitenkin nukkuvat suhteellisen hyvin, syövät hyvin (kaksosten imetyksessä on tietysti jatkuvasti pieniä haasteita, mutta hyvin se kokonaisuutena sujuu), hereillä ollessaan ovat enimmäkseen hymyileviä ja tyytyväisiä ja viihtyvät hyvin lattialla (myös keskenään). Oltiin vaimon kanssa varauduttu siihen, että vauva-arki olisi paljon rankempaa, kuin mitä se on todellisuudessa ollut. Ja onkin ihanaa, että me pystytään nauttimaan tästä vauva-ajasta ihan täysillä, kun kaikki energia ei mene siihen arjen pakollisuuksien pyörittämiseen.