Mun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta monesti aikaisemminkin, mutta tähän mennessä se on aina jotenkin jäänyt. Nyt asia on kuitenkin ollut päivittäin sen verran pinnalla, että otanpa sen nyt esiin. Kyse on siis kaapista ja avoimuudesta oman suuntautumisen suhteen.

Nyt kun tässä häitä ja perheenlisäystäkin suunnitellaan, eiköhän se ole lähipiirille jo vuosia sitten tullut selväksi, minkä sortin naisia tässä ollaan. ;) Vieraampien ihmisten kohdalla tuo kauniimpi puolisko on aina pitänyt selvästi mua avoimempaa linjaa näissä asioissa. Mä en kuitenkaan silloin aikanaan ammatinvalintaa tehdessäni tajunnut, että työyhteisö missä tulen työskentelemään on aika kaukana suvaitsevaisesta ja avarakatseisesta. Kun vielä saattuu olemaan hyvin naisvaltaisella alalla, niin kyllähän niitä juoruja ja selkään puukottamista riittää. Niinpä mulle on aikaisemmin ollut kaikkein luontevinta olla tuomatta tätä omaa suuntautumista mitenkään esille. Mä oon yksinkertaisesti kokenut pääseväni ihan hirveästi helpommalla tällä tavalla. Tämä asia ei myöskään Millään Tavalla vaikuta siihen, miten mä työni hoidan, joten sillä ei ole siinä vaiheessa työpaikalla mitään merkitystä. Suurin osa työkavereista on myös sellaisia, että vapaa-aikana en ole heidän kanssaan missään tekemisissä, joten miksi sitä sitten pitäisi sitä yksityiselämäänsä niin hirveästi jakaa. Se että mä satun olemaan lesbo, ei myöskään ole se asia, joka ensisijaisesti mua määrittää, joten miksi sitä pitäisi sen suuremmin tuoda esille. Ja sitä paitsi, kun aina ohi mennen kuulee kommenttia niistä "vitun iljettävistä homoista", niin eipä kyllä ole kauheasti tehnyt mielikään mennä sanomaan, että mulla olis muuten yksi ilmoitusasia.. Tosin työpaikan ilmapiiristä kertoo ehkä sekin, että ihan nyt vaikka "vitun neekeri" ei ole siellä mitenkään poikkeuksellinen ilmaisu.

No, jossain vaiheessa tuo työkuvio muuttui sen verran, että rupesin viettämään osan ajasta eri yksikössä, eri ihmisten kanssa. Tässä toisessa paikassa ilmapiiri on ollut aivan erilainen: mun suuntautumisesta tietämättä ihmiset on aina puhuneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä täysin asialliseen sävyyn. Mä olen aina sanonut, että vaikka en omaa suuntautumista ole aluksi tuonut töissä julki, voin kyllä puhua tästä ja muista asioista, jos suoraan (tai vähän epäsuorastikin) kysytään. Tässä uudessa paikassa (tai no uudessa ja uudessa, 2,5 vuotta olen jos sielläkin pyörinyt) sattuu myös olemaan hyviä tyyppejä, joiden kanssa sitten tuli nähtyä välillä vapaa-ajallakin. Ja aika nopeasti se siinä vaiheessa ilmi tulee, että on lesbo. Suhtautuminen on ollut näiden ihmisten kanssa pelkästään positiivista. Ja vielä sellaista hyvällä tavalla uteliaan positiivista. Olenkin sanonut, että musta on hyvä, että kysytte multa asioista suoraan. Ihmisillä kun kuitenkin on kaiken maailman stereotyyppisiä käsityksiä homoista, joista vain murto-osa tuntuu pitävän paikkansa. Ja kun naislaumassa töitä tekee, äkkiä se sana siellä tietysti kiertää. Häävalmisteluista multa on kyselty samalla tavalla kuin keneltä tahansa. Tietyllä tavalla helpottaa, että nyt mä voin puhua vaikka häistä, tai ihan jo siitä mitä tuli tehtyä viikonloppuna paljon vapaammin kuin aikaisemmin.

Mutta sitten palataan tähän toiseen työyksikköön, missä olen jo 10 vuotta ollut. Näiden vuosien aika sana on luonnollisesti jo kiertänyt, että mä oon "kuulemma niitä naisia, ai kamala, ei olis siitäkään uskonut". Häät on yleisessä tiedossa sielläkin, ja oon sanonut, että mulla ei ole mitään tarvetta tehdä siitä tai mistään muustakaan asiasta numeroa, mutta jos jotakuta kiinnostaa vaikka ne meidän häävalmistelut, niin mielelläni kerron. Ainoastaan pari ihmistä on tullut juttelemaan, tästä tai ylipäätään mistään asiasta. Enemmän on ollut sitten tätä, että jos vaikka menen täysinäiseen taukohuoneeseen, puhe hiljenee äkisti mun tullessa sisään ja nopeasti vaihdetaan puheenaihetta. Niitä täysin asiattomia ja mauttomia homovitsejä kyllä kuuluu edelleen. No, mä pystyn kyllä työni hoitamaan tästä huolimatta. Ja musta on myös alkanut tuntua, että mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä vähemmän kiinostaa, mitä ihmiset musta tai meistä ajattelee. Luonnollisesti mä tiedän, että mun selän takana puhutaan, voin vain kuvitella mitä kaikkea paskaa. Mutta mä en ihan oikeasti jaksa enää välittää siitä. Mä tiedän olevani ammatillisesti täysin pätevä, osaan hommani ja tykkään siitä, ja se riittää mulle. Näiden tyyppien kanssa kyllä vähintään kerran päivässä joutuu miettimään, olisiko sittenkin ollut viisaampaa vaieta omasta suuntautumisesta, paljon helpommalla mä kuitenkin olisin monella tavalla päässyt. Mutta toisaalta, vaikkakin ehkä hankalampaa, moni asia on jollain tavalla selkeämpää nyt.

Mun mielestä on muuten myös aika jännä, että saman työnantajan palveluksessa, saman talon sisällä, on kaksi yksikköä, joissa on näin erilaiset suhtautumiset tälläiseen asiaan. Kai se kertoo työyhteisöstä ja ilmapiiristäkin aika paljon, miten niitä erilaisia ihmisiä siellä suvaitaan.

Mä en yhtään ihmettele, että monet kokee helpommaksi olla kaapissa, etenkin työpaikalla (riippuu tietysti vähän alastakin). Helpommalla sitä itsekin varmasti pääsisi, jos töissä vaikenisi asiasta. Mutta varsinkin tässä vaiheessa kun ne häät on tulossa ja toivottavasti jossain kohtaa se vauvakin, tuntuu kyllä jotenkin paljon selkeämmältä, että suurin osa ihmisistä tietää. Vaikkakin sen tarkoittaa sitten sitä selän takana juoruamista ja pitkiä halveksivia katseita.

Kun mun suuntautumisesta on tullut ensimmäisiä kertoja puhetta ihmisten kanssa, mä olen myös usein käyttänyt esimerkkiä, mikä yleensä uppoaa perusheteroon: jokainen, joka on joskus ollut ihan oikeasti rakastunut tietää, että sä et pysty itse noin vain valitsemaan sitä, kehen rakastut ja kehen et. Tämä on saanut monet hahmottamaan sen, että lesbosuhteessa on pohjimmiltaan kyse ihan siitä samasta asiasta, kuin heterosuhteessakin.