Eilisessä Inhimillisessä tekijässä oli aiheena sateenkaariperheet. Keskustelemassa olivat pienen vauvan isä Jani Toivola, sateenkaariperheen äiti Seija Holm ja sateenkaariperheessä kasvanut Sanna Marin. Jos jakso me ohi, sen voi katsoa Yle Areenasta.

Ohjelma oli mun mielestä hyvä. Siinä kerrottiin rehellisen avoimesti, millaista on elämä sateenkaariperheessä. Ohjelma toi myös esiin sen mun mielestä hyvin oleellisen asian, minkä mä haluaisin omille lapsillekin osoittaa: on olemassa erilaisia perheitä, mutta niissä kaikissa eletään (yleensä) ihan tavallista arkea. Ns. perinteisten perheiden lisäksi (joissa on äiti, isä, 2 lasta ja kultainennoutaja) on olemassa myös muunlaisia perheitä. Sateenkaariperheiden lisäksi on olemassa esimerkiksi yksinhuoltajaperheitä, maahanmuuttajaperheitä, kahden kulttuurin perheitä, monikkoperheitä, adoptioperheitä ja uusioperheitä. Vaikka jokaisessa perheessä ja perhetyypissä onkin omia erityispiirteitä, lopultakin niissä kaikissa kuitenkin eletään sitä ihan tavallista arkea: käydään kaupassa, laitetaan ruokaa, siivotaan, käydään töissä, leikitään, käydään päivähoidoissa tai koulussa, istutaan vanhempainilloissa tai vietetään synttäreitä.

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat ovat huutelevat kovasti perinteisen perhemallin perään ja perustelevat sitä lapsen oikeuksilla, etenkin oikeudella äitiin ja isään. Entäs jo isä on juoppo? Tai jos äiti on kuollut? Tekeekö se lapsesta automaattisesti onnellisen, jos hänellä on kaksi vanhempaa, joilla sattuu olemaan erilaiset värkit jalkojen välissä? Aivan, ei tee. Perhemuodosta riippumatta lapselle on tärkeintä, että hänellä on vähintää yksi rakastava aikuinen, joka pitää hänestä huolta. Perheitä on erilaisia, on aina ollut ja tulee aina olemaan. Lapsen oikeuksia tukisikin parhaiten, jos tässä yhteiskunnassa hyväksyttäisiin myös lain silmissä kaikenlaiset perheet. Kenelläkään meillä ei ole oikeutta määritellä, millainen on oikeanlainen perhe. Pohjimmiltaan suurin osa perheistä on kuitenkin ihan tavallisia perheitä.