Kaksosraskauksista sanotaan, että silloin etenkin pahoinvointi tulee "tuplana" ja muutkin raskausoireet voivat olla voimakkampia. No, tuo pahoinvointijuttu kyllä ei pidä ainakaan mun kohdalla paikkaansa. Tähän mennessä mä en edelleenkään ole oksentanut vielä kertaakaan. Ja tuskin enää oksennankaan, kun ollaan jo näin pitkälle päästy. Kuvottavaa oloa mulla on kyllä ollut ihan alusta asti, siihen oon välillä herännyt yölläkin. Tuo kuvottava olo on usein mennyt niin pitkälle, että yrjöhiki nousee jo pintaan, vaikkei sitä oksennusta tulekaan. Ja väittäisin, tuo pahoinvointi on kyllä jo alkanut helpottaa.

Ensimmäinen raskausoire mikä mulle tuli, oli rintojen kipeytyminen ja kasvaminen. Se oli itseasiassa havaittavissa jo ennen sen  plussatestin tekemistä. Ja rintsikkaostoksille piti lähteä jo parin viikon jälkeen. Ilmeisesti tämä muutos on melkoisen hyvin nähtävissä myös ulospäin. Mä olin nimittäin viime viikonloppuna työpaikan pikkujouluissa, missä siis oli lähinnä enemmän tai vähemmän humalaisia naisihmisiä. Ja tuon illan aikana sain ainakin toistakymmentä kommenttia siitä, miten kuulemma "sulla on ihan hirveet tissit, ne on kasvaneet ihan kamalasti.." Joo, se oli kyllä ihan tiedossa ilman kommentointiakin, kiitos vaan.

Mä huomaan myös olevani selkeästi väsyneempi. Aika helposti tule päikkärit vedettyä työpäivän jälkeen. Samoin mä hengästyn ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Mä oon aina liikkunut paljon, joten tuntuu vähän hassulta kun jo ihan vaikka koiran kanssa kävellessä on ollut pakko hidastaa tahtia. Maha mulla on myös ollut kipeä ihan alusta asti. Ihan ekoilla viikoilla se vähän huoletti, mutta enää ei niinkään. Kuulemma kipuja on melkein kaikilla, ja kaksosten kanssa niitä voi olla vieläkin enemmän. Kohtu kun kasvaa kaksosten kanssa melkoista vauhtia, ja muut rakenteet alkaa venyä sekä tehdä tilaa kasvavalle kohdulle. Oon myös selvästi aikaisempaa itkuherkempi. Käytännössä se ilmenee vaikka niin, että saatan pillahtaa itkuun, kun vaikka näen söpön eläimen telkkarissa. Ja tätä en siis yleensä tee. :)

Alkuraskauden ylivoimaisesti suurimpana riesana mulla on ollut migreeni. Kävin neurologin juttusilla tässä taannoin ja hän totesi, että migreenin hoito raskauden aikana on erittäin helppoa: siihen kuuluu lepo ja Panadol, jos siitä saattuu olemaan apua. Oikeastaan muuta ei tässä kohtaa ole. Tietenkin sitten kylmiä kääreitä ja muita lääkkeettömiä vaihtoehtoja voi lisäksi käyttää, jos ne oloa helpottaa. Migreenin onneksi pitäisi helpottaa ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, ja loppuraskaus sitten yleensä menee hyvin. Keskimmäisellä raskauskolmanneksella voi kuulemma myös satunnaisesti käyttää joitain muitankin särkylääkkeitä Panadolin lisäksi. Onhan se Panadol hyvä lääke vaikka kuumeeseen ja moneen muuhunkin vaivaan. Mutta migreeniin siitä ei kyllä ole paskan vertaa hyötyä. Ja siinä vaiheessa jos kohtaus on jo kestänyt vaikka 48h, niin on kyllä aivan sama, ottaako sen Panadolin vai ei. Mä oon kuitenkin huomannut, että tässä kohtaa omaan kipuun suhtautuu jotenkin eri tavalla kuin aikaisemmin. Nyt on pääasia, että vauvoilla on kaikki hyvin, eikä tuo päänsärky sinänsä ole niille vaarallista. Ja kun on hyvin tiedossa miksei sitä särkylääkettä voi ottaa, yllättävän hyvin sitä särkyä kestää. Särkypäiviä on ollut koko alkuraskauden useampi viikossa, joten kieltämättä välillä alkaa jo vähän pinnaa kiristää. Vaimo on kyllä ollut aivan ihana ja osaltaan helpottanut päänsäryn kanssa olemista. Mun ei ole tarvinnut stressata käytännössä mistään, vaan olen vain maannut sohvalla tai sängyssä tekemättä mitään. Samaten vaimo on kyllä tehnyt kaikkensa helpottaakseen mun oloa. Hän on tuonut oksennuspussia, yölläkin noussut hakemaan kylmän kääreen otsalle, pitänyt ikkunaa auki vaikka itse silloin paleleekin, ja muutenkin tehnyt kaikkia niitä pikkujuttuja, mitkä tekee migreenistä selviämisen mulle vähän helpommaksi. Töissä on kyllä jo kuulunut jupinaa siihen tyyliin, että miten muka voi taas särkeä pää jne... Eihän se tietysti kivalta tunnu, mutta tässä kohtaa mä en jaksa välittää siitä. Työterveyshuollossa taas ollaan oltu hyvinkin ymmärtäväisiä, ja ne on aina tarvittaessa passittaneet mut kotiin pariksi päiväksi päätä potemaan ja lepäämään. He ovat korostaneet sitä, että tässä vaiheessa on tärkeintä, että mä pidän itsestäni mahdollisimman hyvän huolen ja silloin vauvatkin voivat mahdollisimman hyvin. Että ihan sama, jos joku töissä näkee vaivaa mun saikkupäivistä.

Migreeniä lukuunottamatta mä oon siis kyllä mielestäni voinut aika hyvin. Ainakin paremmin, mitä moni muu. Ja siihen mä haluan luottaa, että migreenikin helpottaa muutamien viikojen sisällä.