Niinhän se sitten alkoi mun äitiyslomakin muutama päivä sitten! Tosin nyt kun oon ollut saikulla jo hyvän tovin, eipä tuo äitiysloman alkaminen käytännössä mun päivien kulkua muuta. Mutta on se jonkunlainen etappi taas tämäkin. Tuntuu kyllä ihan hassulta, että mun olisi periaatteessa pitänyt olla tähän asti töissä. Mä kun en ole moneen viikkoon tehnyt enää juuri mitään. Tällä viikolla sf-mitta oli neuvolassa mitattaessa 37cm, eli eiköhän sekin kerro jo mahan koosta jotain. Eipä sen kanssa enää pahemmin töitä tehdä, tai muutakaan. Autoa pystyn vielä juuri ja juuri ajamaan, mutta hyvin pian tulee eteen sekin, että mä en yksinkertaisesti enää mahdu ratin taakse.

Aikaisemmin mä yritin käydä joka päivä jossain, mutta nyt en jaksa oikein sitäkään. Kauppareissutkin alkaa olla jo niin työläitä, että mä en niitä mielelläni enää yksin tee. Se nyt vaan on kylmä tosiasia, että jaksan päivät paljon paremmin ja olokin on paljon helpompi, kun ihan oikeasti olen ihan hissukseen. Nyt kun KMV:n tassu on taas kunnossa, oon kuitenkin joka päivä yrittänyt käydä sen kanssa pienellä kävelyllä. Tai no, en mä tiedä voiko sitä kävelyksi oikein sanoa. Lähinnä se muistuttaa teiden varsilla seisoskelua. Mutta KMV tykkää, kun se saa kerrankin rauhassa haistella koko kylän treffi-ilmoitukset läpi. Kavereita oon sentään jaksanut vielä nähdä, se kun ei vaadi sen kummempia fyysisiä ponnisteluja. Ja hetken päästä sitä taitaa olla aika rajallisesti aikaa tuohon kavereiden näkemiseenkin.

Ai miten ne päivät sitten näin äitiyslomalla kuluvat? No ensinnäkin, koska nukkuminen on jo tosi hankalaa, mä saatan hyvin ottaa paritkin päikkärit päivässä. Yleensä siinä kohtaa KMV hyppää mun viereen sänkyyn ja tulee nukkumaan vaimon paikalle, pää tyynylle (ei saa kertoa vaimolle..). Muuten sitten tosiaan puuhastellaan KMV:n kanssa kaikkea pientä tässä kotona. Meillä on takapihalla kasvimaa ja pari kukkapenkkiäkin. Joten yksi päivittäinen ohjelmanumero on niiden kasteleminen, mä en nimittäin saa kovin paljon sitä vettä raahattua enää kerralla, joten kasteleminen tapahtuu hiljakseen pienissä osissa. Samalla tulee sitten tarkastettua miten kaikki kasvimalla kasvaa, nypittyä vähän terassin kukkia ja satunnaisesti ehkä kitkettyä joku rikkaruohokin. Nyt kun ollut aurinkoisia päiviä, olisi mukavaa olla ulkona enemmänkin. Mutta jälleen kerran, tuo kuumuus vie kyllä mehut ihan täysin, ja paljon helpommalla pääsee jos on enimmäkseen sisällä. Onhan tässä sitten tullut melkoisesti lueskeltua, katseltua telkkaria, roikuttua koneella ja puhuttua puhelimessa. Mun vanhalla opiskelukaverilla on myös kaksoset, ja häneltä sain ison kasan aikaisempien vuosin Monikkoperheet-lehtiä. Niiden kanssa on mukavasti vierähtänyt tovi jos toinenkin. Niin ja en mä sitä virkkaamista ole mihinkään unohtanut. Noita töitä vaan on valmistunut sitä tahtia, että enhän mä enää edes kehtaa kenellekään kertoa, mitä kaikkea nyt TAAS on tullut tehtyä. ;D Sen verran kerrottakoon nyt kuitenkin, että tein pojille peitot. Siis sellaiset, mitä voi käyttää vaikka vaunuissa tai kaukaloissa. Ohjetta mulla ei ollut, vaan ihan itsekseni ja aikani kuluksi nuo peitot kehittelin. Ja olin näihin kyllä oikein tyytyväinen.

2014-05-04%2017.30.08-normal.jpg

Tuosta sinisestä langasta tein sitten vielä pojille pipotkin ensi talveksi. Ystävälläni on laskettu aika hieman ennen mua. Ja hän tykästyi näihin peittoihin myös. Teinpä sitten heidän tulevalle tyttövauvalleenkin peiton samalla tyylillä, mutta vähän eri väreillä. Lisäksi oon tehnyt jokusen amigurumin ja pojille jotain pieniä juttuja. Nyt on työn alla sellainen iso torkkupeitto olkkariin. Siinä on onneksi sen verran puuhaa, että tuskin muuta ehdin enää tekemään ennen poikien syntymää. Ja sitäkään tuskin ehdin saamaan ihan valmiiksi.

Nyt kun oon ollut kotosalla, musta olisi ihanaa leikkiä ns. hyvää vaimoa. Eli pitää koti siistinä, hoitaa tiskit ja pyykit yms. ja tehdä joka päivä ruoka valmiiksi, kun vaimo tulee töistä. Noista ainoa kun onnistuu enää kunnolla, on tuo ruuan laittaminen: siinä kun voi tarvittaessa vaikka istua, eikä tarvitse nostaa tai kumarrella. Oon kuitenkin joutunut myöntämään, että millään muulla tavalla en näitä kodinhengettären kriteerejä pysty täyttämään. Välillä vähän harmittaa, kun työpäiviensä jälkeen vaimo joutuu vielä tekemään niin paljon kotitöitäkin. Mutta minkäs teet, kun ei vaan pysty. Pyykit mä saan kyllä koneeseen, mutta niiden ottaminen pois koneesta on jo ihan toinen juttu (meillä on siis päältä täytettävä kone). Imuroidessa alkaa joka tapauksessa supistaa tosi herkästi, eikä ole mitään toivoa, että mä saisin muutenkaan imuroitua esim. sängyn alta. Puhtaat astiat saan laitettua paikoilleen yläkaappeihin, mutta ne alakaappeihin kuuluvat astiat jää kyllä jo laittamatta. Kyllähän tuo kaikki harmittaa kun on niin paljon, mihin ei pysty. Kuitenkin oon yrittänyt ajatella niin, että mun tärkein päivittäinen tehtävä tässä kohtaa on tuo poikien kasvattaminen. Ja kyllähän tämä ihan täydestä työstä käy.