Ainahan se on tärkeää, että on olemassa se lähipiiri, josta saa tukea. Tuo tuki voi olla ihan konkreettista apua arjessa, tai sitten mukana elämistä niissä arjen eri käänteissä. Molemmat ovat tärkeitä, ja molempia tarvitaan. Tuntuu, että etenkin kaksosten syntymään liittyen puhutaan paljon siitä, miten tärkeää on jo hyvissä ajoin kartoittaa, mistä ja keneltä sitä apua saa. Tästä oli itse asiassa puhetta jo monikkovalmennuksessakin.

Tässä raskauden edetessä on ollut ihana huomata, miten tärkeitä meidän Tyypit ja koko meidän perhe ovat niin kovin monelle. Ystävät ovat tietenkin eläneet odotuksessa mukana ja muutama on lupautunut jo lastenhoitoavuksi sitten vauvojen synnyttyä. Samoin meidän molempien perheet ovat hyvin kiinnostuneita raskauden etenemisessä ja tulevat isovanhemmat selvästi jo miettivät, miten voivat sitten Tyyppien synnyttyä olla konkreettisesti avuksi. Myös esimerkiksi mun isotäti 88v. elää hengessä mukana ja soittelee vähän väliä meidän kuulumisia ja vointeja.

Vaimo oli viime viikonloppuna käymässä vanhempiensa mökillä. Vaikka tuo matka ei ihan hirmuisen pitkä olekaan, mun oli pakko jättää reissu väliin, koska paikat eivät olisi kestäneet autossa istumista. Vaimon vanhemmat olivat sitten ottaneet puheeksi, että olivat miettineet, miten rankkaa arki kahden pienen vauvan kanssa on. He olivatkin tulleet siihen tulokseen, että olisi parempi, jos vaimon äiti tulisi meille alkuunsa muutamiksi päiviksi. Olivat kuulemma jo miettineet, että kyllä tuohon meidän sohvalle mahtuu hyvin nukkumaan. Kyllähän tuo ajatus anopista nukkumassa meidän sohvalla ja päivien viettämisestä hänen kanssa aluksi vähän hämmensi. Me tullaan kuitenkin anopin kanssa oikein hyvin toimeen ja avusta ei tässä kohtaa kannata kieltäytyä. Joten ihan mukavalta tuo ajatus kyllä tuntuu, että anopin saa lastenhoitoavuksi, jos siltä vähänkin tuntuu. Tästä päästään myös jälleen kerran siihen asiaan, miten hyvin lähipiiri on meihin ja meidän perheeseen suhtautunut. Se kun ei aina ole itsestään selvää, että nuo sateenkaari-isovanhemmat paikkansa luontevasti ottavat. Meillä ei kuitenkaan ole missään vaiheessa ole sellaisia ongelmia.

Ehkä ihanimpia mukanaeläjiä ovat kuitenkin olleet mun hyvän ystävän 5- ja 8-vuotiaat pojat. He ovat olleet aivan innoissaan meidän pojista ja jo ilmoittaneet, että he tulevat sitten vauvoja hoitamaan. Tuo 5-vuotias oli jo miettinyt, että hän voisi sitten antaa meidän pojille keinussa vauhtia. Ja kuulemma lähes tappelu oli tullut siinä kohtaa, kun pojat olivat yrittäneet päättää, kumpi saa opettaa meidän poikia pelaamaan. Pojille oltiin sitten selitetty, että nyt tulevana kesänä ei ehkä vielä tehdä kauheasti muuta, kun varovasti vaunutellaan, ne pelit ja keinumiset tulevat sitten ihan pikkuisen myöhemmin. Herttaisinta taisi kuitenkin olla, kun tuo 8-vuotias lähetti mulle muutama ilta sitten viestin, että voisinko lähettää hänelle masusta kuvan. Tietysti lähetin, ja samalla kuvan myös ultrakuvasta. Seuraavassa viestissä poika kysyi, vieläkö nään omat varpaani. Tähän vastasin että en, enkä myöskään kohta enää pysty ajamaan autoa, kun masu ottaa kiinni rattiin. Se vasta sitten olikin ilmeisen hauskaa. :)