Ollaan jo pidempään puhuttu, että pitäisi alkaa vähitellen selvittelemään tuota perheen sisäistä adoptiota. Jostain syystä sitten kuitenkin ajateltiin, että odotetaan siihen asti, kun vaimon sukunimi vaihtuu. Se on pieni asia, eikä käytännössä muuta mitään, mutta joskus niillä pienilläkin asioilla saattaa olla vaikutusta.

Niinpä heti kun tuo yhteinen sukunimi saatiin, otin puhelun lastensuojeluun. Tökkii aivan hirvittävästi jo pelkkä ajatuskin, että meidän lapset ovat oikeasti lastensuojelun asiakkaita jo ennen syntymäänsä... Mutta minkäs teet. Täällä maalla sateenkaariperheitä ja ylipäätään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä on verrattain vähän, joten ollaan myös kuultu monenlaisia juttuja siitä, miten hankalaa esimerkiksi adoptioasioita voi olla hoitaa. No, sain siis puhelimen päähän varsin ystävällisen sosiaalityöntekijän. Hän sanoi heti, että hän ei ole perheen sisäisiä adoptioita hoitanut, mutta kollegansa kuulemma on perhetynyt asiaan enemmän ja juuri viime vuoden puolen hoitanut yhden vastaavan tapauksen. Sosiaalityöntekijä totesi heti, että parempi kun varataan ensimmäinen aika tälle kollegalle, joka näistä asioista tietää enemmän. Kieltämättä tämä oli pienoinen helpotus.

Sosiaalityöntekijä sitten haastatteli mua vähän siinä puhelimessa, kyseli kauanko ollaan oltu yhdessä, ollaanhan rekisteröidyssä parisuhteessa jne. Sitten hän kyseli meidän nimet ja osoitteen, että voivat sitten lähettää ajan, milloin voidaan mennä ensimmäiselle käynnille. Kun kerroin vaimon nimen hän totesi, että "ai teillä on oikein yhteinen sukunimikin". Vähän huvitti. :D Mutta ilmeisesti siis näillä pienilläkin asioilla voi olla merkitystä.

Ensimmäinen aika lastensuojeluun siis järjestetään ennen lasten syntymää, milloin käydään läpi adoptioprosessia ja kartoitetaan tilannetta. Sosiaalityöntekijä kuitenkin muistutti, että varsinaisen adoption voi käynnistää vasta lasten synnyttyä, mikä tietysti oli tiedossakin. Hän muistutti heti myös siitä, että adoptioneuvontahan sitten kestää jonkun aikaa, mikä valitettavasti oli myös tiedossa. Puhelun jälkeen vaimo kyllä totesi varsin osuvasti, että "en mä tajua tota adoptioneuvontaa vieläkään, meille syntyy meidän lapset, eikä me v**tu olla adoptoimassa Afrikasta ketään". Vähän samalta mustakin kyllä tuntuu. Me ollaan molemmat meidän lasten äitejä nyt jo, ei se adoptioneuvonta siihen tee juuta eikä jaata. Mä en jotenkin osaa ajatella vaimoa edes sosiaalisena äitinä, hän on ihan vaan Äiti. Tällaisessa tilanteessa, kun naispari hankkii yhdessä lapsen/lapsia, ei se adoptioneuvonta vaikuta siihen äitiyteen mitenkään. Se äitisuhde lapsiin on olemassa jo ennen syntymää. Kyllähän me tiedetään, että perheen sisäisessä adoptiossa mennään sen tietyn protokollan mukaan. Mutta kyllä se jotenkin niin hullulta tuntuu, että tällaiseen prosessiin joudutaan.

Nyt siis odotellaan, että posti tuo ensimmäisen ajan lastensuojeluun.