Mikähän siinäkin on, että lesbot ja kissat liitetään niin usein yhteen? Vaikka ei kaikki kissan omistajat olekaan lesboja, ja toisinpäin. Mutta kun tätä omaa kaveripiiriä miettii, niin kyllä aika monella naisparilla yksi tai useampi kissa on.

No, meilläkin tosiaan on noita kissanroikaleita kaksin kappalein. Toinen on reilun vuoden ikäinen ja toinen noin 7 vuotta, löytökissoja ovat alunperin molemmat. Tuo nuorempi on oikein kiltti, ei koskaan raavi tai sähise, vaan rakastaa kaikkia, joiden lähelle uskaltaa mennä. Löytökissataustansa takia se kun suhtautuu aluksi vähän varauksella ja arastellen vieraisiin ihmisiin. Tuo vanhempi kissa taas on oman arvonsa hyvin tunteva, meidän kaikkien pomo, Paronitar itse.

Tuo kauniimpi puolisko hankki Paronittaren jo ennen kuin mä olin kuvioissa. Paronitar on selkeästi yhden ihmisen kissa, ja hyvin kiintynyt tuohon kauniimpaa puoliskoon. Ja alusta asti onkin ollut selvää, että mä olen toisen luokan kansalainen, joka on tullut Paronittaren reviirille. Aluksi olin aina kädet verillä, koska enhän mä voinut ymmärtää, että jos kissa tulee mun syliin nukkumaan ja kehrää, se ei todellakaan tarkoita, että siihen saisi koskea. Ja tietenkään sillon ei voi liikkua yhtään tai lähteä edes vessaan, koska toisen uni häiriintyy, ja se on vähintäänkin riittävä syy kaivaa multa silmät päästä. Nykyään Paronitar sallii jo sen, että  mäkin saan asua meillä. Mulla on kuitenkin velvollisuuksia: palvelun on oltava riittävän laadukasta ja nopeaa, ja ruokakupissa oltava aina kunnollista pöperöä. Jos olen laiminlyönyt velvollisuuteni, on luonnollisesti ihan oikeutettua, että Paronitar voi kusta keittiön matolle. Muistanpa olla seuraavalla kerralla palvelualttiimpi.

Samoin mun on vietävä Paronitar ulkoilemaan Hänen niin halutessa. Meillä kissat on pääasiassa sisällä, ulkoilemaan mennään valjaissa. Tosin Paronittaren ulkoilu on lähinnä makaamista, saattaa Hän kolme askelta ottaa. Meillä on aidattu takapiha ja Paronitaren flexin voi hyvin köyttää tuolin jalkaan ja mennä itse sisälle, koska kukaan nyt ei jaksa tunti tolkulla nököttää kissan kanssa pihalla, paitsi jos sattuu olemaan kaunis ilma ja voi käydä riippumattoon hyvän kirjan kanssa. Jos Paronittaren jättää ulkoilemaan yksin, Hän kyllä aivan varmasti ilmaisee, kun haluaa sisälle. Se huuto nimittäin kuuluu naapuriinkin.

Koska Paronitar nykyään jo suvaitsee mua läheisyydessään, Hän murisee mulle enää pari kertaa viikossa. Ja raapinut ei ole enää vähään aikaan. Nykyään Paronitar saattaa jo tulla yöllä herättämään mut, jos haluaa huomioita tai ruoka on vähissä. Ollaan mietitty paljon, miten Paronitar tulee sitten vauvaan suhtautumaan. Meillä kuitenkin käy jonkun verran eri ikäisiä lapsia, ja heihin Paronitar suhtautuu varsin hyvin: jokusen kerran on vedetty hännästä tai raastettu muuten tukko karvoja, mutta Paronitar ei ole ollu moksiskaan. Ilmeisesti Hän ymmärtää sen, että kyseessä on kuitenkin ihmisten pentuja, joille pitää olla kiltti. Kissasuoja ollaan myös päätetty hankkia pinnasänkyyn. Tai tarkalleen ottaen, tuo kauniimpi puolisko, joka on varsin näppärä käsistään, on luvannut tehdä sen. Se on kuitenkin nyt jo selvää, että kissoilla ei ole asiaa vauvan sänkyyn nukkumaan. Ei edes Paronittarella.

Vaikka meillä on Paronittaren kanssa ollut omat hankaluutemme, en mä sitä mihinkään vaihtaisi. Se nyt vaan on hieman persoonallinen tapaus, joka kaikesta huolimatta on aika herttainen ja hellyyttävä. Ja kaikki menee oikein sujuvasti niin kauan, kuin mä muistan, kumpi meistä on pomo. ;)

 

2013-08-05%2017.09.50-normal.jpg

Paronitar ulkoilee