Mähän olen joutunut olemaan paljon sairaslomalla nyt raskausaikana. Tosin kaksosraskaudessa se ei mun ymmärtääkseni ole edes kovin tavatonta. Koska siinä on joku määrä päiviä mitä saman vuoden puolella saa sairastaa ennen kuin putoaa sairaspäivärahalle, Kela muisti mua tässä taannoin kirjeellä. Koska kyseessä on pidempi saikku, mulle ystävällisesti lähtetettiin myös tietoa eri kuntoutusvaihtoehdoista ja -mahdollisuuksista (!?). Lisäksi kirjeessä ilmoitettiin, että Kela tarvitsee työterveyslääkärin arvion mun työkyvystä sairasloman jälkeen. Heti tässä kohtaa tuli ensimmäisen kerran mieleen, että olisiko nyt ensinnäkin kannattanut katsoa, minkä takia sitä saikkua on kirjoitettu ennen kuin niistä kuntoutusvaihtoehdoista aletaan puhua. Ja toiseksi tuli mieleen, että eihän tässä ole mitään järkeä, koska oletettavasti raskaus nyt ei kuitenkaan pysyvästi heikennä mun työkykyä.

Seuraavana arkipäivänä soitin sitten Kelaan, että ihanko oikeasti te haluatte todistuksen mun työkyvystä raskauden jälkeen. Mulle kerrottiin, että sinänsä koko homma on ihan selvä ja mulle on jo tehty kaikki myöntävät päätöksetkin valmiiksi, mutta se työterveyslääkärin lausunto TARVITAAN. Seuraavaksi soitin työterveyshuoltoon ja esitin asiani, ja siitä se vasta riemu repesinkin. Työterveyshuollossa kun nimittäin ei ole niitä aikoja, mitä antaa. Mutta koska oli selvää, että sen todistuksen tarvitsen, sain ajan joidenkin viikkojen päähän. Ja tietenkin mulle piti varata vielä pidempi aika, koska kyseessä oli todistuksen kirjoittaminen.

Tänään sitten kävin työterveyslääkärillä visiitillä, joka kesti yhteensä n. 7 minuuttia. Sen seurauksena sain todistuksen, missä on diagnoosina kaksosraskaus ja selvitys työssäjatkamismahdollisuuksista: "raskauden ja sen jälkeiseen aikaan liittyvien lomien jälkeen on oletettavaa, että potilas palaa täysin työkykyiseksi". Kiikutin sitten kyseisen lapun Kelaan, missä todettin, että se kuulemma kelpaa oikein hyvin.

Siis voi hyvänen aika sentään... Tässä koko hommassa ei ollut kyllä minkäänlaista järjen häivääkään!! Toki mä ymmärrän sen, että pitää olla jonkinlaiset säännöt ja toimintaohjeet, mitä noudatetaan. Mutta jotenkin sitä luulisi, että asiat silti voisi harkita tapauskohtaisesti. Ensinnäkin siitä varmasti saatiin hieno merkintä johonkin tilastoon, kun kerrottiin nuorelle ihmiselle eri kuntoutusvaihtoehdoista, siihen varmasti sai myös joku käytettyä oikein mukavasti työaikaansa. Toiseksi, jos sairasloman syynä on raskaus, niin eiköhän sitä nyt voisi ilman mitään todistuksiakin olettaa, että sen jälkeen on työkykyinen. Kolmanneksi mä vein käytännössä ihan turhaan työterveyslääkäriltä ainakin yhden ajan, sitä aikaa olisi varmasti paljon kipeämmin tarvinnut joku oikeasti sairas. Ja neljänneksi, tästä tuli taas ihan hirveästi ylimääräistä paperihässäkkää aivan turhan takia. Kyllähän tämä vähän pistää miettimään, että näinkö tämä systeemi oikein toimii! Kaikki lyödään samasta putkesta sisään ilman minkäänlaista tapauskohtaista harkintaa. Siinä sitten sivussa kulutetaan ihan turhaan yhteiskunnan resursseja. Ja kaiken keskellä siellä pienenä palikkana pyörii se ihminen, jonka asiat pitäisi saada hoidettua, mutta ketään ei oikeastaan edes kiinnosta. Mullahan tässä ei toki mitään hätää ollut, mä oon saikulla ja mulla on kyllä aikaa soitella paikkoihin, istua lääkärin odotushuoneessa ja kiikutella todistuksia paikasta toiseen. Sitä vaan tässä mietin, että aika monella muulla ne asiat ei vaan ole yhtä hyvin kuin mulla. Jos onkin ihan oikeasti sairas, kunto on vähän huono eikä oikein ole niitä voimavaroja hoitaa ja selvitellä niitä omia asioita, niin miten ihmeessä sitä pienen ihmisen silloin käy? Sitä kuitenkin pistetään siihen samaan putkeen kaikkien muiden kanssa, ja siinäpä sitten hoidat ja selvittelet asioita omien mahdollisuuksiesi mukaan. Ilmeisesti on kuitenkin liikaa vaadittu, että jokainen tapaus ja ihminen kohdattaisiin ja käsiteltäisiin yksilöllisesti, ja päätöksiä sekä mahdollisia jatkoselvittelyitä tai -toimenpiteitä harkittaisiin tapauskohtaisesti. Tämä kaikki kyllä vähän pisti ihmettelemään ja miettimään.