No niin, ei olla sitten vielä raskaana. Olihan se jollakin tavalla melkoinen pettymys, kun menkat alkoivat. Kaikki meni tällä kertaa niin hyvin, ajoitus osui ihan nappiin ja samoin kaikki muukin, joten kyllä ne toiveet aika korkealla oli. Varmuuden vuoksi tein sitten kuitenkin vielä sen raskaustestin, vaikka kyllä jo tiesinkin, että en raskaana ole.

Niin siis itseasiassa koko vauvaprojektihan etenee juuri niin, mitä me oltiin oletettukin. Me molemmat ollaan ajateltu koko ajan, että varmasti joudutaan useampi kerta yrittämään. Mutta kyllä me ollaan kuitenkin molemmilla kerroilla kovasti toivottu, että jos nyt kuitenkin tärppäisi heti. Ja jos se inseminaation onnistumisprosentti tosiaan on se 17%, niin jo siinäkin mielessä voidaan lähteä siitä oletuksesta, että niitä yrityksiä ehtii tulla useampi ennen sitä plussaamista. Tämä oli kuitenkin vasta meidän toinen yritys. Mutta siltikin, harmittaa kyllä aivan vietävästi.

Soittelin sitten klinikalle jatkosuunnitelmista. Ja ihan saman kaavan mukaan mennään kuin nämä pari viimeistä kiertoakin. Eli Clomifenia kp 3-7, ultraääni kp 10-12 ja sitten suunnitellaan se mahdollinen inseminaatio. Klinikka on heinäkuun kiinni, mutta tässä todennäköisesti ehtisi sen yhden inseminaation tehdä, jos kaikki menee niin kuin aikaisemminkin. Ja jos ei vieläkään tärppää, tulee vähän kesätaukoa ainakin. Se on itseasiassa ihan hyvä asia, monessakin mielessä. Ensinnäkin luin jostain, että Clomifenia ei kai saa syödä ihan hirveän monta kiertoa peräkkäin, koska se ilmeisesti alkaa pidemmässä käytössä ohentaa kohdun limakalvoa. Ja siinä siis tulisi automaattisesti taukoa Clomeista. Toisaalta myös, vaikka tässä ollaankin vasta muutama kierto hoidoissa käyty, onhan tämä monella tavalla aika stressaavaa. Että pieni tauko hoidoissa tulee siinäkin mielessä ihan tarpeeseen. Mutta voihan myös olla, että kolmannella kerralla sitten jo tärppäisi, mistäs sen tietää.

Yksi asia, mikä mua stressaa ihan hirveästi, on se klinikalle ja muualle soittelu, aikojen varaaminen ja työvuorojen säätäminen. Siinä soittelussa on se vähän hankala puoli, että mä joudun tekemään sen käytännössä aina töissä. Ja siellä kun ei oikein ole paikkaa, missä saisi rauhassa puhua. En mä nyt ihan missään taukohuoneessakaan kesken kahvitunnin kaikkien kuulleen viitsisi alkaa näitä asioita toimittamaan. Oon sitten ollut milloin missäkin vessassa, varastossa, käytävän perällä ja nyt viimeksi vaivihkaa pomon kopissa, kun se ei just silloin sattunut olemaan paikalla. Klinikalta nyt saa helposti jonkun kiinni. Mutta sitten kun pitäisi saada varattua sitä ultraääniaikaa täältä kotipaikkakunnalta, saa aloittaa melkoisen soittorallin. Jos siinä ultrassa pystyy käymään täällä, siinä nimittäin säästää heti kolmen tunnin autossa istumisen. Koko tämän soittelun ajan saat sitten lisäksi tuntea syyllisyyttä (ja joskus myös myöhemmin kuulla asiasta), kun olet ollut sen viidestä kymmeneen minuuttia poissa. Välillä on tehnyt mieli sanoa, että kuulkaas nyt, kun täällä on niitä, jotka käy joka päivä paskalla työaikana ja istuu siellä aina vähintään sen vartin, sitten ne lukee lehden ja juo pari kuppia kahvia, ja viimeiseksi vielä käy vähän Facebookissa ennen työnteon aloittamista. Ja koska mä en käy paskalla töissä, tai pääsääntöisesti harrasta muitakaan edellä kuvatuista toiminnoista, niin saisinko nyt pliis soittaa nämä pari puhelua. Etenkin, kun mä en edes läheskään joka päivä tälläistä harrasta. Sitten vielä, kun ultra- tai inseminaatio- tai joku muu aika on varattu, saa alkaa säätämään, miten sinne pääsee lähtemään. Ja jälleen jonkun syyllistävä katse niskassa joudut ehkä hetkeksi poistumaan työpisteestä, että saat puhuttua, sovittua tai aneltua, onnistuisiko se työvuorojen fiksaaminen. Pahimmassa tapauksessa siinä sitten joutuu vielä kuuntelemaan pomon syyllistämistä, kun kaikki on aina niin tosi hankalaa.. Tosin sille tuntuu muutenkin nykyään olemaan kaikki niin hemmetin hankalaa, että mä en kauheesti jaksa välittää siitä. Mutta todellakin, sen lisäksi että hoidot sinänsä on monella tavalla raskaita, kyllä mua ajoittain stressaa ihan hirveästi tää asioitten järjestykseen saaminen.

Silleen ollaan kuitenkin tuon kauniimman puoliskon kanssa aateltu, että vaikka tämä vauvaprojekti nyt venyisikin vähän pidemmälle, niin tää on kuitenkin vain väliaikainen tilanne, ja yhdessä me tämä kyllä jaksetaan. Ja odottaa siellä lopussa sitten se, mikä tekee tämän kaiken aivan kaiken tämän vaivan arvoiseksi: lopultakin, jossain vaiheessa, meillekin tulee vauva.