Oltiin viime viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin Sateenkaariperheiden perhevalmennuksessa. Sateenkaariperheet ry järjestää perhevalmennuksia iltakurssina Helsingissä syksyllä ja keväällä. Lisäksi kerran vuodessa järjestetään viikonlopun mittainen kurssi jossain päin Suomea, jotta kauempana pääkaupunkiseudusta asuvilla on myös mahdollisuus osallistua. Tänä vuonna kurssi järjestettiin Porin lähellä Ulvilassa. Kurssille osallistui aikuisia kymmenestä eri perhekokonaisuudesta, lisäksi mukana oli yksi vauva.

Me oltiin kovasti odotettu tätä viikonloppua, jo viime keväänä päätettiin, että ehdottomasti halutaan osallistua. Ennakolta me odotettiin eniten käytännön ohjeita byrokratiasta selviämiseen (ennen ja) jälkeen lapsen syntymän. Tietoa tuosta saatiin viikonlopun aikana varsin runsaasti. Ei kuitenkaan oltu ennakolta osattu arvata, miten mahtava viikonloppu lopulta oli, ja miten paljon kaikkea muuta sieltä jäi lopulta käteen.

2013-11-16%2013.48.19-normal.jpg

Viikonlopun sisältä oli siis varsin monipuolinen. Aluksi käsiteltiin erilaisia tapoja hankkia lapsia sateenkaariperheissä. Lapsen syntymiseen ja sateenkaariperheellistymiseen liittyvää byrokratiaa käytiin läpi varsin kattavasti. Hauskaa vaihtelua oli perhebyrokratiasuunnistus, jossa pääsi ihailemaan kauniita metsämaisemia ja oppimaan lisää aiheesta. Lisäksi puhuttiin muista asioita, joita on hyvä sopia ennen lapsen syntymää. Huomioon otettiin myös perheenjäsenten keskinäisiä suhteita ja miten lapsi otetaan osaksi sukua. Oli mukavaa, että myös parisuhde ja sen hyvinvointi sateenkaariperheessä oli huomioitu. Lisäksi puhuttiin hyvinvointipalveluista ja vertaistuesta. Paljon asiaa oli siis mahdutettu yhteen viikonloppuun. Päivät olivat pitkiä ja täynnä ohjelmaa. Kertaakaan koko viikonlopun aikana en kuitenkaan huomannut katsoa kelloa ja aika meni todella nopeasti.

2013-11-16%2013.21.20-normal.jpg

Perhebyrokratiasuunnistusta Ulvilan metsissä, keltaiset rastit osoittavat suuntaa.

 

Yksi viikonlopun parhaista jutuista oli kuitenkin muiden sellaisten ihmisten tapaaminen, jotka ovat vastaavanlaisessa tilanteessa, tai joilla on samantyyppisiä kokemuksia, kun itsellä. Kurssilla oli paljon hedelmöityshoidoissa käyneitä naispareja, joten etenkin heidän kanssaan oli kiva jakaa kokemuksia ja ajatuksia. Kovin samanlaisiin ongelmiin ja ajatuksiin tuntuivat monet muutkin törmänneen, mitä me. Vaikka viikonlopun ohjelma oli tiukka, siihen oli saatu mahtumaan hyvin aikaa ohjatuille keskusteluille. Iltaisin oli vielä mahdollisuus keskustella vapaammin aiheesta, tai sen vierestä. Viikonlopun aikana tuli tavattua hienoja ihmisiä eri puolilta Suomea, joiden kaikkien perheprojekteihin toivon kovasti onnea!

Me ollaan vaimon kanssa mietitty paljon kaikenlaisia asioita sateenkaariperheellistymiseen liittyen. Jo ennen kuin edes varattiin ensikäyntiaikaa, me oltiin mietitty hyvinkin yksityiskohtaisesti vaikka jotain kasvatukseen liittyviä juttuja. Ja tuo pohdinta luonnollisesti jatkuu edelleen. Viime aikoina ollaan mietetty esimerkiksi sosiaalisen äidin kiintymyssuhteen luomista lapseen. Samalla ollaan pohdittu myös, miten eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa olisi hyvä tuoda meidän perhemuotoa esille. Viikonlopun aikana palattiin myös kaikkiin näihin asioihin. Olikin jotenkin helpottavaa huomata, että me ollaa nähtävästi oltu koko ajan oikeilla jäljillä ja pohdittu ilmeisen oikeita asioita.

Viikonloppu oli siis aivan mahtava! Tämä pätee sekä varsinaiseen viikonlopun sisältöön, että tuohon mahdollisuuteen tavata muita sateenkaariperheyttä suunnittelvia. Voinkin Sateenkaariperheiden perhevalmennusta suositella kaikille, joita asia kiinnostaa. Lisätietoja löytyy Sateenkaariperheet ry:n sivuilta: http://sateenkaariperheet.fi/index.php?item=51