Mulle ei ole aikaisemmin mistään lääkkeistä tullut näin ristiriitaisia fiiliksiä, kuin Clomifenista. Tarkalleen ottaen mikään lääke aikaisemmin ei ole tainnut herättää tunteita suuntaan taikka toiseen. Vauvaprojekti on kuitenkin monella tavalla niin henkilökohtainen ja tunteisiin liittyvä juttu, että ihmekös tuo jos lääkekin saa aikaan tunnereaktioita. 

Toisaalta mä rakastan Clomifenia! Se on paras, ihanin lääke ikinä. Se on se ihmepilleri, jonka avulla mä oon onnistunut kasvattelemaan yhdestä kahteen munasolua per kierto, siis niissä kierroissa kun on päästy inseminaatioon asti. Näillä pco:n paiskomilla munasarjoilla kun muuten tuskin kasvateltaisiin yhtään mitään. Ja sattuneesta syystä ne munasolut ja ovulaation aikaan saaminen on ehdottomia edellytyksiä, jos sen lapsen haluaa. Mä olen onneksi reagoinut Clomifeniin juuri niin kuin toivottiin. 

Toisaalta taas Clomifen on kamalin lääke ikinä! Mä syön sitä kierrosta toiseen, mutta enpä vaan ole tullut raskaaksi. Sen sijaan mä olen onnistunut saamaan kai suurin piirtein kaikki mahdolliset sivuvaikutukset, mitä siitä voi saada. Ensinnäkin, mulla tulee siitä maha tosi kipeäksi. Munasarjat on tosi kipeät aina ekat kaksi viikkoa kierrosta. Pahimmillaan kipu säteilee nivusiin niin, että kävelykin on jo hankalaa. Melkein tuota kipua hankalampia ja huomattavasti kiusallisempia ovat kuitenkin ihan helvetilliset kuumat aallot. Olo on oikeasti välillä tosi tukala. Ja se ei auta yhtään, että esimerkiksi töissä joku on muutamia kertoja alkanut ääneen päivitellä, että mistäs sulle nyt tuollainen hiki tuli, et kai sä vielä ole vaihdevuosissa, hehheh. Lisäksi naamakin tietysti kukkii ihan kunnolla niin kuin teinitytöllä konsanaan. Ja tätä hormonikuppaa ei saa oikein edes meikillä piiloon. Eikä tuota kaikkea yllä olevaa auta yhtään, että mua vituttaa. Koska hormonit tunnetusti vaikuttavat myös mielialaan, niin tietenkin mua vituttaa, kuinkas muuten. Jos tätä tilannetta vertaa siihen, että normaalisti ottaa päähän, niin tämä vitutus on voimakkuudelta ehkä potenssiin kahdeksan. 

Mutta vaikka vituttaa ja olo on hankala, niin kuitenkin syön Clomifenia mielelläni. Mä oon aatellut niin, että tämä on lopultakin sitten kaiken tämän arvoista. Ja pidemmän päälle, onhan tämä aika pieni tuska kuitenkin.