Niin kuin tuolla joskus aikaisemin olen kertonutkin, mä työskentelen kahdessa eri yksikössä. Toinen on yleisesti ottaen joka tavalla hyvinkin suvaitsevainen. Toisessa sitten taas tuntuu pyörivän se oma pieni piiri, ja kaikkea hieman tuosta heidän "normaalistaan" poikkeavaa pidetään kummallisena, kamalana ja suorastaan perverssinä.

Nuorempana mä katsoin helpommaksi olla töissä enimmäkseen kaapissa. Myöhemmin totesin avoimemman linjan kuitenkin paljon helpommaksi ja paremmaksi. Mä en ole omaa suuntautumista töissä mitenkään salannut, mutta en ole tuonut sitä erityisesti esiinkään. Jos joku asioista kysyy, niin vastaan. Naisvaltaisella alalla kun ollaan, niin toki se sana on kyllä jo aikoja sitten kiertänyt, että mulla onkin kotona miehen sijasta vaimo. Mikä mun puolison sukupuoli sattuu olemaan ei kuitenkaan ole se, mikä mua ensisijaisesti määrittää. Ja etenkään töissä, sillä ei ole mitään merkitystä. 

Mä jäin ennen joulua kolmeksi viikoksi lomalle. Ennen joulua vain osa työkavereista tiesi raskaudesta. Oikeastaan mä en olisi siinä vaiheessa halunnut puhua raskaudesta töissä vielä ollenkaan. Raskauden takia mä en kuitenkaan voinut hoitaa joitain työtehtäviä, joten osalle työkavereista asiasta olinpakko mainita hyvinkin aikaisin. Oli kuitenkin selvää, että kun tammikuussa palailen töihin, maha pömpöttää jo siihen malliin, että se saa puhua puolestaan. Ja siinä vaiheessa noita viikkojakin oli jo sen verran, että raskaudesta uskalsi avoimemmin puhua. Ja heti vuoden aluksi täräytin siis vauvauutisen pöytään.

Tämän jälkeen alkoikin sitten melkoisesti jännittää. Itse asiassa mua alkoi tosissaan pelottaa, mitä jos mulle ollaa töissä ilkeitä. Vaimolle kun tästä puhuin, tajusin itsekin miten hullulta se kuulostaa: eihän sellaista pitäisi edes joutua miettimään, että töissä joku voisi mahdollisesti olla ilkeä! Ja silti, tuo pelko oli kyllä ihan perusteltua, niin hullulta kuin se tuntuukin. Monille meillä töissä se on jo aivan liikaa, että joku on lesbo. Töistä löytyy myös niitä, joiden mielestä lasten hankkiminen on aivan naurettavaa peleillyä ja täysin yliarvostettua. Joten miettikää nyt sitten, mihin arvoasteikossa sijoittuu se raskaana oleva lesbo...

No, tuossa suvaitsevammassa yksikössä kaikki on onneksi mennyt aivan ihanasti! Työkaverit on selvästi olleet iloisia mun puolesta ja avoimesti kertoneet sen. Tottakai naispari ja raskaus on yhdistelmä, joka on herättänyt kysymyksiä. Multa ollaan kuitenkin asiallisesti, avoimesti ja suoraan tultu asioista kysymään, ja silloin vastaan mielelläni. Joka tavalla suhtautuminen on ollut ainoastaan myönteistä, yhtään negatiivista kommenttia ei ole mun korviin tullut. Ja mikä tärkeintä, muhun on suhtauduttu niin kuin kehen tahansa raskaana olevaan.

Tuossa toisessa, ei niin suvaitsevaisessa yksikössä, on meininkin sitten ollut vähän erilainen. Mä jonkin aikaa epäilin, eikö ne nyt muka vielä tiedä siellä mun raskaudesta. Sitten paljastui, että tokihan sielläkin kaikki tietävät, äkkiähän sana tällaisista asioista kiertää. Ainoastaan muutama ihminen on kommentoinut mulle yhtään mitään koko asiasta. Ja nekin ovat ne muutamat, joiden tiesinkin ottavan asian hyvin. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin sivuuttanut koko asian täysin, onpa joku entistä pontevammin sivuuttanut myös mut täysin. Aikaisemmin mä olen joutunut kuuntelemaan aika ikäviä sivulauseissa heitettyjä homokomentteja. Nyt siihen on lisätty sitten vielä erinäisiä ohimeneviä huomautuksia siitä, miten kukaan järkevä muka koskaan viitsii hankkia lapsia. 

Suoranaisesti mulle ei siis ole kukaan ollut ilkeä, onneksi. Noita ikäviä kommentteja mä oon tottunut kuulemaan, ja ne sivuuttamaan. Niitähän ei koskaan kohdisteta mulle, mutta ne sanotaan niin, että mä varmasti kuulen. Mutta vaikka mä olen jo kaikenlaiseen tottunutkin, kyllähän se ikävältä tuntuu. Mulla ei ole mitään tarvetta siihen, että mun raskaus tuodaan töissä sen kummemmin esille. Mutta siinä vaiheessa kun mut aletaan selvästi sivuuttaa, se tuntuu aika ikävältä. Eihän tälläisiä asioita pitäisi kenenkään joutua miettiämään vuonna 2014 ja muka sivistysvaltiossa. Totuus vaan on joskus ihan muuta.