Meillä on viimeiset pari viikkoa olleet melkoista hulinaa. Sen takia en oo ehtinyt kirjoittelemaankaan. Mutta josko tämä elämä tästä taas vähitellen vähän rauhoittuisi.

Viikko sitten Tyypeillä oli nimiäiset. Kaikki meni hyvin ja suunnitellusti, ja tilaisuus oli sellainen, kuin oltiin toivottukin. Vaikka kyse olikin suhteellisen pienistä juhlista, kyllä niidenkin järjestämisessä vaan töitä oli. Tai no, tehtävää ei lopultakaan ollut kovin paljon, mutta kun tässä kaksosarjessa nämä kädet tuppaavat olemaan aika täynnä muutenkin. Oltiin vielä ajateltu, että tilataan ainoastaan kakku, ja tehdään itse kaikki muut tarjottavat. Kakku tuli muuten samasta paikasta, mistä meidän hääkakkukin; tykästyttiin kovasti tuohon konditoriaan ja heidän tuotteisiinsa. Nimiäiskakkuna meillä oli suklaamoussekakku, päällä poikien nimet ja vielä vaaleansiniset tennarit koristeena. Mä tykkään kovasti leipomisesta ja vielä kolme kuukautta sitten tuo useamman tarjottavan tekeminen ei olisi ollut mikään ongelma. Kuitenkin nyt reilu 2kk ikäisten kaksosten kanssa tuo leipominen vaan sattuu olemaan hieman eri juttu. Osan leivoin edellisenä päivänä, kun vaimo oli vaunuttelemassa poikien kanssa. Ja juhlapäivän aamuna heräsin aamulla kuudelta jatkamaan. Niin kuin tässä muutenkaan saisi liikaa nukkua, niin sitten hölmön piti vielä päättää herätä leipomaankin.. No, tarjottavat saatiin kunnialla pöytään ja samoin kaikki muutkin valmistelut tehtyä. Ja oikein mukavat muistot jäivät poikien ensimmäisestä juhlapäivästä.

Nimiäisten jälkeen meillä piti elämän hieman rauhoittua. Vaan sitten kävikin jotain ihan muuta. Meille iski kotiin pieni yllätysremontti, jonka seurauksena me jouduttiin yllättäin yhtenä iltana evakuoitumaan koko sakki muutaman tunnin aikana. Vaimon kanssa puhutiin, että jos me oltaisiin kahdestaan, se ei olisi ollut temppu eikä mikään. Mutta kun meitä on seitsemän, jos siis lasketaan mukaan myös eläimet. Ja tässä kohtaa lasketaan, koska niistäkin sen verran työtä oli tässä kohtaa. Onneksi saatiin lyhyellä varoitusajalla apuja, muuten tuo evakuoituminen ei olisi ikinä onnistunut. Pakattiin siis nopeasti mukaan välttämättömimmät, lähinnä poikien tavaroita. Lähipiirissä sattui onneksi olemaan tyhjillään pieni kaksio, minne pystyttiin menemään samantien. Ilman sitä näin nopea toiminta ei ikinä olisi onnistunut. Suurin muutettava kapistus oli pesukone. Vaikka kyse olisi ollut vain parista päivästä, tämä sakkki ei yksinkertaisesti pärjää ilman sitä. Ensimmäinen yö nukuttiin vaimon kanssa pelkällä petauspatjalla. Viimeistään tässä kohtaa jouduin kyllä toteamaan, että taidan olla tulossa vanhaksi. Niin paljon nimittäin särki ihan joka paikkaa aamulla. Seuraavana päivänä saatiin onneksi kaverilta lainaan iso ilmapatja. Ei sekään sängyn veroinen ole, mutta melkoisesti pelkkää petauspatjaa parempi.

Nyt ollaan siis viikon päivät oltu evakossa. Aluksi evakkoretkestä uhkasi tulla jopa kuukausien mittainen, mutta nyt selvittäneen korkeintaan muutamalla viikolla. Käytännössä tyhjässä kämpässä ei juurikaan ole tekemistä, joten ollaan sitten sitten poikien kanssa vaunuteltu. Ja koska pojat nukkuvat hyvin vaunuissa, ollaan saatettu samana päivänä tehdä parikin pitkää vaunulenkkiä. Onhan tämä vähän erilaista pyörittää vauva-arkea näin. Toisaalta se hyvä puoli tässä on, että nyt voidaan täysillä keskittyä poikiin ja perhe-elämään muutenkin. Täällä kun ei ole mitään sellaista puuhasteltavaa kuin kotona, voidaan sitten kaikki vapaa-aika käyttää yhdessäoloon. Tosin siitä huolimatta odotetaan kyllä jo melkoisesti, että päästäisiin takaisin kotiin.