Mä olen nauttinut raskaudesta ihan hirveästi. Ja tämä päivä päivältä isompi masu on musta jotenkin aivan kertakaikkisen ihana. Kuitenkin nämä viimeiset raskausviikot on kyllä aivan helvetillisiä, valehtisin jos väittäisin mitään muuta. Ennen raskautta mä olin fyysisesti keskimääräistä selvästi paremmassa kunnossa ja jotenkin typerästi oletin, että kyllähän mun kroppa kestää raskauden rasitukset hyvin. Ja paskat. Tosin mä en edes uskalla kuvitella miltä olo tuntuisi tällä hetkellä, jos olisin ollut jo valmiiksi rapakuntoinen ja ylipainoa olisi ollut 20kg. Tässä masukuva noin viikon takaa, viikkoja silloin 35+1. Että onhan tässä jo melkoisesti kantamista. Niin ja kyllä se masu on todellakin raapaleilla, syy on kissoihin kohdistuvista hoitotoimenpiteistä johtuva..

IMG_0209%20%E2%80%93%20Kopio-normal.jpg

Liitoskipuja mulla on ollut melko varhaisilta viikoilta, mutta nyt ne ovat äityneet aivan hirveiksi. Välillä tuntuu, että koko lantio räjähtää just, ja liikkuminen on hetkittäin todella hankalaa. Liikkumista ei myöskään yhtään helpota se, että iskiat-vaivat ovat vähitellen pahentuneet, tällä hetkellä molemmat jalat pettävät vuoronperään alta. Niin ja siitä kivusta mä en edes aloita kertomaan. Fiiliksiä ei ainaakaan yhtään helpota se, että ainakaan viimeiseen kuukauteen mä en ole nukkunut putkeen paria tuntia enempää. Joko valvon sen takia, että paikat särkee tai sitten joudun ravaamaan pissalla. Myös selkä alkaa olla aika hajalla. Sitä oon koko raskauden yrittänyt jumpata (mikä on kyllä oikeasti vähän helpottanutkin), mutta eipä sekään ihmeitä tee. Myös sormet ovat kankeat ja jo jonkun aikaa olleet tosi kipeät. Lisäksi viimeisen parin viikon aikana oon saanut riemukseni seuraani turvotukset. Niitä on onneksi lähinnä jaloissa, ja etenkin vasemmassa jalassa. Ensin vähän pelästyin kun huomasin, että mullahan turpoaa toinen jalka kaksi kertaa niin paljon kuin toinen ja olin jo ihan varma, että kyllä siinä vähintään veritulppa on... Ensin en kehdannut soittaa neuvolaan kun koko asia tuntui niin hölmötä, mutta lopulta kun turvotus lisääntyi, oli pakko ottaa pikainen puhelu sinne. Mulla on urheiluvamman jälkeen tehty vähän isompi leikkaus juuri tuohon vasempaan jalkaan, minkä seurauksena siinä ilmisesti vaan kiertää nesteet aika paljon huonommin; tämä ei ilmeisesti ole mitenkään tavatonta. Samaten kuulemma se, jos vauva jotenkin painaa enemmän toiselle puolelle ja siis suonia lyttyyn toispuoleisesti, voi tehdä turvotuksia enemmän toiselle puolelle. No, tuo vasen puoli on juuri se, missä myös meidän A-poika melkoisen alhaalla majailee. Joten eiköhän näissä ole tarpeeksi selitystä tuolle toispuoleiselle turvotukselle. Jalat vaan olivat jo muutenkin tosi kipeät ja liikkuminen hankalaa ilman turvotuksiakin. Nyt alkaa olla myös lisäksi se ongelma, että ne muutamatkaan vaatteet mitä oon pystynyt pitämään eivät mahdu enää päälle, kun toinen jalka ei mahdu enää mihinkään.

Mä en (vaimon) onneksi ole ollut raskausaikana mikään hormonihirviö, niin kuin monille käy. Mutta selvästi aikaisempaa herkempi musta on kyllä tullut, sen itkun voi ihan hyvin tirauttaa melkein joka tilanteessa ja syystä tai ilman, ilosta ja surusta. Joten tässä kohtaa kun tuntuu että joka paikkaan sattuu, univelkaa on valtavasti, mitään et enää jaksa tai pysty, mikään ei mahdu päälle ja olo on muutenkin jo kertakaikkisen tukala, kyllähän siinä helposti tulee se itkukin jossain kohtaa tirautettua. Nyt tosin alkaa jo vähän helpottaa se tieto, että maksimissaakaan tätä tukaluutta ei enää kovin kauaa kestä. Ja kun maaliin päästään, on se varmasti kaiken tämän vaivan arvoista ja palkinnonkin saa vielä tuplana. :) Vaimo on myös ollut aivan ihana ja yrittänyt piristää ja tsempata mua parhaansa mukaan. Eilen vaimo lähti KMV:n kanssa lenkille ja mä jäin makaamaan sohvalle jalat ylhäällä, jos se turvotuksia vähän helpottaisi. Tuomisina vaimolla oli lenkkipolun varrelta kerätty kukkakimppu, mikä kyllä siinä kohtaa lämmitti. Vaimo nimittäin tietää senkin, että mä tykkään luonnonkukista. Tämän jälkeen vaimo vielä hieroi mun jalat ja lakkasi varpaankynnet (myöskin asia mitä en enää ylety tekemään). Nää on ehkä pieniä juttuja, mutta tässä kohtaa nousevat kyllä ihan uudenlaiseen arvoonsa. Tuolla pari postausta aikaisemmin puhuin parisuhteesta ja siitä, miten musta on tärkeää toisen huomioiminen arjessa. No, tämä on juuri sitä. Kyllähän sitä tällä sitten taas jaksaa hyvinkin muutaman päivän eteenpäin. :)

10395835_10152480621272867_2849073169905