Terveydenhoitaja, joka mulla oli äitiysneuvolassa jäi kesälomalle ja sen jälkeen itsekin äitiyslomalle. Viimeisellä äitiysneuvolakäynnillä vastaanotolla oli sitten jo hänen sijaisensa. Ajattelin heti silloin, että vähän tuo jotenkin vaikuttaa sählältä ja turhan virkaintoiselta, mutta asiat tuntuivat kuitenkin hoituvan. Samaiselle terkkarille soittelin myös meidän kotiuduttua poikien kanssa sairaalasta. Meidän neuvolaan on aamuisin ainoastaan puolen tunnin soittoaika. Se on muutenkin aika perseestä, jos vaikka iltapäivällä tulisi oikeasti jotain asiaa. Koska tuon puolen tunnin aikana neuvolaan luonnollisesti soittaa aina moni muukin, sinne yleensä myös joutuu soittamaan useamman kerran, ennen kuin pääsee läpi. Ja varsinkin näin kaksosten kanssa ei välttämättä heti aamulla ole mahdollisuuttaa roikkua puolta tuntia puhelimessa johonkin tiettyyn aikaan... Meidän kotiutumisen jälkeen mulla meni pari päivää, että tuon puolen tunnin aikana ehdin soittamaan niin monta kertaa, että lopulta mulle vastattiin. Tällöin terkkari olikin sitten heti hieman närkästynyt, hän oli kuulemma jo odottanut mun soittoa, koska sairaalasta oli tullut tieto meidän kotiutumisesta jo kokonaista kaksi päivää aikaisemmin. Jo tässä kohtaa teki mieli sanoa, että olisit kuule soittanut mullepäin jos asialla kerran on niin kiire, mulla kun on näiden kahden kanssa vähän muutakin tekemistä, kun roikkua puhelimessa johonkin tiettyyn aikaan.

Samainen terkkari tuli sitten kotiutumista seuraavalla viikolla tekemään kotikäyntiä. KMV innostuu aina vieraista ja sählää aina mennen tullen, mutta rauhoittuu hetken päästä. Terkkari kuitenkin totesi, että kai me jotain nyt tälle koiralle ensin annetaan, mitä se voi mennä muualle mutustelemaan. Totesin siihen, että ei muuten anneta. Mieli teki myös jatkaa, että se asuu täällä ja sinä et, ja se kyllä saa tulla haistelemaan, kuka meille tuli. Ja sitten se riemu vasta repesikin... Poikien painot nimittäin eivät olleet oppikirjojen mukaan nousseet tarpeeksi. Mä sain siinä sitten puolittain jotain huono äiti -luentoa, suurin piirtein olin kuulemma pitänyt poikia nälässä. Kerroin, että molemmat syövät hyvin tissillä, lopettavat itsestään ja ovat sen jälkeen selvästi tyytyväisiä ja niitä pissavaippoja tulee vähintään se 5-6 vuorokaudessa mitä pitääkin, itse asiassa enemmänkin. Terkkari sitten totesi, että näillähän ei ole mitään väliä, jos paino ei nouse tarpeeksi. Mä sain ohjeet antaa pojille lisämaitoa, jos saan rintapumpulla pumpattua niin joko omaa maitoa, tai sitten korviketta. Yritin sitten kysyä, minkä verran sitä lisämaitoa pitäisi antaa. Sitä kuulemma oli kuitenkin ihan mahdotonta sanoa, koska ei tiedetä minkä verran pojat tissistä saavat. Mutta lisämaitoa on kuitenkin pakko antaa. Sen illan sitten itkin miten olen huono äiti ja pumppasin pojille lisämaitoa nännit verillä.

Heti seuraavaksi päiväksi ohjelmoitiin pojille painokontrolli neuvolaan. Ja molempien painot olivat nousseet edellisestä päivästä vaatimusten mukaisesti. Kuitenkin alle viikon päähän ohjelmoitiin seuraava painokontrolli ja mulle annettiin kotiin mukaan vaaka minkä kanssa voin seurata, että nuo painot  varmasti nousevat tuon vaaditun 18-20g / vrk. Taas yritin kysyä, minkä verran sitä lisämaitoa annetaan, mutta edelleenkin sitä oli ihan mahdoton sanoa. Antaa kuitenkin pitää, ja koska mun maito ei varmaankaan voi kyllä kahdelle riittää, parempi kun antaa korviketta.

Me siis vaimon kanssa kiltisti näitä ohjeita noudatettiin. Mä vietin luvattoman paljon aikaa tuon keskiaikaista kidutusvälinettä muistuttavan kapistuksen kanssa, mitä myös rintapumpuksi kutsutaan. Tissin lisäksi annettin pojille päivittäin kahteen otteeseen lisämaitoa pullosta: osa oli mun omaa ja lisäksi pieniä määriä korviketta. Kuitenkin kumpikin pojista sai lopulta korviketta alle 100ml / vrk. Eli käytännössä pojat saivat edelleen suurimmaksi osaksi mun maitoa. Painot katsottiin myös päivittäin ja todettiin, että näköjään ne kyllä nousevat oikeinkin hyvin..

Tänään käytiin sitten neuvolassa uudessa painokontrollissa. Terkkari totesi heti kättelyssä, että molemmille on sitten oltava tullut painoa vähintään 100g, muuten pitää alkaa miettiä, mitä asian kanssa tehdään. Hän kysyi mitä ollaan pojille annettu ja kerroin, että tissin lisäksi pumpattua rintamaitoa ja pieniä määriä korviketta. Hän oli ilmeisen mielissään tästä. No, molemmat pojat olivat ottaneet painoa n. 250g, siis 2,5 kertaa niin paljon, kuin sen hiton taulukon mukaan olisi pitänyt. Tähän terkkari oli yllättäin tyytyväinen. Sitten hän kuitenkin totesi, että kyllä se sellainen juttu on, että kun näitä kuitenkin on kaksi, niin "ei yhdestä vaan riitä kahdelle". Siitä mitä??!! Jos poikien painot ovat nousseet 2,5 kertaa niin paljon kuin olisi pitänyt ja kumpikin on saanut alle 100ml korviketta vuorokaudessa, niin eiköhän se kuitenkin ole se rintamaito, millä se paino on noussut? Ja molempien paino olisi varmasti noussut tuon vaaditun 100g ilman koko korviketta, se ei kuitenkan ole mikään autuaaksi tekevä ihmeaine ja pojat ovat saaneet sitä lopultakin niin pieniä määriä. Vaikka tuo korvike muuttuisi suoraan painonnousuksi (mitä se ei todellakaan tee) pojat olisivat silti pelkällä rintamaidolla ottaneet tarpeeksi painoa!

Sikäli kun olen oikein ymmärtänyt, täysimetys on se, mitä suositellaan. Kaksosten täysimetys tietysti vaatii vähän enemmän kuin yhden lapsen, mutta ei ole ollenkaan mahdoton toteuttaa. Mä olin jotenkin kuvitellut (näköjään kuitenkin virheellisesti), että neuvolassa tuettaisiin mahdollisuuksien mukaan juuri imetystä. Mutta meidän terkkarilla olikin ilmeisesti perimmäisenä ajatuksena, että kaksosille PITÄÄ antaa korviketta, koska rintamaitoa ei mitenkään voi riittää kahdelle lapselle. Jos tuntuu että maitoa ei tule tarpeeksi ja vaikuttaa, että pojille oikeasti jää nälkä, tietenkin annan heille korviketta. Mutta koska ilmeisesti sitä maitoa riittää kahdellekin lapselle, mä en ala antamaan korviketta rutiininomaisesti ihan vaan sen takia, ettei meidän terkkarin mielestä kaksosten imettäminen voi onnistua.

Mainittakoon vielä, että varsinkin nyt kun pojat ovat vielä näin pieniä, mun mielestä on ihan hyvä, että heitä ja esimerkiksi juuri noita painoja seurataan tiiviisti. Eiköhän tässä nyt vaan kuitenkin menty pikkuisen liian pitkälle, tuijotettu liikaa noita taulukoita ja unohdettu, että meillä on kaksi tyytyväistä ja hyvin voivaa poikaa.