Mä olen aina ollut pienikokoinen, siis lyhyt ja pieni muutenkin. Ja ikäni kun olen urheillut, ei mulla mitään mahaa ole koskaan ollut, eikä pahemmin tissejäkään. Vaan nytpä alkaa olla sitä mahaa, ja ne tissitkin. Tottakai mä tiesin, että raskaus muuttaa kroppaa. Mutta on oikeasti ollut tosi hämmentävää, miten nopeasti oma kroppa muuttuu. En mä tätä mitenkään epämiellyttävänä ole kokenut, päinvastoin. Musta on itse asiassa aivan ihanaa olla raskaana! Ja on ihan mahtavaa nähdä, miten maha kasvaa melkein silmissä. Mahan kasvun myötä Tyyppien saapuminen kun alkaa tuntua päivä päivältä todellisemmalta. Mutta vaikka mä kaikki kropan muutokset olenkin erittäin hyvillä mielin ottanut vastaan, kyllä se silti hämmentää. Tissit ei yhtäkkiä mahdu enää yhtään mihinkään, jo useampaan kertaan ollaan jouduttu käymään rintsikkaostoksilla. Samoin mitkään omat housut ei mahdu enää jalkaan. Töissä on muutaman kerran jo tuntunut, että maha on ollut vähän tiellä (joo ja tiedän, tämä on vasta alkua ja kohta se on tiellä koko ajan!). 

Koko alkuraskauden pahin ongelma mulla oli migreeni. Ensimmäisen 14. raskausviikon aikana mulla taisi 2/3 päivistä olla särkypäiviä. Siis ihan liioittelematta. Ja kyllähän sen jokainen osaa arvata, että jos pää särkee useamman päivän putkeen, on aivan sama ottaako siihen sen Panadolin (mikä ei migreeniin auta muutenkaan) vai minttupastillin, koska teho on täysin sama. Kyllähän siinä aika monta kertaa ehti jo pinna kiristyä, kun särky ei ensin tahtonut loppua millään, ja kun se lopulta loppui, sai varautua uuden säryn alkamiseen parin päivän sisällä. Vaimo oli onneksi aivan ihana ja yritti helpotti mun oloa ja olemista kaikilla tavoilla, mitä ikinä keksi. Neurologin kanssa kun asiasta puhuin, hän lohdutteli, että yleensä migreeni helpottaa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Loppuraskaus ja yleensä pitkään sen jälkeenkin menee usein migreenin kanssa hyvin. Ja niinhän siinä kävi, että pää särki sen ensimmäiset 14 viikkoa, ja sitten se loppui melkein kuin seinään. On muuten melkoinen helpotus! Saattaahan niitä yksittäisiä särkypäiviä vielä tulla, mutta mä uskoisin, että eiköhän se pahin ollut tässä. 

Nyt kun migreenikin helpotti, mun olo on oikeastaan melkoisen loistava. Pahoinvointi mulla oli ihan olematonta, ja sekin loppui kokonaan varmaan jossain rv 8-9 paikkeilla. Koko ekan kolmanneksen väsytti melkoisesti, mutta nyt sekin on helpottanut. Nenä mulla on ollut tukossa alusta asti, ja nyt pakkasilla alkoi herkästi vuotaa verta. Vaan kun hain apteekista seesamiöljyä ja iskin sitä nenään, niin eipä ole enää vaivaa nenästäkään. Maha on myös ollut enemmän tai vähemmän kipeä koko ajan, aluksi oli melkoisen kovia repäisykipuja ja tosi usein. Nyt tuo mahan kipuilu on muuttunut sellaiseksi pieneksi ajoittaiseksi juilimiseksi. Eli mitenkään hankalaksi mä en koe sitäkään. Nälkä on kyllä ihan jatkuvasti, mutta onneksi mun tekee mieli lähinnä ruisleipää ja hedelmiä. Eli jos maha ei kasvaisi näin hurjaa vauhtia, saattaisin alkaa epäillä, olenko raskaana olleenkaan. Olo kun on oikeasti mitä mainioin. 

Huomattiin muuten, että täällä meilläpäin järjestetään monikkoperhevalmennusta tässä kevättalvella. Ja luonnollisesti heti ilmottauduttiin mukaan. Naureskeltiin vaimon kanssa, että kun ensin oltiin sateenkaariperheiden perhevalmennuksessa, nyt mennään monikkovalmennukseen ja myöhemmin keväällä on varmasti edessä tuo ihan normaali perhevalmennuskin, niin tässähän saa kohta lisätä tuon perhevalmennukset harrastuksiinsa. :) Monikkovalmennusta odotetaan kyllä innolla. Meillä on kuitenkin vielä niin vähän tietoa mistään mikä liittyy kaksosiin, että mielellään otetaan kaikki mahdollinen tieto ja neuvot vastaan.