tiistai, 8. toukokuu 2018

Sateenkaariperhepäivän ajatuksia

Viime sunnutaina vietettiin taas kansainvälistä sateenkaariperhepäivää. Meidän perhe on joka vuosi osallistunut sen juhlintaa paikallisten sateenkaariperheiden kanssa. Ja niin tänäkin vuonna. Ohjelmassa oli piknikkiä, puistoilua ja tivoli. Voitte arvata, että lasten ehdoton suosikki oli tuo viimeinen. 

Ollaan perheenä oltu aktiivisesti mukana sateenkaariperhetoiminnassa jo ennen meidän isompien poikein syntymää. Meidän lapsille sateenkaariperheiden tapaamiset ovat siis toistaiseksi yksi arjen meno siinä missä mikä tahansa muukin. Isommat pojat puhuvat sujuvasti, että "mennään sateenkaariperheisiin" ja tietävät, keitä kavereita siellä käy. Toistaiseksi pojat eivät kuitenkaan vielä ole kysyneet, mitä se sateenkaariperhe muuten tarkoittaa. Tämän ja monen, monen muun asian kanssa ollaan otettu se linja, että vastataan sitten kun lapset kysyvät. Toistaiseksi sateenkaariperheiden tapaamiset ovat meidän lapsille mukavia tapahtumia, missä nähdään kavereita ja tehdään jotain kivaa. 

Nuo meidän kohta neljävuotiaat tietävät, että on olemassa monenlaisia perheitä. Ja he osaavat sujuvasti jo kertoa, millaisia perheitä on olemassa. Vähän huvittuneena taannoin kuuntelin, kun yksi naapuruston lapsista ihmetteli meidän pojille, onko teillä tosiaan kaksi äitiä. Ja toinen meidän pojista toimitti: "katsoppas nyt kun perheitä on monenlaisia, joissain perheessä on äiti ja isä, joissain perheessä kaksi äitiä ja joissain kaksi isää. Meillä on kaksi äitiä." Keskustelu loppui tähän ja leikki jatkui. En näe mitenkään tarpeelliseksi lähteä tässä kohtaa lapsille alleviivaamaan, että meidän perhe on itse asiassa siellä vähemmistössä. Heille tässä ei ole mitään ihmeellistä, enkä usko että naapurin lapsillekaan, tai muille lapsille jotka säännöllisesti ovat meidän perheen kanssa tekemisissä. Lapset ovat oikeasti tosi mutkattomia. Kyllähän ne ovat ne aikuiset, jotka tekevät asioista hankalia ja mutkikkaita.

Sitten kun lapset ovat vähän isompia ja enemmän asioista kyselevät, yhden asian haluan heille ehdottomasti kertoa: meidän perhe on niin erityisen hieno, että sitä kannattaa juhlia. Ja sitä varten on olemassa ihan oma päivä.

tiistai, 24. huhtikuu 2018

Ulostuloja

Ensimmäiset kolme vuotta meidän perhe eleli melko tyytyväisenä sateenkaarikuplassa. Toki ollaan oltu alusta asti hyvin avoimia meidän sateenkaariperheestä. Mutta koska pojat ovat olleet kotihoidossa, ei asiaa ole tarvinnut juurikaan missään sen kummemmin selvitellä. Neuvolassa asia on luonnollisesti ollut selvillä ja muut meidän kanssa säännöllisesti tekemisissä olleet ihmiset ovat olleet hyvin perillä asioista. Kuitenkin jo näiden isompien poikien ollessa pieniä päätettiin, ettei haluta meidän lasten koskaan joutuvan sellaiseen tilanteeseen, että tavallaan joutuisivat tulemaan meidän perheen kanssa ulos kaapista tai jotenkin selvittämään tai selittelemään meidän perhettä. Se kuuluu meille aikuisille. Lapsille kuitenkin se oma perhe on se normaali, eikä heidän edes kuulu joutua miettimään, pitääkö omaa perhetilanne selvitellä jotenkin. 

Nuo isommat pojat aloittivat viime syksynä seurakunnan kerhossa, kaksi kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan. Uskotte varmasti, että jännitti äitejäkin. Kuitenkaan koskaan ei voi tietää, millaisen vastaanoton sitä sateenkaariperheenä uudessa tilanteessa saa. Ja toisaalta seurakunnan toiminnassa on ehkä suurempi riski niihin negatiivisiin kohtaamisiin. Ennen kerhon alkua soitin seurakunnan lapsityöstä vastaavalle henkilölle ja selvitin meidän perhetilanteen. Hän oli tosi tyytyväinen, että asia tuli esille heti ja totesi, että asian suhteen ei varmasti tule olemaan mitään ongelmaa. Samaan vauhtiin hän pahoitteli sitä, että lasten henkilötietokaavakkeissa puhutaan äidistä ja isästä, niitä pitäisi kyllä päivittää. Ja hoksasipa hän heti ottaa esiin, että kun kerhossa tehdään isänpäiväaskarteluja, voidaan valmiiksi miettiä, voisivatko pojat askarrella esim isoisille tai jollekin muulle. Kun kerho sitten alkoi, kotiin tulivat nuo henkilötietokaavakkeet ja mä meinasin pudota tuolilta. Niitä oli muutettu! Kaavakkeissa ei puhuttu äidistä ja isästä, vaan niissä oli vanhempi 1 ja vanhempi 2. Tuli tosi hyvä mieli tästä ja sellainen olo, että meidän perhe on juuri tällaisena tervetullut mukaan seurakunnan toimintaan, vaikka siis nyt on kyse ihan vain lasten päiväkerhosta. Näköjään tällaiset muutokset ovat myös lähinnä kiinni haluamisesta: terveydenhuollossa ketään ei kiinnosta päivittää niitä lomakkeita, eikä meidän perhe edelleenkään niihin sovi. Pojat ovat nyt käyneet kerhossa kohta vuoden. Ja ollaan tykätty kaikki aivan hirveästi! Mitään ongelmia liittyen meidän perheeseen ei ole ollut missään tilanteessa. Ja pakko mainita, että tuo kerho on kyllä todella laadukkaan oloista toimintaa muutenkin. 

Pojat aloittivat myös uudelleen muskarissa pienen tauon jälkeen, muuton myötä uudessa paikassa. Muskari on sellaiseen aikaan, että mä aina hoidan viemisen (bussilla), välillä vaimo tulee työmatkalla hakemaan koko porukan autolla kotiin. Mä esittelin heti muskariopelle itseni poikien äitinä, ja se varmasti oli oletuskin kun heitä aina paikalle tuon. Vaimo oli myös paikalla heti toisella kerralla ja esitteli itsensä poikien toisena äitinä. Tämä oli vähän herättänyt hämmennystä, mutta me ajateltiin, että homma olisi kuitenkin selvä. Vaan eipä ollutkaan. Muskariope oli jotenkin tästä päätellyt, että vaimo on poikien äiti, ja mä olen joku sidekick. Monen kuukauden jälkeen kun vaimo oli meitä hakemassa muskarista, opettaja oli alkanut vaimolle puhua miten hän oli alkuun olettanut että mä olen poikien äiti eikä hän. Vaimo oli sitten rautalangasta vääntänyt, että me ollaan molemmat poikien äitejä. Tästä oli seurannut suuri hämmennys, että miten niin, siis kumpi teistä nyt on äiti. No molemmat. Kaikesta huolimatta ja hämmennyksestä huolimatta suhtautuminen on kuitenkin ollut myönteistä. Kaapista ulostulemisen opetus numero 1 on kuitenkin: Tee asiat niin selviksi, että ihmiset ihan varmasti tajuavat ne. 

Isommat pojat ovat jo talvella puhuneet, että haluaisivat pelata jalkapalloa. Välillä se on unohtunut, mutta aina siihen on palattu uudestaan. Ja joku aika sitten ajateltiin, että kai he voisivat sitä mennä kokeilemaan. Otetttiin tuosta jalkapallosta sellainen juttu, että se on jotain mitä mä teen isompien poikien kanssa. Vaimo sitten taas saa sillon kahdenkeskeistä aikaa Pikku-J:n kanssa. Mä olen siis hoitanut toistaiseksi kaikki siihen liittyvän. Kyseisessä seurassa on tapana, että lapset saavat kokeilla kuukauden, ennen kuin maksut alkavat pyöriä. Kun tuo kuukausi tuli täyteen, mä kävin juttelemassa maksu- ja muista asiaoista. Edellisestä viisastuneena samalla löin sitten suoraan kortit pöytään, että pojilla on kaksi äitiä, eikä isää. Myös täällä vastaanotto oli myönteinen ja oltiin tyytyväisiä, että asia kerrottiin heti suoraan. 

On jotenkin hassua aloittaa ihan uusi kierros tässä kaapista tulemisessa. Sitä kun ei ole tarvinnut vuosiin juurikaan tehdä. Toisaalta koen, että tämä on myös tärkeää tehdä, ettei tule tilanteita mitkä olisivat lapsille hankalia tai hämmentäviä. Ja onneksi vastaanotto on toistaiseksi ollut tosi myönteistä.





 

tiistai, 20. maaliskuu 2018

Kuulumisia pitkästä aikaa

Edellisestä päivityksestä on vierähtänyt ihan luvattoman pitkään. Syy siihen ei suinkaan ole kiinnostuksen, vaan ihan yksinkertaisesti ajan puute. Kolmen eloisan poikalapsen kanssa kun arki tuppaa olemaan melkoisen vauhdikasta. Näin kevättä kohti mentäessä olen kuitenkin vakaasti päättänyt taas aktivoitua tämän asian suhteen.

Meille kuuluu hyvää ja arki rullaa. Isommat käyvät kaksi kertaa viikossa seurakunnan kerhossa 3h kerrallaan ja siihen päälle kerran viikossa muskarissa. Nyt on lisäksi suunnitteilla jonkun liikunnallisen harrastuksen aloittaminen. He tykkäävät Ryhmä Hausta, legoista, luistelusta, puuhakirjojen tekemisestä, leipomisesta, Oktonauteista, askartelusta, palapeleistä, kiipeilystä ja vohveleista. Kirjastossa käydään usein, molemmilla on jo oma kirjastokortti ja sekä lainaaminen että palauttaminen sujuu jo automaatilla. Nykyään pojat saattavat leikkiä jo pitkiä aikoja keskenään, tai välillä yksinäänkin. Ulkona käydään vähintään kerran päivässä, se on se minimi että saa heidän energiatasonsa pysymään jotenkin aisoissa. Pikku-J on kohta 10kk. Hän osaa sanoa äiti, kukkuu ja tissi, viipottaa kovaa vautia taaperokärryn kanssa, syödä soijajogurttia itse lusikalla ja juoda itse lasista, riisua vaipan ja painella kovaa vautia karkuun sekä heittää palloa. Pikku-J nukkuu vielä toistaiseksi kahdet päiväunet, mikä mahdollistaa sen, että mulla on päivisin aikaa touhuilla juttuja ihan vaan isompien poikein kanssa. Silloin luetaan, pelataan ja rakennellaan legoilla. Pojilla on myös Oppi ja ilo -sarjan puuhakortteja, joiden tekemisestä hurjasti tykkäävät. 

Lasten kanssa puuhastelun lisäksi päälle tulee sitten tietysti normaali kodinhoitoralli. Vaimo toki osallistuu kaikkeen, mutta koska hän on yleensä arkisin töissä 7-17 (matkoihin tunti suuntaansa), arjen pyörittäminen on siis paljon mun vastuulla. Pyykkiä pestään joka päivä, jos ei muuta niin kestovaippoja ainakin. Samaten tiskikone laulaa tietysti vähintään kerran päivässä. Kissoista lähtee karvaa ja ulkoa kulkeutuu hiekkaa, sekä kummallisesti meillä on jatkuvasti pientä paperisilppua ja muita jämiä askarteluista pitkin lattioita. Imuroidakin siis pitää melkein joka päivä. Ja tietysti laittaa ruokaa, koska nälkäiset nuoret herrat vaativat sen kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Yleensä kyllä teen ruuan vain kerran päivässä, ja toisella kerralla syödään jämiä. Ollaan muuten nykyään vegaaneja koko perhe, sillä joustolla, että isommat pojat voivat kodin ulkopuolella halutessaan syödä muutakin (esim jos joku kerhossa tarjoaa synttärikeksejä). Pikku-J on sormiruokaillut puolen vuoden täysimetyksen jälkeen blw-ajatusella (baby led weaning). Häntä ei ole siis syötetty olleenkaan missään vaiheessa, eikä tulla syöttämäänkään. Hän on saanut alusta asti syödä itse ja korvata omaan tahtiinsa äidinmaitoa kiinteillä. Näin kolmannen lapsen kohdalla kun meillä on tietoa enemmän monesta asiasta, ollaan ehdottasti haluttu joka tavalla edetä vieläkin lapsentahtisemmin, kuin isompien kanssa. Pikku-J:lle ei muuten hankittu ollenkaan pinnasänkyä, vaan hänen paikkansa on ollut ja tulee vielä toistaiseksi olemaan perhepedissä (minne kyllä isommatkin kömpivät edelleen melkein joka yö nukuttuaan alkuyön omassa sängyssään). Isommat pojat tykkäävät kovasti osallistua ruuanlaittoon ja kaikkiin muihinkin kodin askareisiin. Paljon siis tehdään kotitöitä yhdessä heidän kanssaan. 

No entä sitten parisuhde kaiken tämän keskellä? Sekin voi oikein hyvin! Ensinnäkin meistä on näiden vuosien aikana vaimon kanssa hitsautunut melkoisin hyvä tiimi. Sen lisäksi nykyään osataan jo ihan eritavalla ottaa aikaa parisuhteelle ja toisaalta huomioida toista arjessa. Koska meillä ei käytännössä ole tukiverkkoa, ne arjen pienet jutut korostuvat, koska meillä ei toistaiseksi ole mitään mahdollisuutta lähteä esim treffeille kahdestaan. Ja toisaalta Pikku-J:tä ei vielä edes haluttaisi jättää hoitoon. Lapset menevät yleensä nukkumaan kahdeksan aikaan ja sen jälkeen meillä on pari tuntia kahdenkeskeistä aikaa. Aikaisemmin oltiin olkkarissa. Mutta koska tällä hetkellä Pikku-J ei halua nukkua ollenkaan yksin, ollaan makkarissa. Joka ilta syödään yhdessä iltapalaa, vaihdetaan päivän kuulumisia ja katsotaan Netflixistä sarjoja tai leffoja tabletilta. 

Tässä ne päivät siis menevät melkoista vauhtia. Arki on tosi täyttä, mutta ihanaa! Ja nautin kyllä aivan valtavasti tästä kotiäitiydestä! Lapset kuitenkin kasvavat niin hurjan nopeasti, ja äkkiä tämä pikkulapsi aika on jo ohi. 

Mulla on mielessä monta asiaa, mistä haluaisin kirjoittaa. Ja vakaa aikomus on taas alkaa päivitellä blogia useammin. Jossain kohtaa tarkoitus olisi kirjoittaa sateenkaariperheen lapsista seurakunnan kerhossa, kaksosten suhteesta heidän kasvaessaan, kaksosten ja yksösen erilaisuudesta, keskusteluista lasten kanssa siitä mistä vauvat tulevat jne. Jos sinulla on jotain, mistä toivoisit minun kirjoittavan, niin kommentoi vaikka tähän alle. 

maanantai, 28. elokuu 2017

Vauvauutisia ja muita kuulumisia

Oon jossain jo maininnutkin, että hoidoista kertovat postaukset tulivat melkoisella viiveellä. Kirjoittelin niitä silloin, kun hoidot olivat päällä ja asiat tuoreessa muistissa. Kuitenkin ihan tarkoituksella ne julkaistiin vasta jälkikäteen. Paljon jälkikäteen.Tämä siksi, että oltiin uusiin hoitoihin lähtemisestä kerrottu ainoastaan lähimmille. Ja tiedän, että täällä käy ajoittain vierailemassa meidän tuttuja myös tosielämässä. Ja toisaalta, takaraivossa kummitteli myös se, että mitäs jos sitä kolmatta lasta ei meille suodakaan. Ja sitten kun olisin voinut enemmän alkaa päivitellä, meidän arki on ollut niin kiireistä, ettei tässä pahemmin ehdi koneella istua kirjoittelemassa.

Plussatestistä on siis todellisuudessa melkoisesti jo aikaa. Samaan aikaan kun kesä tänä vuonna tuli, meille syntyi täydellisen ihana kolmas pieni poika. Oltiin käyty yksityisessä synnytysvalmennuksessa ja toiveena meillä oli lääkkeetön luomusynnytys. Ja sellaisen saimme. <3 Vaimo oli aktiivisesti mukana ja mm. paineli akupisteitä koko synnytyksen ajan. Ja tens-laite oli ihan korvaamaton. Synnytys käynnistyi aamuyöstä vesien menolla ja sairaalaan menimme kuuden aikaan aamulla. Tutkittaessa todettiin, että kohdunsuu on vielä täysin kiinni ja tilanne muutenkin epäkypsä ja veikkaus oli, että seuraavan vuorokauden puolelle menee. Käytettiin kuitenkin vaimon kanssa kaikki mahdolliset jipot mitä oltiin opittu, millä supistuksia voisi provosoida. Vaimo paineli akupisteitä, teki oksitosiinihierontaa ja suihkussa ollessa mä lypsin käsin. Taisi tällä kaikella olla vaikutusta, koska lopulta poika syntyi aika vauhdilla ja synnytyksen kestoksi on merkitty alle 4 tuntia. Sairaalaan saapumisesta poika oli sylissa alle 12 tuntia myöhemmin. 

Nykyään meidän arki pyörii siis kolmen pojan ehdoilla. Vaimo on päivät töissä ja minä poikien kanssa kotona. Isommat aloittivat nyt syksyllä kerhon 2x3h/viikko. Kerhon aloituksesta yritän ehtiä jossain kohtaa kirjoittamaan erikseen. Ollaan viihdytty tosi hyvin meidän uudessa kodissa, mihin alkuvuodesta muutettiin. Pojat saavat juosta päivät pitkät pihalla ja naapurissa on samanikäisiä lapsia seuraksi. Talon pohjaratkaisu on osoittautunut tosi toimivaksi näin lapsiperheen tarpeisiin ja täällä todellakin on tarpeeksi tilaa meille kaikille. Ja näin kun ollaan lasten kanssa paljon kotosalla, on ihanaa viihtyä hyvin omassa kodissa! Meidän pienin poika kasvaa täysimetyksellä loistavasti, on perustyytyväinen ja melkoinen hymypoika. Ja kuten isommatkin aikanaa, myös vauva nukkuu perhepedissä. 

Meillä eletään siis varsin ihanaa mutta melkoisen vauhdikasta vauva-arkea. Vauhdista pitävät huolen nuo kolmeveet. Vaikka blogissa on hiljaisempaa, takoitus on edelleen jatkossakin meidän kuulumisia päivitellä. 

torstai, 11. toukokuu 2017

Raskaustestejä ja jännitystä

Vanhastaan me jo tiedettiin, että Pregnyl näkyy raskaustestissä 10 päivää pistämisessä. Eli raskaustestejä kannattaa alkaa tehdä vasta sen jälkeen. Klinikalta saatiin ohjeet, että mahdollinen raskaus pitäisi varmistaa myös ihan verikokeella.

Ensimmäisen kerran HCG mitattiin verestä 11 päivää alkion siirrosta. Se oli 42. Okei siis selvästi koholla. Mutta ei ihan niin paljon kun oli toivottu. Kun soittelin vastausta klinikalle, he olivat varovaisen toiveikkaita. Kuulemma yleensä ensimmäinen arvo katsotaan vasta päivää-paria myöhemmin. Ohjeena olikin käydä mittauttamassa arvo uudestaan seuraavalla viikolla että nähdään, miten se lähtee nousemaan. Sanomattakin selvää, että odottelu oli suorastaan piinallista. Oltiin myös luonnollisesti alettu itse tikuttelemaan pissasta raskaustestejä. Ne näyttivät haaleaa plussaa, kuinkas muuten. Mitään varsinaisia raskausoireita mulla ei tässä kohtaa ollut. Oireita kyllä oli paljonkin, mutta ne olivat selkeästi hoidoista johtuvia, eivät mahdollisesta raskaudesta. 

Vajaata viikkoa myöhemmin HCG oli jo melkein 600. Klinikalta todettiin, että arvo sinänsä on noussut hyvin. Lääkäriä kuitenkin arvelutti tuo ensimmäinen matalahko arvo. Nyt ensimmäistä kertaa väläytettiin mahdollisuutta, että alkanut raskaus voisikin olla kohdunulkoinen. Voitte kuvitella stressitason nousun tässä kohtaa. Seuraava HCG käskettiin mittauttamaan kolmen päivän päästä. Se oli melkein 1800, eli noussut juuri niin kuin pitää. Mulla oli kuitenkin tässä kohtaa alkanut tulla hieman epämääräistä mahavaivaa, mitä ei tähän mennessä ollut aikaisemmin ollut. Mahavaivat jatkuivat ja soittelin seuraavana päivänä klinikalle, josta kirjoitettiin lähete naistentautien päivystykseen mahdollisen kohdunulkoisen raskauden poissulkuun. 

Olin ihan lukossa. Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä. Vaimo oli töissä ja sovittiin, että lähtee sieltä niin aikaisin kuin suinkin, että pääsen lähtemään päivystykseen. Siihen hätään kun mä en saanut ketään muuta olemaan poikien kanssa. Päivystyksessä asiaan suhtauduttiin asiallisen vakavasti. Mulle ilmoitettiin heti, että odotustilasta ei saa lähteä mihinkään, koska jos kyse on kohdunulkoisesta raskaudesta ja munatorvi repeää, siinä voi ihan oikeasti käydä huonosti jos olen yksinäni kävelyllä jossain sairaalan pihalla. Niinpä ei auttanut muuta kuin odottaa. Päivystävä gynekologi oli hälytetty leikkaamaan, joten odotella piti useampi tunti. Siinä samalla sitten odoteltiin verikokeiden vastauksia. HCG:n lisäksi katsottiin myös perusverikoita mahdolliseen repeävään munatorveen ja vuotoriskiin liittyen. 

Lopulta tuli lääkäri. Hän totesi heti, että alkiota tai saatika sykettä ei ultraäänellä vielä näillä viikoilla (5+4) näy. Mutta jos raskaus on kohdunsisäinen, se yleensä jo näkyy. Ja kyllä, varsin nopean ultraamisen jälkeen kohdusta löytyi ihan selvä,  pieni pussi!  Siinä siis selkeä varmistus sille, että raskaus todellakin on kohdunsisäinen! Mä olen ihan oikeasti raskaana! Myös HCG vastaus tuli, se oli nyt jo selvästi yli 3000. Lääkäri epäili, että ensimmäinen matala HCG johtui vain siitä, että alkio oli kiinnittynyt ihan viime hetkellä. Sen ensimmäisen arvon jälkeen HCG oli kuitenkin noussut ihan normaalisti ja nyt ultraäänellä näkyi, että raskaus on kohdunsisäinen. Mahavaivat tulkittiin tässä kohtaa hoidoista ja hyperstimulaatiosta johtuviksi. Kaikki oli siis juuri niin, kuin pitikin. <3

Vaikka raskaus oli jo näkynyt ultraäänellä, tein vielä muutaman päivän päästä yhden raskaustestin, kun niitä nyt sattui kaapissa olemaan. Tämä ei jättänyt enää epäilyksiä. 

DSC_0996.jpg