Tuolle kauniimmalle puoliskolle mainitsin, että aloitin kirjoittelemaan sitä blogia, mistä olen välillä puhunutkin. Vastaukseksi tuli hyväntahtoinen naurunhörädys: "Mitä niin mielenkiitoista meidän elämässä muka on, että sitä joku viitsisi lukea? Ja mistä ihmeestä sä keksit kirjotettavaa siihen?" Tjaa... No se voi olla, ettei mulla tosiaan ole mitään niin mielenkiintoista kirjoitettavaa, että sitä kukaan viitsisi lukea. Se on jopa hyvin todennäköistä. :D Mutta jos nyt joku saa aikaansa kulutettua tätä lukemalla, niin mikäs siinä.

Vauvaprojektissa edessä olisi seuraavaksi taas yksi ultraääni. Tuntuu, että siellä saa nykyään ravata ihan jatkuvasti. Ultraäänellä siis katsotaan munasarjojen tilannetta, onko johtofollikkelia ja minkä kokoinen se on. Jos sellainen sitten sattuu olemaan, sen koosta lasketaan milloin seuraava ovulaatio olisi ja milloin siis tehdään inseminaatio. Vuorokausi ennen sitä inseminaatiota sitten pistetään vielä ns. irrotuspiikki, että se munasolu varmasti irtoaa silloin, kun on tarkoituskin.

Näin naisparille, tästä lapsenteosta on kyllä romantiikka aika kaukana. :D Vaikka tämä onkin meidän yhteinen projekti ja yhdessä aina jännitetään miten homma etenee, niin onhan tämä aika stressaavaa kuitenkin. Koko ajan saa olla laskemassa päiviä ja miettimässä minä kiertopäivänä sitä piti niitä lääkkeitä ottaa. Sitten ku pitää mennä ultraääneen tai muuten klinikalle käymään, joutuu aina miettimään, miten työvuoroja saa vaihdettua ja säädettyä, että sinne klinikalle pystyy menemään. Meillä oli myös ajatuksena, että mahdollisuuksien mukaan käytäisiin kaikki käynnit yhdessä. Siitä on kuitenkin jo jouduttu hieman tinkimään, koska jos ruvetaan sovittamaan kahden ihmisen työvuoroja niin, että molemmat pystyvät keskellä päivää olemaan pois aina tarvittaessa, se menee melkoisen hankalaksi. Niinpä esim. juuri näissä ultraäänissä olen välillä käynyt yksikseni, onhan se kuitenkin vain viiden minuutin homma, eikä siitä ultrakuvasta itse niin hirveästi ymmärrä kuitenkaan. Tietenkin sitten inseminaatioon ja näihin muihin "tärkeisiin" juttuihin mennään aina yhdessä. Mutta vaikka tämä rankka projekti tuleekin olemaan, niin on se lopulta varmasti kaiken tämän arvoista. Ehkä myös hieman helpottaa, ettei meillä etukäteen ollut ajatusta, että tämä jotenkin helppoa olisi ja kävisi mitenkään itsestään.