torstai, 11. toukokuu 2017

Raskaustestejä ja jännitystä

Vanhastaan me jo tiedettiin, että Pregnyl näkyy raskaustestissä 10 päivää pistämisessä. Eli raskaustestejä kannattaa alkaa tehdä vasta sen jälkeen. Klinikalta saatiin ohjeet, että mahdollinen raskaus pitäisi varmistaa myös ihan verikokeella.

Ensimmäisen kerran HCG mitattiin verestä 11 päivää alkion siirrosta. Se oli 42. Okei siis selvästi koholla. Mutta ei ihan niin paljon kun oli toivottu. Kun soittelin vastausta klinikalle, he olivat varovaisen toiveikkaita. Kuulemma yleensä ensimmäinen arvo katsotaan vasta päivää-paria myöhemmin. Ohjeena olikin käydä mittauttamassa arvo uudestaan seuraavalla viikolla että nähdään, miten se lähtee nousemaan. Sanomattakin selvää, että odottelu oli suorastaan piinallista. Oltiin myös luonnollisesti alettu itse tikuttelemaan pissasta raskaustestejä. Ne näyttivät haaleaa plussaa, kuinkas muuten. Mitään varsinaisia raskausoireita mulla ei tässä kohtaa ollut. Oireita kyllä oli paljonkin, mutta ne olivat selkeästi hoidoista johtuvia, eivät mahdollisesta raskaudesta. 

Vajaata viikkoa myöhemmin HCG oli jo melkein 600. Klinikalta todettiin, että arvo sinänsä on noussut hyvin. Lääkäriä kuitenkin arvelutti tuo ensimmäinen matalahko arvo. Nyt ensimmäistä kertaa väläytettiin mahdollisuutta, että alkanut raskaus voisikin olla kohdunulkoinen. Voitte kuvitella stressitason nousun tässä kohtaa. Seuraava HCG käskettiin mittauttamaan kolmen päivän päästä. Se oli melkein 1800, eli noussut juuri niin kuin pitää. Mulla oli kuitenkin tässä kohtaa alkanut tulla hieman epämääräistä mahavaivaa, mitä ei tähän mennessä ollut aikaisemmin ollut. Mahavaivat jatkuivat ja soittelin seuraavana päivänä klinikalle, josta kirjoitettiin lähete naistentautien päivystykseen mahdollisen kohdunulkoisen raskauden poissulkuun. 

Olin ihan lukossa. Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä. Vaimo oli töissä ja sovittiin, että lähtee sieltä niin aikaisin kuin suinkin, että pääsen lähtemään päivystykseen. Siihen hätään kun mä en saanut ketään muuta olemaan poikien kanssa. Päivystyksessä asiaan suhtauduttiin asiallisen vakavasti. Mulle ilmoitettiin heti, että odotustilasta ei saa lähteä mihinkään, koska jos kyse on kohdunulkoisesta raskaudesta ja munatorvi repeää, siinä voi ihan oikeasti käydä huonosti jos olen yksinäni kävelyllä jossain sairaalan pihalla. Niinpä ei auttanut muuta kuin odottaa. Päivystävä gynekologi oli hälytetty leikkaamaan, joten odotella piti useampi tunti. Siinä samalla sitten odoteltiin verikokeiden vastauksia. HCG:n lisäksi katsottiin myös perusverikoita mahdolliseen repeävään munatorveen ja vuotoriskiin liittyen. 

Lopulta tuli lääkäri. Hän totesi heti, että alkiota tai saatika sykettä ei ultraäänellä vielä näillä viikoilla (5+4) näy. Mutta jos raskaus on kohdunsisäinen, se yleensä jo näkyy. Ja kyllä, varsin nopean ultraamisen jälkeen kohdusta löytyi ihan selvä,  pieni pussi!  Siinä siis selkeä varmistus sille, että raskaus todellakin on kohdunsisäinen! Mä olen ihan oikeasti raskaana! Myös HCG vastaus tuli, se oli nyt jo selvästi yli 3000. Lääkäri epäili, että ensimmäinen matala HCG johtui vain siitä, että alkio oli kiinnittynyt ihan viime hetkellä. Sen ensimmäisen arvon jälkeen HCG oli kuitenkin noussut ihan normaalisti ja nyt ultraäänellä näkyi, että raskaus on kohdunsisäinen. Mahavaivat tulkittiin tässä kohtaa hoidoista ja hyperstimulaatiosta johtuviksi. Kaikki oli siis juuri niin, kuin pitikin. <3

Vaikka raskaus oli jo näkynyt ultraäänellä, tein vielä muutaman päivän päästä yhden raskaustestin, kun niitä nyt sattui kaapissa olemaan. Tämä ei jättänyt enää epäilyksiä. 

DSC_0996.jpg

keskiviikko, 26. huhtikuu 2017

Alkion siirto

Mun vointia seurattiin tosi tarkasti punktion jälkeen, mahdollista munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymää peläten. Oli selvää että jos punktoidaan 34 munasolua, jonkin asteisia oireita siitä varmasti tulee. Nyt vaan sitten seurattiin miten oireet kehittyvät ja päästäisiinkö tuoresiirtoon. Lääkäri oli sitä mieltä, että jos mun vointi on kovin huono ja etenkin jos näyttää että hyperstimulaatio-oireyhtymä on kehittymässä, alkion siirtoa ei kannata lähteä tekemään. Ensinnäkin mahdollinen alkava raskaus voi pahentaa hyperstimulaatiota. Ja toisaalta jos vointi on valmiiksi kovin huono, kroppa ei kuulemma välttämättä ole edes kovin vastaanottavainen. 

Muutama päivä meni siis tiiviisti jännätessä ja mun oloa seuratessa. Toki maha oli kipeä ja turvoksissa. Mutta mitään muita suorastaan hälyttäviä oireita ei onneksi tullut. Niinpä päätettiin, että yritetään tuoresiirtoa. Punktio oli ollut maanantaina ja siirto ajoittui perjantaille. 

Oltiin taas kerran koko porukka klinikalla. Kun tullessa ilmottauduttiin, toinen pojista totesi reteästi, että "me tultiin hakemaan pikkusisko kyytiin". Itse siirrossahan ei mennyt kovin kauaa, vaan se oli lähinnä inseminaatioon verrattavissa oleva toimitus. Pojat odottelivat sen aikaa viereissä huoneessa rusinoita napsien. Siirron jälkeen sain vielä ohjeet Gonapeptylin pistämisestä. Sen on tarkoitus tukea alkion kiinnittymistä. 

Eli nyt sitten jännäillään, miten käy.

maanantai, 24. huhtikuu 2017

Munasolupunktio

Perhosia pyöri mahassa, kun menimme maanantaina aamulla klinikalle munasolupunktiota varten. Maha oli turvoksissa ja kipeä, mutta muuten olo oli edelleen ihan suhteellisen hyvä. 

Mulle laitettiin käteen tippa ja sen jälkeen mentiin toimenpidehuoneeseen, vaimo oli luonnollisesti mukana. Sain suoneen rauhoittavaa lääkettä sekä kipulääkettä, kyllähän tuo päässä heti tuntui ja ehdin jo ajatella, että sattuuko tämä tämän jälkeen ollenkaan. Perjantaina ultrassa oli näkynyt noin kymmenen isompaa munarakkulaa. Olin pistänyt Pregnylin 36 tuntia ennen punktiota, sen tarkoitus oli vielä lopullisesti kypsyttää munasolut. Toiveissa siis oli, että niitä munasoluja saataisiin se kymmenkunta. Kaikki poimitut munasolut eivät kuitenkaan ole kypsiä tai hedelmöity normaalisti, joten kymmessä olisi todennäköisesti riittävästi vaikka hävikkiä tulisikin, ja toisaalta jotain toivottavasti jäisi pakkaseenkin. 

Ensin punktoitiin oikea munasarja. Sattui aivan järjettömästi. Siis kertakaikkiaan aivan tolkuttomasti. Jälkeenpäin kuulin, että kivun määrä on ilmeisesti suoraan verrannollinen siihen, miten paljon munarakkuloita munasarjasta joudutaan punktoimaan. Oikealta puolelta punktoitiin 22 kappaletta. Kyllä, 22. Ennen kuin siirryttiin vasemmalle mä sain lisää kipulääkettä ja vaimon paikalle mun viereen tuli ylimääräinen hoitaja, joka painoi mahan päältä niin, että vasen munasarja pysyi paremmin paikallaan kun siitä punktoitiin. Vasemmalta munasoluja saatiin 12. Ja mä olin aivan poikki sen jälkeen. Kipu oli melkoinen. Mutta todellakin, munasoluja punktoitiin kaikkiaan 34 kappaletta. Oikeesti, 34. Siis 34.

Meillä oli pojille hoitaja mukana punktion ajan. Kun punktio oli ohi, vaimo lähti aika pian viettämään aikaa poikien kanssa ja mä jäin toipumaan. Sain varmuuden vuoksi antibiootit suoneen punktion jälkeen, ettei tule mitään tulehdusta (mikä punktiossa on tietysti aina riskinä). Sitten sain reilusta kipulääkettä ja lämpimän kaurapussin mahan päälle. Vähitellen pahin kipu alkoikin helpottaa, mutta olo oli melkoisen hutera koko loppupäivän. Toki voimakkaat kipulääkkeetkin varmasti tekivät omalta osaltaan olosta huteran. Muutaman tunnin huilailun jälkeen vaimo ja pojat tulivat hakemaan mut klinkalta. Ja edessä oli vielä reilun tunnin ajomatka kotiin. Mun oli pakko laittaa etupenkkiä ihan kunnolla takakenoon, että sain edes jotenkin sellaisen asennon, että sain oltua autossa. 

Tuo 34 munasolua on ihan älytön määrä. Etenkin kun kun koko ajan ollaan muutenkin menty varovasti ja pelätty, että kehitän tuon munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymän. Ilmeisesti tuo korkea AMH ennakoi juuri sitä, että näin voi käydä ja munasoluja tulee reippaasti enemmän kuin oli tarkoitus. Näin siis siitäkin huolimatta, että Gonal-F:n annos oli suorastaan naurettavan pieni. Sain varmuuden vuoksi klinikalta jo mukaan ohjeen siltä varalta, että hyperstimulaatio-oireyhtymän oireita alkaa tulla. Lisäksi sain lyhyen lääkärin tekstin punktiosta, mikä tarvittaessa toimisi lähetteenä, jos joutuisin päivystysaikaan lähtemään lääkäriin. Lääkäri oli myös jo varoitellut, että jos mun olo menisi kovin huonoksi tai alkaisi selvästi tulla hyperin oireita, ei tuoresiirtoa kannata välttämättä tehdä vaan alkiot on parempi pakastaa ja tehdä siirto myöhemmin, kun elimistö on rauhoittunut. Ensinnäkin jos tilanne on huono (siis on hyperin oireita), kohtu ei välttämättä ole kovin vastaanottavainen alkion suhteen. Ja toisaalta jos on jo hyperin oireita ja raskaus alkaa, se voi pahentaa hyperin oireita hyvinkin radikaalisti. 

Vaikka munasoluja oli paljon oli heti selvää, että ne kaikki eivät ole kypsiä ja kypsistäkään eivät kaikki hedelmöity normaalisti. Ensimmäinen jännä paikka oli punktion jälkeisenä päivänä, kun hoitaja soitteli alkioiden tilannetta. Osa tosiaan ei ollut kypsiä ja osa ei hedelmöittynyt normaalisti. Kuitenkin ensimmäisenä punktion jälkeisenä päivänä tilanne oli se, että meillä oli 12 normaalisti hedelmöittynyttä alkiota. Sain ohjeeksi aloittaa Lugesteronin kaksi päivää punktion jälkeen siltä varalta, että tuoresiirtoon päästäisiin. Hoitaja kyseli tosi tarkaan mun vointia, tuleeko pissaa, ahdistaako jne. Olo oli toki hankala ja maha hemmetin kipeä edelleen, muttei voinnissa onneksi ollut mitään huolestuttavaa. Vaimo pystyi onneksi ottamaan töistä vapaata vielä punktion jälkeisen päivänkin, en olisi mitenkään jaksanut vielä touhuta poikein kanssa. Hoitajan kanssa sovittiin, että katsotaan mun vointia ja alkioiden tilannetta päivä kerrallaan, ennen kuin lääkäri päättää tehdäänkö tuoresiirto vai pakastetaanko suosiolla kaikki alkiot odottamaan parempaa tilannetta. 

DSC_0708.jpg

keskiviikko, 19. huhtikuu 2017

Pistelyä ja ultraääniä

Blogi laahaa nyt sekä kiireisestä arjesta, että monesta muusta syystä johtuen hieman jäljessä. Tässä nyt kuitenkin lopultakin juttua hoitokierrosta. Jotenkin aika meni lopulta tosi nopeasti vaikka aluksi muulta tuntui, ja menkat alkoivat ennen kuin ehdittiin edes tajuta. Siitä siis soitto klinikalle ja näin päästäisiin aloittamaan meidän IVF/ICSI -hoito.

Kp 3 alkoi pistely. Iltaisin pistin Gonal-F:ää 100 IU. Valmiilla kynällä pistäminen oli onneksi helppoa ja neulakin niin pieni, ettei se tuntunut oikeastaan miltään. Ensimmäinen ultraääni ohjelmoitiin jo kiertopäivälle 6. Tämä siksi, että väliin iski viikonloppu ja lääkäri ei uskaltanut antaa mennä niin monta päivää ultraamatta, että ensimmäisen kerran olisi ultrattu vasta maanantaina. Ensimmäisessä ultrassa kaikki näytti hyvältä, munarakkuloita oli kasvamassa muutama isompi ja reilusti pienempiä. Gonal-F:n annosta ei lähdetty vielä tässä kohtaa nostamaan, koska se näytti toimivan juuri kuten pitääkin. 

Sain ohjeeksi aloittaa Gonal-F:n rinnalle Orgalutranin kp 8. Sen on siis tarkoitus toimia jarruna, etten itsestään ovuloi liian aikaisin. Orgalutran oli huomattavasti inhottavampi pistettävä: neula rutisi joka kerta ihon läpi mennessään ja ainekin kirveli. Seuraava ultraääni oli kp 10. Munarakkulat kasvoivat kivasti, nyt isompia oli vajaa 10 ja lisäksi niitä pienempiä. Lisäksi vatsaontelossa näkyi jo jonkin verran nestettä. Mun olo alkoi vähitellen olla hankala, maha oli turvonnut ja munasarjat tosi kipeät. Toisaalta, olin kyllä kuvitellut että tässä kohtaa olo olisi ollut jo jotenkin paljon hankalampi. Gonal-F:n annosta ei vielä tässäkään kohtaa lähdetty nostamaan, koska tuo 100 IU vaikutti riittävän hyvin. 

Kolmas ultraääni osui perjantaille joka oli kp 13. Vaikka maha oli turvoksissa ja kipeä sekä olo hieman tukala, voin kuitenkin suhteellisen hyvin. Isompia munarakkuloita näkyi noin 10 ja lisäksi edelleen niitä pieniä. Suunnitelmaksi tuli, että Gonal-F ja Orgalutran loppuvat kp 13, Pregnyl pistetään kp 14 ja munasolupunktio ohjelmoitiin maanantaille kp 16. Pregnyl pistetään siis 36 tuntia ennen punktiota. 

Tähän asti kaikki siis vaikutti menneen juuri kuten oli suunniteltukin. Lääkärikin totesi, että munarakkuloita on kypsymässä hyvä määrä, niitä on tarpeeksi mutta ei liikaa. Kuitenkin edelleen pitää muistaa, että mulla on monestakin syystä suuri riski saada munasarjojen hyperstimulaatio-oireyhtymä. Nyt kuitenkin alkoi näyttää siltä, että tuo pieni annos Gonal-F:ää olisi ollut riittävä, mutta ei kuitenkaan niin iso, että munarakkuloita olisi kasvanut liian isoa määrää. Toki tuon hyperstimulaatio-oireyhtymän voi ilmeisesti saada, vaikka niitä rakkuloita olisi vähän vähemmänkin. Kuitenkin riski pienenee heti, jos munarakkuloiden määrä pysyy jollain tavalla aisoissa. 


DSC_1749.jpg

maanantai, 20. helmikuu 2017

Muuttopuuhissa

Tällä kertaa kirjoittelen täältä muuttolaatikoitten keskeltä. Meidän lauman on siis aika pakata kimpsut ja kampsut, ja suunnistaa eteenpäin. 

Tähän nykyiseen vuokrakämppään muutettiin noin puolitoista vuotta sitten, kun meidän pieni kaksio alkoi käydä poikien kanssa pieneksi. Tässä oli tätä elämänvaihetta ajatellen riittävästi tilaa ja oli jotenkin tosi huoletonta asua vähän aikaa vuokralla. Aina jos tuli esim. jotain korjattavaa, ei kun soitto huoltomiehelle ja homma hoitui. Alusta lähtien oli kuitenkin selvää, että olemme tässä vain väliaikaisesti. 

Uuden, oman asunnon hankkimisesta on puhuttu tämän viimeisen puolentoista vuoden aikana puhuttu säännöllisesti. Viime vuoden loppupuolella asia alkoi olla puheissa ensi viikottain ja lopulta jopa päivittäin. Heti tammikuun alusta aloimme sitten etsiä meille uutta kotia ihan tosissaan. Näytöissä kävimme ahkerasti. Osa noista asunnoista oli sellaisia, että jo näkemättä tiesimme, ettei kyseessä ole meidän tuleva koti. Halusimme kuitenkin nähdä mahdollisimman paljon erilaisia koteja ja vertailla tarjontaa sekä mitä milläkin hinnalla saa. 

Kun sitten löysimme tuon meidän uuden kodin tiesimme heti, että tämä se on. Pohjaratkaisu oli hyvä, huoneita ja tilaa riittävästi myös tulevaisuutta ajatellen sekä sijainti lähes paras mahdollinen meidän tarpeisiin. Yksi meidän kriteeri oli myös se, että aunnon kunto on niin hyvä, ettei siellä tarvitse alkaa tehdä mitään maalaamista ja tapetointia kummempaa remonttia.   Asunnossa oli lisäksi pieniä meitä miellyttäviä yksityiskohtia. Kaikki vain tuntui loksahtavan kohdalleen. 

Ennen kauppoja halusimme vielä oikeasti varmistua talon kunnosta niin hyvin, kuin mahdollista. Niinpä halusimme teettää sinne kunnon kuntokartoituksen. Meidän molempien aikaisemmat kokemukset kuntokartoituksesta ovat lähinnä, että sen pintakosteusmittarin kanssa käydään kokeilemassa lattiakaivojen vierestä. Ja sehän ei sinänsä lopultakaan kerro yhtään mitään asunnon kokonaiskunnosta. Nyt halusimme paketin, mihin kuului noiden perus kosteusmittausten lisäksi myös sisäilman hiukkasten mittaus, kuvaus lämpökameralla sekä homekoira. Toki kaikkea voi aina sattua ja jäädä huomaamatta. Kuitenkin kun kuntokartoituksessa ei ilmennyt mitään ilmanvaihdon suodatinten vaihtoa kummallisempaa alkoi tuntua selvältä, että tässä todellakin on meidän uusi koti. 

Niinpä siis tehtiin kaupat. Avaimet saimme heti, ja suoraan kaupantekotilaisuudesta menimmekin fiilistelmään meidän uuteen kotiin. Vaimon vanhemmat viettivät yhden päivän poikien kanssa, jolloin  me saimme vaimon kanssa siivottua ja vietyä jo ensimmäisiä tavaroita. Viime päivinä olemme yhdessä poikien kanssa pakkailleet ja vähitellen vieneet lisää tavaraa. Tämä uusi koti sijaitsee naapurikaupungissa, mutta kuitenkin sen verran lyhyen matkan päässä, että matkaa viitsii ajella saman päivän aikana enemmän kuin kerran. Nyt siis pakkailemme viimeisiä tavaroita ja odotamme loppuviikosta saapuvaa muuttoautoa. Ihanaa päästä uuteen kotiin!