No niin, nyt sitten rytkähti. Ensimmäinen raskausarpi nimittäin. Nyyh.

Tarkalleen ottaen me ollaan tässä jo useampi viikko odotettu, milloin niitä arpia alkaa tulla. Mun mahanahka on nimittäin ollut niin pinkeä ja kireällä jo monta viikkoa, ettei se voi loputtomiin pelkästään venyä. Olihan se myös hyvin tiedossa, että raskauden myötä niitä arpia tulee hyvin todennäköisesti, kaksosraskaudessa ainakin. Ja kyllähän raskaus kroppaa muuttaa muutenkin. Raskausarvistahan sanotaan, että niitä tulee, jos on tullakseen. Mä en sinänsä ole ottanut pahemmin ylimääräistä painoa tai kerännyt turvotusta. Ja mahaa ollaan rasvattu ainakin pari kertaa päivässä. Mutta tällä mahan kasvuvauhdilla, ihmehän se olisi, jos noita arpia ei tulisi.

Itse asiassa tuo nyt bongattu arpi on tullut jo jokunen päivä sitten. Nyt kun mahanahka on ollut oikein pinkeänä, siihen tuntuu tulevan pieniä mustelmia ja muita jälkiä tosi helposti. Tässä joku päivä pudotin vessan kaapista melkein tyhjän rasvatuubin mikä osui mahaan ja heti jäi mustelma siitäkin. Samoin jos vaikka joku nappi tai vetoketju on vähänkin päässyt painamaan, hyvin todennäköisesti siitäkin jää jälki. Vaimon homma on joka ilta hoitaa mahan rasvaus. Ja jo parina iltana hän on yhtä tuollaista mustelmaa katsonut vähän tarkemmin. Eilen sitten, nyt kun mustelma on lähes hävinnyt, vaimo totesi, että kyllä täällä taitaa ensimmäinen raskausarpi olla.

No, mulla on siis toistaiseksi yksi arpi. Reilun sentin mittainen. Vaimo nauroi, että niin kauan kun sulla on arpi, siis yksikössä, ja vielä noin pieni, sillä ei ehkä ihan kauheasti sympatiaa saa. :D Eipä varmaan saakaan, eikä kyllä tarvitsekaan. Jännä vaan, kun tässä oli taas yksi asia, mitä oon vähän kauhulla odottanut. Ja nyt kun se ensimmäinen arpi tuli, eipä se nyt niin kummalliselta tunnukaan.