Koska ehdin olla saikulla jo tovin ennen äitiysloman alkua, mulla on luonnollisesti ollut aikaa surffata netissä kaikilla mahdollisilla keskustelupalstoilla ja -ryhmissä. Eniten oon saanut irti monikkovanhemmille ja -odottajille suunnatuista keskusteluryhmistä. Sieltä oon ihan oikeasti saanut jonkinlaista vertaistukea juuri monikko-odotukseen liittyen ja toisaalta ajatuksia siitä, mitä se vauva-arki kaksosten kanssa tulee olemaan. Monikkokeskustelujen lisäksi oon sitten vielä lueskellut ihan yleisiä raskauteen, synnytyksen ja vauvoihin liittyviä juttuja.

Yksi asia mikä mua päivä päivältä ärsyttää enemmän, on joidenkin ihmisten suhtautuminen synnytykseen. Ensin ajattelin, että kyseessä vain kourallinen ihmisiä, jotka tähän tyyliin ajattelevat. Mitä enemmän noita juttuja luen, sitä enemmän näitä ihmisiä kuitenkin tuntuu löytyvän, tai sitten he vaan ovat niitä, jotka pitävät itsestään kaikkein suurinta meteliä. Puhun nyt siitä porukasta, jonka mielestä ainoa oikea tapa saattaa lapsi maailmaan on spontaanisti käynnistynyt alatiesynnytys.

Aluksi mä olin vähän huvittunut näistä jutuista, mutta aika pian alkoi kyllä melkoisesti ärsyttää. On siis todella ihmisiä, jotka ihan suoraan puhuvat sen puolesta, ettei ole muuta Oikeaa vaihtoehtoa, kuin alatiesynnytys. Jos sulle syystä tai toisesta tehdään sektio, sitten olet epäonnistunut synnyttäjänä, koska itse asiassa et ole Oikeasti synnyttänyt. Synnyttämisen pitää olla aina voimaannuttava ja naiseutta vahvistava kokemus, ja siihen ei voi päästä, jos lapsi syntyy sektiolla. Sen lisäksi että olet epäonnistunut synnyttäjänä, olet jo valmiiksi huono äiti, koska olet saattanut lapsesi maailmaan näin luonnottomalla tavalla.

Kaikkein innokkaimmat Oikean synnytyksen puolestapuhujat ovat myös sitä mieltä, ette synnytyksen käynnistäminen on aivan kertakaikkisen väärin. Kyllähän naisen kroppa tietää, koska synnytyksen pitää käynnistyä, ja se mielellään tapahtuu vielä 1-2 viikkoa ennen laskettua aikaa, ettei olo ehdi mennä liian tukalaksi. On täysin luonnotonta, että synnytyksen alkamista avitettaisiin millään tavalla. Mutta taas kerran, jos niin tehdään, ei synnytys voi olla voimaannuttava kokemus koska olet edelleenkin epäonnistunut naisena ja äitinä, etkä ole onnistunut täyttämään naisen perustehtävää, eli spontaania alatiesynnytystä. 

Jos saisin valita, synnyttäisin mieluiten alakautta ja vielä niin, että synnytys käynnistyisi spontaanisti. Se olisi kuitenkin se kaikkein luonnollisin tapa. Mulle alettiin kuitenkin suhteellisen aikaisessa vaiheessa puhua sektiosta A-vauvan perätilan takia. Ja mun mielestä on ollut ihan selvää, että jos alatiesynnytys ei ole turvallinen ja sektio on vauvojen kannalta se turvallisin vaihtoehto, luonnollisesti se silloin tehdään. Mulle ei tulisi pieneen mieleenkään edes harkita saatika vaatia vauvojen kannalta vaarallista synnytystapaa! Ja mä en myöskään koe, että mahdollinen sektio tässä kohtaa tekee musta huonoa äitiä tai vähemmän naista, päinvastoin! Mä olen meidän poikia kantanut kohta sen 9kk, se on ollut mulle aivan riittävän voimaannuttava kokemus ilman sitä alatiesynnytystäkin. Ja uskaltaisin väittää, että tämä odotusaika on se, mikä musta on muokannut äidin. En halua vähätellä syntymää tai synnytystä. Mutta mä nyt en kyllä ihan oikeasti koe olevani yhtään vähemmän äiti tai nainen, jos vauvat syntyvät sektiolla, puhumattakaan että olisin silloin epäonnistunut jossain.

Jos sitten taas ajatellaan synnyksen käynnistämistä, niin kyllähän sille on aina perusteet olemassa, jos siihen päädytään. Vai haluaako joku muka esimerkiksi oikeasti pukertaa toosastaan yli 5 kiloista sokerivauvaa rv43+5? Voihan käynnistämisella olla muitakin syitä kuin vauvan iso koko, mutta sille on kuitenkin joku syy. Sikäli kun olen ymmärtänyt, käynnistäminen saattaa olla melkoisen kivuliasta ja työlästä puuhaa. Mutta se tehdään kuitenkin perustelusta syytä joko äidin, vauvan tai molempien terveyttä ajatellen. Eikä se käynnistäminen tee synnyttäjästä mitenkään epäonnistunutta tai huonoa äitiä.

Mua kiinnostaisi ihan oikeasti tietää, mikä se perimmäinen ajatus on niillä ihmisillä, jotka puhuvat Ainoan Oikean Synnytystavan puolesta. Eikö kuitenkin ole tärkeintä saada lapsi maailmaan mahdollisimman turvallisella tavalla? Ainakaan mun itsetunto ei ole kiinni siitä, miten meidän pojat tulevat maailmaan. Ja vaikka synnytys voikin parhaimmillaan olla varmasti varsin voimaannuttava kokemus, elämä ei taatusti ole pilalla, jos kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Nykyään toisaalta synnyttäjät ovat hyvinkin tietoisia eri vaihtoehdoista ja tekevät (liiankin) tarkkoja suunnitelmia oman synnytyksensä suhteen. Jos kaikki ei jostain syystä menekään suunnitelmien mukaan, sitä on mukamas epäonnistunut ihmisenä, naisena ja äitinä.

Mä oon jo viikkotolkulla ehtinyt asennoitua mahdolliseen sektioon. Jos nyt jostain syystä vauvojen tarjonnat muuttuisivat ja pääsisinkin synnyttämään alakautta, mielelläni sen tekisin. Oli tuo synnytystapa kuitenkin mikä tahansa, haluan että se on juuri se meidän tilanteessa kaikkein turvallisin tapa.